TN 2020:6

Instanssin nimiTN
Ratkaisun päivämäärä19.5.2020
Tuomion numero6
Laki, lainkohtaTekijänoikeuslain 1 §
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)V

Hakija on pyytänyt tekijänoikeusneuvoston lausuntoa tekijänoikeuslain 1 §:ssä tarkoitetun tekijänoikeuden kohteen määrittelystä. Hakija kysyi ensiksi, suojaako tekijänoikeuslaki teoksen sisäistä muotoa eli sisältöjen ja ideoiden ja aistein tarkasteltavissa olevan manifestaation väliin jäävää abstraktia teosta. Esimerkkinä hakija käytti markkinaoikeuden lainvoimaisessa ratkaisussa MAO:302/18 mainittua animoitua alusta, josta ratkaisussa puhuttiin teoksena eikä kyseistä alusta koskevana konkreettisena 3D-mallinnuksena. Toiseksi, voidaanko yksittäistä piirros- tai muuta hahmoa itsessään pitää teoksena, jolloin kyseinen hahmo saisi suojaa myös muissa taidelajeissa ja muita tekotapoja käyttäen.

Tekijänoikeusneuvosto tarkasteli ensiksi tekijänoikeussuojan kohdetta. Tekijänoikeuslain 1 §:ään sisältyy esimerkkiluettelo erilaisista teoksista, jotka voivat saada teossuojaa. Esimerkkiluettelo ei ole tyhjentävä. Mainittujen teostyyppien lisäksi teos voi saman pykälän nimenomaisen maininnan mukaan ilmetä myös muulla tavalla. Tekijänoikeusneuvosto totesi, että kuten tekijänoikeuslain esitöissä on todettu, tarkempaa määritelmää siitä, mitä laissa tarkoitetaan teoksella, ei ole katsottu tarpeelliseksi. Ratkaisun täytyy riippua olosuhteiden harkinnasta kussakin yksityisessä tapauksessa. Oikeuskirjallisuudessa on edelleen mainittu, että tekijänoikeussuojan saamisen kannalta ratkaisevaa on vain se ilmaisumuoto, johon tekijän luomistyö on johtanut. Suojaa saa vain se ilmenemis- tai ilmaisumuoto, johon teoksen tekijä on henkisen luomistyön tuotteensa saattanut.

Vastauksena ensimmäiseen kysymykseen tekijänoikeusneuvoston Tekijänoikeusneuvosto totesi, että suojaa saa teoksen konkreettinen ilmiasu, joka voi vaihdella teoslajeittain. Ratkaisu on tehtävä tapauskohtaisesti olosuhteiden mukaan harkiten. Tekijänoikeusneuvosto totesi, että tarkempi oikeudellinen tulkinta ja systematisointi jää oikeustieteen tehtäväksi, minne se luontevimmin kuuluu. Tekijänoikeusneuvosto ei antanut lausuntoa esimerkkinä mainitusta animoidusta aluksesta, koska sitä koskeva asia oli hakijan mukaan jo lainvoimaisesti ratkaistu hakijan mainitsemassa markkinaoikeuden ratkaisussa.

Vastauksena toiseen kysymykseen yksittäisissä piirroshahmoissa tekijänoikeusneuvosto totesi, että suojaa voivat saada piirroshahmojen konkreettiset toteutukset, mikäli ne kuvastavat tekijänsä persoonaa ja niistä käyvät ilmi tekijän vapaat ja luovat valinnat teosta tehtäessä siinä määrin, että ne itsenäisinä ja omaperäisinä ylittävät teoskynnyksen. Kummankin kysymyksen osalta tekijänoikeus antaa suojaa paitsi teoksen identtisiä kopioita vastaan, myös suhteessa vain vähäisin muutoksin toteutettuihin, epäitsenäisiin muunnelmiin.

(AH)

Asiasanatmuunnelmat, tekijänoikeus, teostaso
Huomautukset

Lausunto on luettavissa täältä.

Share: