Warner vaati MAO:n vahvistavan, että sillä on oikeus käyttää eräissä karaoketuotteissa olevaa musiikkia ja ko. musiikin sisältäviä äänitallenteita sekä karaoketuotteissa olevia sanoituksia ilman Porskin suostumusta ja ilman TekijäL:iin perustuvaa korvausvelvollisuutta sille. Warner perusti vaatimuksensa siihen, ettei tekijänoikeuksista ollut sovittu yhteistyösopimuksessa eikä sopimuksella ollut muutenkaan merkitystä asiassa. Porski vaati vahvistusvaatimuksen tutkimatta jättämistä sopimusoikeudellisena riita-asiana.
Erimielisyys koski sitä, oliko osapuolten yhdessä tuottamissa karaoketuotteissa kyse yhteisteoksista, joista tekijät voivat määrätä vain yhdessä, vai voitiinko niistä erottaa eri osia. Warnerin edeltäjä oli hankkinut orkesterin soittamaan karaokelaulajaa varten sovitettua musiikkia ja soitanta oli tallennettu äänitallenteeksi. Se oli myös hankkinut sanoituksia, joita oli sovitettu karaokessa käytetyiksi teksteiksi. Äänitteitä ja tekstejä oli käytetty karaokevideoissa, joihin kuvamateriaalin oli hankkinut Porski ja joista saadut tuotot oli sovittu osapuolten jaettavaksi.
MAO totesi tuomioistuimen toimivallan määräytymisen kannalta ratkaisevaa olevan se, mihin kannevaatimukset perustuvat ja minkä laatuisesta riidasta kanteen perusteet huomioon ottaen on kyse. Jos vaatimukset perustuvat TekijäL:iin, kanne kuuluu sen toimivaltaan, mutta tällöin MAO voi joutua esikysymyksenä tulkitsemaan sopimusta. Asiassa oli kyse vahvistettavaksi vaaditun oikeustilan arvioinnista TekijäL:n perusteella, mutta siinä ei oltu vaadittu TekijäL:iin perustuvaa seuraamusta eikä TekijäL:n säännöksiä oltu väitetty loukatun. MAO kuitenkin katsoi, ettei yhteistyösopimuksesta ja todistelusta oltu pääteltävissä, että kannevaatimuksen mukaisista oikeuksista olisi sovittu tai että TekijäL:iin perustuvia oikeuksia olisi luovutettu. Kyse oli siten MAO:n toimivaltaan kuuluvasta TekijäL:iin perustuvasta riita-asiasta.
MAO:n mukaan karaoketuotteiden tuotanto oli ollut vaiheittaista ja videoiden tekoon osallistuneiden henkilöiden panokset kokonaisuudesta olivat toisistaan selvästi erotettavissa. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että kyse olisi ollut sellaisesta yhteisteoksesta, josta tekijät voisivat määrätä vain yhdessä. Porskilla ei ollut karaokevideoiden mahdollisten oikeuksien perusteella TekijäL:iin perustuvaa oikeutta määrätä tai saada korvausta karaokevideoihin sisältyneiden äänitallenteiden tai sanoitusten käytöstä.
MAO katsoi, ettei Porski tai sen edeltäjä ollut osallistunut äänitallenteiden tuottamiseen muutoin kuin välillisesti tuoton ja kustannusten jakoa koskevan yhteistyösopimuksen kautta, vaan Warnerin edeltäjä oli kantanut ensisijaisen taloudellisen ja toiminnallisen vastuun niiden tuottamisesta ja se oli ensimmäisenä tallentanut esityksen äänen. Äänitallenteita ei oltu näytetty merkityksellisellä tavalla muutetun niitä karaokevideoiden taustaäänitteiksi siirrettäessä. Porski Oy:llä ei ollut äänitallenteen tuottajan oikeutta äänitallenteisiin. MAO:n mukaan ei ollut myöskään pääteltävissä, että sanoituksia koskeva käyttöoikeus olisi luovutettu vain Porskille tai osapuolille vain yhteisesti käytettäväksi. Porskilla ei ollut sanoituksen käyttöoikeuden luovuttamiseen liittyvää TekijäL:sta johtuvaa perustetta kieltää Warneria käyttämästä sanoituksia muissa yhteyksissä tai saada siitä korvausta. MAO totesi myös jääneen näyttämättä, että mahdollisissa Porskin tekemissä sanoitusten muutoksissa olisi ollut kyse vähäistä merkittävämmästä muunnelmasta. Warnerin käyttö ei siten edellyttänyt Porskin suostumusta eikä oikeuttanut TekijäL:iin perustuvaan korvaukseen sanoitusten käytöstä.
Edellä todetuilla perusteilla MAO hyväksyi kantajan vahvistusvaatimuksen.
(MT)