NN A Oy/Yhtiö B:sta (myöhemmin A) oli pyytänyt tekijänoikeusneuvoston lausuntoa koskien tekijänoikeusmaksujen maksuvelvollisuutta julkisesta esittämisestä asuntohotellissa sekä myynti- ja vuokra-autoissa. A:n toimialaan kuului huoneen- ja autonvuokraus sekä autonmyynti.
Asia liittyi osin A:n ja tekijänoikeusyhdistys C ry.:n vireillä olevaan oikeudenkäyntiin. A esitti TN:lle yhteensä 7 kysymystä liittyen muun muassa huoneissa olevaan television katselumahdollisuuteen, autoradioihin ja C ry.:n toimintaan asiassa.
TN totesi aluksi, ettei voi ottaa kantaa osaan hakijan lausuntopyynnössä esittävistä kysymyksistä.
TN käsitteli lausunnossaan sitä, onko majoitus- tai autonvuokraus/myyntitoiminnan yhteydessä tapahtuvasta television katselumahdollisuuden/radion kuuntelumahdollisuuden antamisesta suoritettava tekijänoikeusmaksuja. TN viittasi aikaisempaan lausuntoonsa 1996:8 katsoessaan, että musiikin esittäminen asuntohotellin huoneissa on tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentin mukaista julkista esittämisestä, jolloin oikeudenhaltijalla on oikeus periä korvaus television katselumahdollisuuden tarjoamisesta. Ratkaisu perustuu siihen, että käytännössä kenellä tahansa on mahdollisuus päästä asuntohotellin asiakkaaksi.
TN katsoi, ettei autovuokraus- tai myyntitoiminnassa tapahtuva auton tarjoaminen radioineen ollut tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentin mukaista julkista esittämistä, joten oikeudenhaltija ei ollut oikeutettu korvaukseen radion kuuntelumahdollisuuden antamisesta edellä mainituin tavoin.
(MH)