Copyright Management Services Ltd (hakija) pyysi markkinaoikeutta (MAO) määräämään DNA Oyj:n luovuttamaan niiden käyttäjien yhteystiedot, joiden hallussa olevista teleliittymistä oli luvatta jaettu tekijänoikeuden suojaamaa materiaalia BitTorrent-vertaisverkossa tiettyinä ajankohtina. Hakija oli havainnut ilmoittamistaan IP-osoitteista jaetun materiaalia, jonka tekijänoikeudet kuuluivat hakijalle. Yksittäiset loukkaustapahtumat oli hakijan mukaan katsottava merkittäviksi, sillä ne olivat saavuttaneet huomattavan kokonaisyleisön, joka oli maailmanlaajuisesti rajoittamaton ja avoin. Hakija vetosi myös siihen, että teos jatkaa monistumistaan vertaisverkossa, vaikka yksittäinen jakaja lopettaisi verkon käyttämisen.
Tekijänoikeuslain 60 a §:n mukaan pyydetty yhteystietojen luovuttaminen edellyttää, että kyseisestä teleliittymästä tekijän oikeuksien suojan kannalta merkittävässä määrin saatetaan yleisön saataviin tekijänoikeudella suojattua aineistoa ilman tekijän suostumusta. MAO totesi, että vaikka laittoman toiminnan estämiseksi tulee olla riittävät keinot, tulee yksityiselämän suojan piiriin kuuluvien tietojen luovuttamisen toiselle yksityiselle olla rajattua. MAO katsoi hakijan osoittaneen riittävän todennäköiseksi, että suojattua materiaalia oli jaettu sen esittämän listan mukaisista IP-osoitteista. Arvioitavaksi tuli, oliko jakamista tapahtunut ”merkittävissä määrin” siten, että yhteystietojen luovuttaminen olisi perusteltua.
MAO vetosi Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) käytäntöön, jonka mukaan henkilötietojen luovuttamisen siviiliprosessia varten tulee ehdottomasti noudattaa suhteellisuusperiaatetta. Sähköisen viestinnän luottamuksellisuutta koskevia rajoituksia on EUT:n mukaan tulkittava suppeasti, ja toimenpiteiden tulisi rajoittua ehdottoman välttämättömään. MAO katsoi tapauksessa olevan viime kädessä kyse omaisuudensuojan ja yksityisyyden suojan välisestä punninnasta.
MAO totesi aiemmassa käytännössään painottaneensa kokonaisyleisön merkitystä merkittävyyskynnyksen täyttymisessä. EUT:n viimeaikaisen ratkaisukäytännön huomioon ottaen se kuitenkin katsoi, että merkittävyyttä arvioitaessa oli painotettava yksittäisestä teleliittymästä tehtyä konkreettista oikeudenloukkausta. MAO huomautti, ettei hakija ollut esittänyt näyttöä siitä, että mistään yksittäisestä teleliittymästä tapahtuva toiminta olisi ollut toistuvaa, pitkäkestoista, koskenut useita teoksia tai vaikuttanut toisten vertaisverkon käyttäjien toimintaan. Näin ollen kukin yksittäinen loukkaustapahtuma oli katsottava vähäiseksi. Merkittävyyskynnys ei täyttynyt ja MAO hylkäsi hakijan hakemukset.
(JR)