Tapauksessa on kyse markkinaoikeuden esittämästä ennakkoratkaisupyynnöstä unionin tuomioistuimelle, josta markkinaoikeus antaa lopullisen päätöksen saatuaan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisun.
Tapaus on markkinaoikeudessa vireillä oleva asia, jossa Lännen MCE Oy (kantajayhtiö), jolla on kotipaikka Suomessa, oli nostanut kanteen Berky GmbH:ta (jäljempänä Berky, vastaajayhtiö) ja Senwatec GmbH & Co:ta (jäljempänä Senwatec, vastaajayhtiö) vastaan tavaramerkkiasiassa. Kysymyksessä on, olivatko vastapuolet loukanneet kantajan tavaramerkkiä (jäljempänä EU-tavaramerkki) numero 003185758 WATERMASTER. Keskeistä tapauksen kannalta on se, että vastapuolien kotipaikka on Saksassa.
Asiassa kantajayritys on esittänyt väitteen, että vastaajayhtiöt Berky ja Senwatec ovat loukanneet se EU-tavaramerkkiä. Kummankin yhtiön osalta kysymys on eri väitetyistä loukkaustoimista, mutta yhtiöt kuuluvat samaan konserniin, joten kanteet käsitellään yhdessä. Senwatecin osalta kantajayhtiön loukkausväite perustuu elokuussa 2016 Google.fi-verkkosivulla hakunasalla ”watermaster” tehtyyn hakuun, joka tehtiin Helsingistä käsin. Google-haun ensimmäinen hakutulos oli Senwatecin monitoimiruoppauskoneita koskeva mainostilinkki otsikolla ”Watermaster – Multipurpose amphibian dredgers – senwatec.de”. Hakutuloksen yhteydessä oli ollut sana ”Mainos” ja hakutulos oli erotettu viivalla muista. Linkki vei Senwatecin nettisivuille, jossa on muun muassa ollut esillä maailmankartta ja ilmoitettu tummennettuna ne maat, joihin yhtiö toimittaa tilauksia. Suomea ei ollut tummennettu.
Toisen vastaajayhtiön Berkyn osalta on kyse Flickr.com-kuvanjakopalvelussa vuosina 2006-2019 käytetystä avainsanasta muodostuvaa niin sanottua metatagia ”watermaster”, jota käytettiin Berkyn koneita esittelevien kuvien yhteydessä. Kantajayhtiön mukaan Google.fi-sivustolla hakusanoilla ”watermaster amphibious dredger” tehdyn haun hakutuloksena on tullut linkki Flickr.com-kuvanjakopalveluun, jossa on ollut kuvia Berkyn koneista. Haussa ei ollut mitään erityisesti Suomeen liittyviä tietoja.
Kantajayhtiön mukaan vastaajayhtiöiden myynninedistämistoimet kohdistuivat Suomen alueelle ja näkyivät suomalaisille kuluttajille. Vastaajayhtiöt kiistivät vastauksessaan markkinaoikeuden kansainvälisen toimivallan asiassa ja väittivät, etteivät väitetyt loukkaustoimet ole tapahtuneet Suomen alueella ja vaativat ensisijaisesti, että kanne jätetään tutkimatta.
Vastaajayhtiöt esittivät, etteivät ole suunnanneet markkinointiaan Suomeen, tarjonneet tuotteita myytäviksi Suomeen eikä Suomi ollut heidän markkina-aluettaan. Kantajayhtiön esittämät hakutulokset eivät osoittaneet Suomeen kohdistuvaa markkinointia. Kantajayhtiöiden mukaan ei ollut merkitystä sillä, oliko loukkaavaksi väitetty verkkosisältö ollut nähtävissä Suomessa, vaan sillä, oliko tällaisella sisällöllä asiaankuuluva yhteys Suomeen.
Markkinaoikeus on esittänyt unionin tuomioistuimelle seikkojen perusteella seuraavat kysymykset:
- Voidaanko edellä mainitussa tilanteessa mainonnan katsoa olevan suunnattu kuluttajille tai elinkeinonharjoittajille jäsenvaltiossa Y, jonka alueella yrityksellä B on kotipaikka, ja onko EU-tavaramerkkejä käsittelevä tuomioistuin jäsenvaltiossa Y toimivaltainen tutkimaan EU-tavaramerkin loukkausta koskevan kanteen EU-tavaramerkkiasetuksen 125 artiklan 5 kohdan nojalla, jos sähköisesti julkaistussa mainoksessa tai siihen linkitetyllä mainostajan internetsivustolla ei ole ainakaan nimenomaisesti täsmennetty tuotteiden maantieteellistä toimitusaluetta tai nimenomaisesti suljettu mitään yksittäistä jäsenvaltiota toimitusalueen ulkopuolelle? Voidaanko asiassa ottaa huomioon niiden tavaroiden luonne, joita mainos koskee ja se, että yrityksen A tuotteiden markkina-alue on väitetysti maailmanlaajuinen ja kattaa siten koko Euroopan unionin alueen mukaan lukien jäsenvaltion Y?
- Voidaanko edellä mainitun mainonnan katsoa olevan suunnattu kuluttajille tai elinkeinonharjoittajille jäsenvaltiossa Y, jos mainos on tullut esille jäsenvaltion Y kansallista ylätason verkkotunnusta käyttävällä hakukoneen internetsivustolla?
- Jos vastaus kysymykseen 1 tai 2 on myöntävä, mitä muita seikkoja on tällöin mahdollisesti otettava huomioon ratkaistaessa, onko mainos suunnattu kuluttajille tai elinkeinonharjoittajille jäsenvaltiossa Y?
Ennakkoratkaisupyynnössä käsitellään keskeisesti, millä edellytyksillä voidaan katsoa, että kantajan väittämät loukkaustoimet ovat tapahtuneet Suomen alueella EU-tavaramerkkiasetuksen 125 artiklan 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla ja näin ollen katsoa, että markkinaoikeudella on toimivalta tutkia kanne. Tapauksessa on erityisesti kysymys siitä, millä edellytyksillä väitetyissä loukkaustoimissa kysymyksessä olevien sähköisesti julkaistujen mainosten voidaan katsoa olleen suunnattuja suomalaiselle kohderyhmälle.
Markkinaoikeus on arvioinut asiassa muun muassa Unionin tuomioistuimen tuomiota AMS Neve ym. (tuomio 5.9.2019, C–172/18, EU:C:2019:674), jossa käsiteltiin kysymystä siitä, minkä jäsenvaltion alueella loukkaus on tapahtunut loukkaavaksi väitetyllä tavaramerkillä varustettujen tavaroiden sähköisesti julkaistujen mainoksien ja myyntitarjouksien osalta. Tuomion mukaan EU-tavaramerkkiä loukkaaviksi väitetyt toimet on tehty alueella, jolla kuluttajat tai elinkeinonharjoittajat, joille nämä mainokset ja myyntitarjoukset on suunnattu, ovat, riippumatta siitä, onko vastaaja sijoittautunut toiseen valtioon, sijaitseeko vastaajan käyttämä sähköisen verkon palvelin toisessa valtiossa tai ovatko tuotteet, joita mainokset ja tarjoukset koskevat, toisessa valtiossa. Myös tuomiossa oli katsottu, että loukkaustoimien on katsottava tapahtuneen sillä alueella, jolla ne ovat saaneet mainoksen tai myyntitarjouksen luoteen. Tuomiossa L’Oréal (tuomio 12.7.2011, C–324/09, EU:C:2011:474) oli todettu, että pelkkä pääsy internetsivustolle alueella, jolla tavaramerkki saa suojaa, ei riitä sen päätelmän tekemiseen, että sillä esitetyt myyntitarjoukset on tarkoitettu kyseisellä alueella oleville kuluttajille.
Tapauksessa on käsitelty AMS Neven kautta miten EU-tavaramerkkiasetuksen 125 artiklan 5 kohtaa vastannutta aikaisempaa säännöstä on tulkittava sekä tuomion Wintersteigerin (tuomio 19.4.2012, C–523/10, EU:C:2012:220) kautta asetuksen 5 artiklan 3 alakohdan tulkintaa.
(MH)