TN:2002:5

Instanssin nimiTN
Instanssin kaupunkiHelsinki
Diaarinumero2002:5
Ratkaisun päivämäärä3.4.2002
Tuomion numero5
Laki, lainkohtaTekijäL 1 §, 2 §, 3 §, 25 e §, 28 §

Kysymys oli arkkitehtitoimisto A:n B Oy:lle suunnittelemaan toimitalon rakennukseen, rakennuspiirrustuksiin ja muutettuihin suunnitelmiin liittyvistä tekijänoikeuskysymyksistä.

TN katsoi, että B Oy:n toimitaloa voitiin pitää siinä määrin itsenäisenä ja omaperäisenä, että se sai suojaa rakennusteoksena. TN:lle toimitetut arkkitehtipiirrokset olivat tämän rakennusteoksen kappale. 

TN huomautti, että se ei sille esitetyn aineiston perusteella voinut ottaa kantaa siihen, kenelle tekijänoikeus B Oy:n toimitalon arkkitehtipiirustuksiin kuului.  Arkkitehtipiirustusten julkaisuoikeudet kuuluvat piirustusten tekijänoikeuden haltijalle. Se, kenelle tekijänoikeus kuuluu tapauksessa, ratkeaa TN:n mukaan osapuolten välisiä sopimuksia tulkitsemalla.

TN totesi, että tekijänoikeuden haltijalla tai sillä, joka on saanut siihen tekijänoikeuden haltijan luvan, on oikeus tehdä arkkitehtipiirustuksiin haluamansa muutokset. TekijäL 25 e §:n säännös, jonka mukaan rakennuksen omistaja saa muuttaa rakennusta tekijän luvatta, mikäli tekniset tai tarkoituksenmukaisuussyyt sitä vaativat, rajoittaa tekijän mahdollisuutta vedota respektioikeuteensa.

Asiasanatoikeuksien siirtyminen, rakennukset, sopimukset, teostaso

Share: