PRH-VL:2013:2011002

Instanssin nimiPRH-VL
Diaarinumero2011/T/002
Ratkaisun päivämäärä16.5.2013
Tuomion numero2011002
Tavaramerkin nimiLIPTON DELIGHT
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)Unilever N.V. (Alankomaat)

Patentti- ja rekisterihallitus katsoi, ettei kansainvälinen rekisteröinti LIPTON DELIGHT koske Suomea. Rekisteröinti oli kokonaisuutena arvioiden sekoitettavissa luokan 30 tavaroiden osalta samoja tavaroita varten rekisteröityyn yhteisön tavaramerkkiin nro 6452676 delight (kuvio). Estemerkki muodostui tyylitellystä sanasta delight, jonka merkityssisältö suomalaisen keskivertokuluttajan näkökulmasta on ”ilonaihe” tai ”ilahduttaa”, vaikka sillä onkin myös harvinaisempi merkityssisältö ”herkut”. Huomioon tuli ottaa myös estemerkin tyylittelyn vähäisyys.

PRH:n valituslautakunta kumosi PRH:n päätöksen ja palautti asian PRH:lle merkin rekisteröimiseksi Suomea koskevaksi. Sanaa delight eri merkityksissään viittaa selkeästi luokan 30 tavaroiden laatuun ja käyttötarkoitukseen. Nautintoaineina pidettävien teetuotteiden osalta sanaa delight voitiin pitää erottamiskyvyltään heikkona. Nyt haetussa merkissä oli merkin vahvana osana sana LIPTON. Ottaen huomion haetun merkin ja estemerkin visuaaliset ja foneettiset erot ei haettu merkki LIPTON DELIGHT kokonaisuutena arvioiden ollut sekoitettavissa merkkiin DELIGHT.

(STY AIPPI Uutiset)

Ratkaisun lainvoimaisuusEi tiedossa.
Asiasanatsekoitettavuus, tavaramerkit

Share: