PRH-VL:2013:2009161

Instanssin nimiPRH-VL
Diaarinumero2009/T/161
Ratkaisun päivämäärä15.3.2013
Tuomion numero2009161
Tavaramerkin nimiHOMMANÄS KOTISIMA
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)N.N., toiminimen Hommanäs Gård om.
Osapuolet, vastaaja(t)P.P., toiminimen Hommanäs Tilatuote om.

Patentti- ja rekisterihallitus hylkäsi N.N:n väitteen P.P.:n tavaramerkin HOMMANÄS KOTISIMA rekisteröintiä vastaan. Väitteentekijä oli vedonnut omaan vakiintuneeseen merkkiinsä Hommanäs kotisima, mutta ei ollut osoittanut näyttöä estemerkin vakiinnuttamisesta tavaramerkkiin nähden samojen tai samankaltaisten tavaroiden tai palveluiden tunnusmerkiksi tavaramerkin hakemushetkellä, joten sekoitettavuutta ei arvioida. Väitteentekijän esittämän näytön, joka koostuu esitteistä ja lehtileikkeistä, ei voitu katsoa osoittavan, että Hommanäs kotisima –merkki olisi vakiintunut väitteentekijän erityiseksi tunnusmerkiksi. N.N. vetosi lisäksi toiminimeensä, jonka kaupparekisteriin ilmoitettu saapumispäivä on 29.4.2008. Koska tavaramerkin rekisteröinnin hakemispäivä on 29.2.2008, oli sillä aikaisempi oikeus toiminimeen nähden, joten sekoitettavuus ei tullut harkittavaksi. Rekisteröinnin haltijalle oli lisäksi rekisteröity toiminimi Hommanäs Tilatuote 1.12.2004.

PRH:n valituslautakunta jätti tutkimatta vaatimuksen rekisteröinnin kumoamisesta tavaramerkkilain 14.1,2 §:n perusteella, mutta kumosi PRH:n päätöksen luokkien 32 ja 33 osalta ja palautti tältä osin asian PRH:n käsiteltäväksi tavaramerkin HOMMANÄS KOTISIMA kumoamiseksi. Luokan 35 osalta valituslautakunta hylkäsi valituksen. N.N:n väitteestä ei ilmennyt perusteita sille, että HOMMANÄS KOTISIMA antaisi väärän kuvan merkin kattamien luokkien 32 ja 33 tavaroiden tai luokan 35 palveluiden ominaisuuksista tai maantieteellisestä alkuperästä. Koska vaatimus tavaramerkin kumoamisesta esitettiin vasta valituslautakunnassa, ei lautakunta voinut tutkia asiaa laajemmin kuin, mitä se oli ollut vireillä alemmassa asteessa. Näin ollen se jätettiin tutkimatta. Valituslautakunta arvioi tavaramerkkilain 6.1 §:n ja 14.1§:n 6 kohdan oikeusnormit huomioon ottaen asiaa seuraavasti: N.N. vetosi tunnuksiin Hommanäs sima, Hommanäs 1771 -kuviomerkkiin ja Hommanäs-sanaan yhdistettynä tuotenimityksiin valituksessa erityisesti kuviomerkkiin Hommanäs 1771 perustellessaan sitä, että P.P.:n hakema merkki oli hänen vakiinnuttama tavaramerkki. Minkään edellä vedotuista tunnusmerkeistä ei osoitettu vakiintuneen tavaramerkkilain 2.3 §:n mukaisesti luokkien 32, 33 ja 35 tavaroille ja palveluille rekisteröidyn merkin hakemuspäivään mennessä. Näin ollen sekoitettavuus ei tule edellä mainittujen lainkohtien perusteella tutkittavaksi.

Tavaramerkkilain 14.1 §:n mukaan sekoitettavuuteen voidaan vedota pelkästään tunnusmerkin aikaisemman käyttämisen perusteella. N.N:n näyttö osoitti, että hän oli käyttänyt tunnusmerkkejä Hommanäs 1771 ja sanaa Hommanäs yhdistettynä tuotenimityksiin luokan 29 hilloille ja hyytelöille, luokan 31 marjoille ja luokan 32 mehuille, simalle ja glögille. Täten tuotemerkkejä oli käytetty samoille ja samankaltaisille tavaroille haltijalle rekisteröityjen tavaroiden kanssa luokissa 32 ja 33. Tunnus Hommanäs oli identtinen rekisteröidyn merkin kanssa. Kuviomerkissä oli identtinen hallitseva osa Hommanäs samoin kuin tämän sanan ja tuotteen nimen sisältävässä tunnuksessa. Näin ollen rekisteröity merkki oli sekoitettavissa N.N:n käyttöön ottamiin tunnuksiin luokissa 32 ja 33.

Myöhemmin rekisteröidyn merkin kumoamista voidaan vaatia, mikäli väitteentekijä näyttää toteen sen, että rekisteröintiä on haettu vilpillisessä mielessä väitteentekijän merkin käytöstä tietoisena eikä hakija ole itse osoittanut käyttäneensä merkkiä väitteentekijän merkkiä aikaisemmin P.P. ei ole osoittanut käyttäneensä merkkiä HOMMANÄS KOTISIMA ennen kuin N.N. alkoi käyttää tunnusmerkkejään. Näin ollen edellytykset rekisteröinnin kumoamiselle ovat täyttyneet luokissa 32 ja 33. Sen sijaan N.N ei osoittanut, että olisi käyttänyt tunnuksia luokan 35 palvelujen yhteydessä kyseisiä palveluja tarjoamalla. Näin ollen sekoitettavuus ei tullut kyseeseen luokan 35 osalta eikä merkin kumoamiselle ollut tältä osin perusteita.

(STY AIPPI Uutiset)

Ratkaisun lainvoimaisuusEi tiedossa.
Asiasanatharhaanjohtavuus, sekoitettavuus, tavaramerkit

Share: