TN:2015:6

Instanssin nimiTN
Instanssin kaupunkiHelsinki
Diaarinumero2015:6
Ratkaisun päivämäärä21.4.2015
Tuomion numero6
Laki, lainkohtatekijänoikeuslaki 1 §, 3 §
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)B
Osapuolet, vastaaja(t)I Oy, E Oy, V, T, K ja L

Tapauksessa oli kysymys tekijänoikeudesta kolmiulotteiseen tietokoneanimaatioon.

Hakija oli pyytänyt lausuntoa luomiensa, elokuvaa varten tehtyjen lukuisten kolmiulotteisten tietokoneanimaatiomallien tekijänoikeuden suhteen. Hän esitti asiasta viisi kysymystä, kuten ovatko hänen luomansa tietokoneanimoidut mallit suojattuja tekijänoikeuslain puitteissa.

I Oy, E Oy, V, T, K ja L antoivat asiassa yhteisen vastineen, jonka mukaan hakijan työ ei sisältänyt sellaisia luovia ratkaisuja tai työtä, joilla olisi syntynyt tekijänoikeutta. Hänen roolinsa yhtenä monista tiimin jäsenistä tarkan ohjeistuksen alaisuudessa ei ollut riittänyt synnyttämään hänelle tekijänoikeutta yksin tai yhdessä muiden henkilöiden kanssa. Hakija oli ollut jo työhönoton yhteydessä tietoinen, että hänen materiaalinsa ja työnsä tulokset siirtyivät osana isompaa kokonaisuutta muiden tekemien muokkauksien kanssa tuotantoyhtiölle ja alalla tyypillisesti uudelleen luovutettavaksi ja muokattavaksi hiljaisesti. Lisäksi asiassa oli tehty hakijan ja työnantajan välillä erillinen kirjallinen työsopimus, jossa kaikki mahdolliset materiaaliin liittyvät siirrettävät oikeudet olivat siirtyneet työnantajalle myös silloin, kun materiaali mahdollisesti olisi tekijänoikeudella suojattua ja siirrettävissä työntekijää kuulematta kolmannelle osapuolelle muokkausoikeuksin.

TN totesi, että kolmiulotteiset tietokoneanimaatioelokuvat voivat itsenäisenä ja omaperäisenä olla tekijänoikeuslain tarkoittamia teoksia. TN ei antanut lausuntoa animaattorin ja tämän sopimuskumppanien välisiin sopimuksiin liittyvistä asioista. Tekijän oikeudesta tulla mainituksi animaatioiden tekijänä saattoi luopua sopimuksin vain, mikäli kysymyksessä oli laadultaan ja laajuudeltaan rajoitettu käyttäminen. (KT)

Asiasanathyvä tapa, tekijänoikeus, teostaso, työsuhde

Share: