PRH-VL:2013:2008123

Instanssin nimiPRH-VL
Instanssin kaupunki2008123
Diaarinumero2008/T/123
Ratkaisun päivämäärä15.3.2013
Tuomion numeroIittala Group Oy
Tavaramerkin nimiPatentti- ja rekisterihallitus oli 4.6.2008 antamallaan päätöksellä hylännyt Marimekko Oyj:n tekemän hakemuksen lasimaljan muodon rekisteröimiseksi tavaramerkiksi luokassa 21 (lasimaljat). Merkki muodostui tavanomaisesta ja perinteisestä lasimaljan muodosta eikä ollut omiaan erottamaan hakijan tavaroita muiden vastaavista tavaroista.PRH:n valituslautakunta hyväksyi Marimekko Oyj:n ja Iittala Group Oyj:n valituksen, kumosi PRH:n päätöksen ja palautti asian PRH:lle hakemuksen hyväksymiseksi rekiste-röitäväksi. Hakijan tavarat pystyttiin ulkomuodon perusteella erottamaan muiden vastaavista tavaroista, ja merkki oli saavuttanut erottamiskyvyn pitkäaikaisen ja laajan käytön perusteella. Lasimaljan muodossa oli monia koristavia piirteitä niin, että muoto jää helpommin mieleen eikä muotokokonaisuus ollut aivan tyypillinen. Hakijan selvityksistä ilmenee, että tuotteet ovat olleet myynnissä irrallisina siten, että niiden ulkoasu on kokoajan havaittavissa. Lasimaljojen kohdalla kuluttajat lisäksi kiinnittävät huomiota etenkin tuotteen ulkoasuun. Hakijan selvityksestä selviää myös, että kyseinen tuote on ollut myös myynnissä vuosikymmeniä ympäri Suomen ja että kohderyhmä mieltää kyseisen ulkoasun kuuluvan hakijoille.(STY AIPPI Uutiset)
Osapuolet, vastaaja(t)Ei tiedossa.

Asiasanaterottamiskyky, tavaramerkit

Share: