TN:2003:11

Instanssin nimiTN
Instanssin kaupunkiHelsinki
Diaarinumero2003:11:00
Ratkaisun päivämäärä2.6.2003
Tuomion numero11
Laki, lainkohtaTekijäL 1 §, 3 §, 4 § ja 6 §

Tapauksessa oli kyse sävellysteokseen liittyvistä tekijänoikeuksista.

Teosto ry:n teosrekisteriin sävellyksen ”L” ainoaksi säveltäjäksi oli merkitty N. Levyn ensimmäisessä julkaisussa säveltäjäksi ja sanoittajaksi oli merkitty N sekä sovittajiksi M ja V. Kantajan T nimeä ei ollut mainittu missään yhteydessä. T vaati käräjäoikeutta vahvistamaan, että tekijänoikeus kappaleeseen kuuluu yhteisesti hänelle ja N:lle. Lisäksi hän vaati, että N tulee velvoittaa ilmoittamaan T:n nimi Teosto ry:n rekisteriin. T ilmoitti luoneensa kappaleen N:n kanssa yhdessä niin, että hän oli luonut kosketinsoittimella soitetut osuudet ja N muut osuudet. N:n mukaan hän oli luonut teoksen yksin ja T:n luomuksikseen esittämiä osioita kappaleesta ei voida pitää niin itsenäisinä ja omaperäisinä, että ne saisivat TekijäL:n mukaista suojaa.

T:n ja N:n välistä riitaa käsittelevä P:n käräjäoikeus pyysi TN:lta lausuntoa sävellysteoksesta. Hakija pyysi TN:lta lausuntoa sen suhteen, ylittääkö sävellysteoksen kosketinsoitinosio teoskynnyksen. Lisäksi käräjäoikeus tiedusteli, kuuluivatko tekijänoikeudet osapuolille yhteisesti.

TN totesi, että TekijäL 1 §:n 1 momentin mukaan tekijänoikeussuojaa teokselleen saa se, joka on luonut riittävän itsenäisen ja omaperäisen teoksen. Lain 3 §:n mukaan tekijän nimi on ilmoitettava hyvän tavan mukaisesti. Sävellysteos voi olla TekijäL 6 §:n nojalla useiden henkilöiden luoma yhteisteos. Tällöin teoksen tekijöiden osuudet eivät muodosta itsenäisiä teoksia. Yhteisteoksen tekijät määräävät teoksesta yhdessä eikä yksikään tekijöistä voi määrätä teoksesta ilman muiden tekijöiden myötävaikutusta. TekijäL 6 § ei kuitenkaan koske yhteenliitettyjä teoksia. Tällöin tekijöiden osuudet ovat erotettavissa toisistaan ja kukin määrää vain omasta osuudestaan. Kuitenkin yhteenliitetyn teoksen tekijät voivat määrätä koko teoksesta vain yhdessä esimerkiksi silloin, kun teos halutaan esittää julkisesti. Rajanveto yhteisteoksen ja yhteenliitetyn teoksen välillä ei ole aina selvä.

TN katsoi, että sävellysteos ”L” saattaa olla TekijäL 6 §:n mukainen yhteisteos, mikäli se on syntynyt useamman henkilön tiiviistä yhteistyöstä. Tällöin oikeudet kappaleeseen kuuluvat yhteisesti tekijöille. Henkilöiden asemaa ja osuutta ei kuitenkaan TN:n mukaan voinut päätellä sille toimitetun materiaalin pohjalta. Kappaleen kosketinsoitinosiosta TN totesi, että kyseessä on lähinnä kappaleen ”L” sovitus, jota voidaan arvioida TekijäL 4 §:n 1 momentin mukaisena muunnelmana. Tällaisen muunnelman esittäminen ja yleisön saataville saattaminen edellyttää sävellysteoksen tekijän lupaa. Sovittajalla voi olla tekijänoikeus muunnelmaan, jos sovitus yltää teostasoon.

(NH)

Asiasanattekijänoikeus, teostaso, yhteisteos

Share: