Asiassa oli kyse vahingonkorvausta koskevasta riidasta, jossa markkinaoikeus teki ennakkoratkaisupyynnön unionin tuomioistuimelle Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklan perusteella.
3.12.2009 Patentti- ja rekisterihallitus (jäljempänä PRH) myönsi Suomessa voimaan saatetulle eurooppapatentille FI/EP 0 915 894 (jäljempänä peruspatentti) lisätodistussuojan numero 266. Peruspatentin voimassaolo päättyi 25.7.2017. Yhtiö Mylan AB oli samanaikaisesti tarjonnut lääkevalmistetta ”EMTRICITABINE/TENOFOVIR DISOPROXIL MYLAN” kahden sairaanhoitopiirin julkisessa hankintamenettelyssä Suomessa keväällä 2017 ja voittanut kyseiset kilpailutukset. Gilead Sciences Finland Oy, Gilead Biopharmaceutics Ireland UC ja Gilead Sciences, Inc. (jäljempänä Gilead) oli 15.9.2017 panneet vireille Mylan AB:tä vastaan kanteen markkinaoikeudessa lisäsuojatodistuksen loukkaukseen perustuvan kanteen sekä esittäneet turvaamistoimihakemuksen. Mylan AB kiisti kanteen sekä hakemuksen ja pani vireille markkinaoikeudessa kanteen kyseessä olevan lisäsuojatodistuksen mitätöimiseksi. Markkinaoikeus hyväksyi 21.12.2017 turvaamistoimihakemuksen ja Gileadin hakemuksen perusteella kielsi Mylan AB:tä sakon uhalla hallinnoimasta tai tuomasta maahan aiemmin mainittua lääkevalmistetta. Myöhemmin kyseinen turvaamistoimi kuitenkin peruutettiin Mylan AB:n hakemuksen perusteella, korkeimman oikeuden päätöksellä 11.4.2019. Lisäsuojatodistus numero 266 julistettiin 25.9.2019 mitättömäksi markkinaoikeuden tuomiolla, mistä Gilead valitti korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus kuitenkin hylkäsi valituslupahakemuksen ja tuomio sai lainvoimaa. Kanteeseen liittyen lisäsuojatodistuksen numero 266 loukkaukseen jäi silleensä markkinaoikeuden 11.3.2021 antamalla päätöksellä.
Mylan AB vaati, että Gilead velvoitettaisiin korvaamaan vahingonkorvauksena kulut, jotka olivat syntyneet hankitun turvaamistoimen perusteella. Mylan esitti oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 11 § mukaisesti, että Gilead olisi ankarassa vastuussa tarpeettomasti hankitun turvaamistoimen perusteella tulleista vahingoista. Vaatimus perustui siihen, että lisäsuojatodistus numero 266 oli julkistettu mitättömäksi. Perusteeksi Mylan AB esitti unionin tuomioistuimen tulkinnan tapauksessa C-688/17 (tuomio 12.9.2019, Bayer Pharma, C-688/17, EU:C:2918:722), jonka mukaan oli katsottu, että täytäntöönpanodirektiivin 9 artiklan 7 kohdan ei voida katsoa estävän oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 11 § mukaisen ankaran vastuun soveltamisen. Tapauksessa Gilead kiisti kanteen ja vaati, että se hylätään. Gileadin mukaan tulkintaa tapauksessa C-688/17 ei voida soveltaa lähtökohtana vahingonkorvauksen arvioimiseksi kyseessä olevissa tilanteissa. Gileadin mukaan esitetyn tulkinnan mukaisesti olisi katsottava, että tulkinta estää vahingonkorvausvatsuun käsillä olemisen, sillä kyseinen lisäsuojatodistus numero 266, jonka perusteella turvaamistoimi oli myönnetty, oli sittemmin julkistettu mitättömäksi.
Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 11 § mukaan hakija, joka on tarpeettomasti hankkinut turvaamistoimen, on korvattava vastapuolelle turvaamistoimesta ja sen täytäntöönpanosta aiheutunut vahinko ja asiassa aiheutuneet kulut. Suomalaisessa oikeuskäytännössä on katsottu, että pykälässä mainittua vahingonkorvausvastuu on tulkittava olevan tuottamuksesta riippumaton, eli ankaraa vastuuta. Tämän perusteella hakija on voitu katsoa olevan vahingonkorvausvelvollinen, vaikka immateriaalioikeus olisi sittemmin julistettu mitättömäksi. Toisaalta on kuitenkin huomioitava vahingonkorvausoikeuden periaatteet, korvausvastuun määrän arvioimisessa. Mikäli voidaan katsoa, että velallinen itse on myötävaikuttanut vahingon aiheutumiseen voi tämä vähentää korvausvastuun määrää. Tämän lisäksi on myös huomioitu ankaran vastuun merkitys turvaamistointa myönnettäessä suomalaisessa oikeusjärjestyksessä.
Täytäntöönpanodirektiivin 9 artikla 7 kohdan mukaan oikeusviranomaisilla on oltava oikeus vastaajan pyynnöstä määrätä toimenpiteiden hakijaa suorittamaan vastaajalle asianmukainen korvaus, mikäli turvaamistoimenpiteet kumotaan tai jos ne raukeavat kantajan toiminnan tai laiminlyönnin tai jos myöhemmin todetaan, että teollis- tai tekijänoikeutta ei ole loukattu tai uhkaa loukkaamiselle ollut. Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, tapauksessa C-688/17, on katsottu, että säännöksessä mainittu ”asianmukainen korvaus” ei voida tulkita olevan esteenä kansalliselle säännökselle, jonka mukaan korvausta ei tarvitse maksaa asianosaiselle, joka on myötävaikuttanut vahingon aiheutumiseen. Lainsäädännön nojalla voidaan ottaa huomioon kaikki objektiiviset seikat asianosaisen menettelyssä, jotta pystytään tarkistamaan, että hakija ei ole käyttänyt toimenpiteitä väärin. Käsite ”asianmukainen korvaus” on tulkittava itsenäisesti ja yhdenmukaisesti unionin itsenäisenä käsitteen, eikä käsitteen tulkintaa voida katsoa kuuluvan jäsenvaltioiden toimivaltaan. Tapauksessa ennakkoratkaisun tarve ilmenee täytäntöönpanodirektiivin 9 artiklan 7 kohdan tarkoitetun ”asianmukaisen korvauksen” käsitteen tulkinnassa. Suomessa artiklan käsite on tulkittu viittavan ankaraan vastuuseen, mihin liittyen osapuolet tapauksessa esittivät päinvastaiset näkemykset liitännässä C-688/17 tuomion tulkintaan. Näin ollen voitiin katsoa, että tuomion tulkintaan liittyen vallitsi aito epäselvyys ja tulkintaerimielisyys.
Markkinaoikeus lykkäsi tapauksessa käsittelyä ja päätti pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua seuraaviin kysymyksiin: 1) Voidaanko Suomessa voimassa olevan ankaralle vastuulle perustuvan vahingonkorvausjärjestelmän olevan täytäntöönpanodirektiivin 9 artiklan 7 kohdan mukainen? 2) Mikäli vastaus ensimmäiseen kysymykseen on kielteinen, niin millaiselle korvausvastuulle artiklan korvausvastuun voidaan nähdä perustuvan? Onko korvausvastuussa siten kyse tuottamukseen, väärinkäyttöön vai muuhun perustuvasta vastuusta? 3) Mitkä seikat tulee huomioida korvausvastuun käsillä olemista arvioitaessa? 4) Tuleeko kyseinen arviointi tehdä pelkästään seikkojen perusteella mitkä ovat olleet tiedossa turvaamistointa hankkiessa vai voidaanko arvioinnissa ottaa huomioon esimerkiksi, mikäli immateriaalioikeus, jonka väitettyyn loukkaamiseen turvaamistoimi perustu, turvaamistoimen hankkimisen jälkeen julistetaan mitättömäksi ab initio ja mitä merkitystä tälle seikalle on annettava arvioinnissa. Markkinaoikeus antaa lopullisen ratkaisun, kun on saanut unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisun.
(SU)