MAO:39/​21

Instanssin nimiMAO
Diaarinumero2020/60
Ratkaisun päivämäärä5.2.2021
Tuomion numero39
Laki, lainkohtaTavaramerkkilaki 11 §, 12 §
Tavaramerkin nimiVITAALI - itsehoidon asiantuntija
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)Hankintatukku Arno Latvus Oy
Osapuolet, vastaaja(t)Patentti- ja rekisterihallitus

Asia koski tavaramerkin erottamiskykyä ja erottamiskyvyn saavuttamista käytön kautta. Hankintatukku Arno Latvus Oy vaati, että MAO kumoaa valituksenalaisen PRH:n päätöksen 4.12.2019 ja palauttaa asian PRH:lle haetun merkin VITAALI – itsehoidon asiantuntija rekisteröimistä varten. PRH oli valituksenalaisessa päätöksessä katsonut, että haettu merkki VITAALI – itsehoidon asiantuntija ei ollut erottamiskykyinen, ja hylännyt valittajan tavaramerkin rekisteröintiä koskevan hakemuksen tietyille luokan 5 tavaroille.

MAO:ssa tuli arvioitavaksi oliko haettu merkki VITAALI – itsehoidon asiantuntija katsottava sellaisenaan erottamiskykyiseksi tietyille luokan 5 tavaroille. Tämän jälkeen asiassa oli arvioitava, oliko haettu merkki tullut käytössä erottamiskykyiseksi kohderyhmänsä keskuudessa hakijan tavaroiden merkkinä.

MAO totesi, että merkin kuvailevuutta tarkastellaan kussakin yksittäistapauksessa suhteessa rekisteröinnin kattamiin tavaroihin tai palveluihin. Merkin kuvailevuutta arvioitaessa on huomioitava ne tavarat tai palvelut, joita varten merkki halutaan rekisteröidä, ja toisaalta se, miten kohdeyleisö ymmärtää merkin. Oikeuskäytännössä on katsottu, että merkin pitäminen kuvailevana edellyttää, että merkin ja niiden tavaroiden tai palvelujen välillä, joita varten rekisteröintiä haetaan, on olemassa riittävän suora ja konkreettinen yhteys, jotta kohdeyleisö voi heti havaita, että merkillä kuvaillaan kyseessä olevia tavaroita ja palveluja tai niiden tiettyä ominaisuutta.

MAO katsoi, että nyt rekisteröitäväksi haetun merkin kattamat luokan 5 tavarat olivat pääasiassa erilaisia ravintolisiä taikka muita lääkinnälliseen tai terveysvaikutteiseen käyttöön tarkoitettuja valmisteita. Kyseiset tavarat on suunnattu sekä terveysalan ammattilaisille että suurelle yleisölle, joka koostuu tavanomaisen valistuneista sekä kohtuullisen tarkkaavaisista ja huolellisista keskivertokuluttajista. Kohderyhmän tarkkaavaisuusaste on tavanomainen tai tavanomaista korkeampi.

MAO totesi, että haettu merkki VITAALI – itsehoidon asiantuntija muodostui sanasta ”vitaali” sekä toisen osan muodostavista sanoista ”itsehoidon” ja ”asiantuntija”. Kielitoimiston sanakirjan mukaan sana ”vitaali” rinnastuu sanaan ”vitaalinen” ja tarkoittaa elinvoimaista, vireää sekä elämälle välttämätöntä ja elintärkeää. Haetun sanamerkin toinen osa ”itsehoidon asiantuntija” viittaa puolestaan henkilöön, jolla on asiantuntemusta itsehoidon alalta. Haettu sanamerkki ilmaisee siten kysymyksessä olevien tavaroiden liittyvän elinvoimaan ja itsehoitoon sekä itsehoidon alan asiantuntemukseen. Kohdeyleisön on katsottava kokonaisvaikutelman perusteella ymmärtävän välittömästi, että merkki ilmaisee kysymyksessä olevien tavaroiden käyttötarkoitusta. Edellä esitetyin perustein MAO katsoi, ettei haettu merkki VITAALI – itsehoidon asiantuntija ollut sellaisenaan erottamiskykyinen sen kattamille tavaroille luokassa 5.

Asiassa oli vielä arvioitava, oliko haettu merkki VITAALI – itsehoidon asiantuntija tullut käytössä erottamiskykyiseksi kohderyhmänsä keskuudessa merkin hakijan tavaroiden merkkinä. Jotta merkki voidaan rekisteröidä erottamiskyvyn saavuttamisen perusteella, sen on tullut olla erottamiskykyinen rekisteröintihakemuksen tekemishetkellä, eli käsitellyssä asiassa 23.8.2019. Myös tavaramerkin käyttöön perustuvaa erottamiskykyä oli arvioitava suhteessa niihin tavaroihin tai palveluihin, joita varten merkin rekisteröintiä haetaan. Toisaalta tuli huomioida, miten kyseisentyyppisten tavaroiden tai palvelujen kohderyhmä mieltää merkin.

Tavaramerkkilain esitöissä on esitetty, että merkki, joka ei alun perin ole erottamiskykyinen, voi tulla erottamiskykyiseksi käytön kautta. Merkin on täytynyt tulla erottamiskykyiseksi kohderyhmänsä keskuudessa nimenomaisesti merkin hakijan tavaroiden tai palvelujen merkkinä. Mitä erottamiskyvyttömämpi merkki on, sitä pitkäaikaisempaa ja intensiivisempää näyttöä vaaditaan erottamiskyvyn saavuttamisesta käytön perusteella.

Valittaja oli esittänyt markkinoineensa luokkaan 5 kuuluvia ravintolisiä VITAALI – itsehoidon asiantuntija -lehdessään vuodesta 2001 lähtien ja toimittanut tästä näyttönä mainitun lehden numeroita vuodesta 2010 alkaen. Lisäksi valittaja oli esittänyt haettua merkkiä koskevana näyttönä VITAALI – itsehoidon asiantuntija -tuotesarjan tuote-etikettejä sekä apteekkien henkilökuntaa ja kuluttajia varten laadittua markkinointimateriaalia mainitusta tuotesarjasta, jonka valittaja on ilmoittanut tuovansa markkinoille vuoden 2020 aikana.

MAO totesi, että valittajan esittämässä lehdessä oli sinänsä useiden vuosien ajan markkinoitu rekisteröintihakemuksen kohteena olevia luokan 5 tavaroita eri tuotemerkeillä. Esitetty näyttö ei osoittanut, että merkkiä olisi sellaisenaan hakemuspäivään mennessä käytetty tavaramerkinomaisesti nyt kyseessä olevien luokan 5 tavaroiden kaupallista alkuperää ilmaisevana tunnuksena. Lisäksi MAO totesi, ettei valittajan tuotesarjastaan esittämässä materiaalissa käytetty haettua merkkiä VITAALI – itsehoidon asiantuntija kokonaisuudessaan vaan ainoastaan sanaa ”Vitaali”.

Edellä lausutun perusteella MAO katsoi, ettei haettu merkki VITAALI – itsehoidon asiantuntija voitu katsoa tulleen valittajan luokan 5 tavaroiden merkkinä käytössä erottamiskykyiseksi kohderyhmänsä keskuudessa ennen merkin rekisteröintihakemuksen tekoa 23.8.2019. Täten MAO hylkäsi valituksen.

(HM)

Ratkaisun lainvoimaisuusPäätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.
Asiasanaterottamiskyky, tavaramerkit
Huomautukset

Ratkaisu on luettavissa täältä.

Share: