Tapauksessa oli kysymys verkkovideoiden teoskynnyksen ylittymisestä ja siitä, sovelletaanko niihin tekijänoikeuslain 21 §:ää.
Hakija toimitti TN:lle kolme verkkovideota, jotka oli julkaistu laillisesti tekijöiden luvalla tai toimesta verkossa. Videot olivat kaikkien saatavilla ilman maksua tai sivustolle kirjautumista. Hakija tiedusteli, että ovatko videot TekijäL 21 §:n 3 momentin mukaisia elokuvateoksia ja jos ne ovat, mikä tekee videoista teoksia. Lisäksi hakija tiedusteli, estävätkö videoiden muut ominaisuudet julkisen esittämisen opetuksen yhteydessä ilman oikeudenhaltijan lupaa.
TN totesi aluksi, että TekijäL 1 §:n nojalla elokuvateokset kuuluvat suojaa nauttiviin teoksiin. Tämän jälkeen TN esitteli eri oikeudellisten tahojen antamia määritelmiä elokuvateokselle. Bernin konvention selitysteoksen mukaan teostyyppinä elokuva kattaa kaikki elokuvateokset. TekijäL:n esitöissä todetaan, että elokuvateoksena pidetään liikkuvista kuvista tai liikkuvista kuvista ja äänestä muodostuvia teoksia, jotka saavuttavat teostason. EY:n vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla annetussa direktiivissä (2006/115) elokuvalla tarkoitetaan äänellistä tai äänetöntä elokuvateosta taikka audiovisuaalista teosta tai liikkuvaa kuvaa. Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että suurin osa elokuvallisin menetelmin valmistetuista töistä on teoksia, jos ne ovat edes jossain määrin omaperäisiä. Arviointi tehdään tapauskohtaisesti.
TN lausui, että kaikki liikkuvaa kuvaa sisältävä materiaali, joka on ladattu internetiin ja joka ylittää teoskynnyksen, ei ole välttämättä elokuvateos. Tapauskohtaisessa harkinnassa tulee huomioida teoksen eri elementit, kuten teksti, ääni, liikkuva tai liikkumaton kuva sekä elementtien keskeinen suhde kokonaisuuteen nähden. Liikkuvan kuvan tulee olla ainoa tai keskeinen elementti audiovisuaalista kokonaisuutta arvioitaessa. Tässä tapauksessa TN katsoi kahden verkkovideon ilmaisseen tekijöidensä persoonaa ja luovia valintoja teosta tehdessä. Elokuvallisia elementtejä, kuten videoiden vaihtelevat esitystavat ja –menetelmät, äänen ja musiikin käyttö sekä kirjoitetun tekstin käyttö muodostivat sellaiset kokonaisuudet, joita voitiin pitää elokuvateoksina. Kolmannen videon kohdalla TN arvioi, että kyseessä ei ole elokuvateos, koska teos ei elokuvalliselta ilmaisultaan riittänyt ylittämään teoskynnystä. TN totesi kuitenkin, että videon yksittäiset elementit kuten kuvat saattavat nauttia erillistä teossuojaa tai valokuvien suojaa.
TekijäL 21 §:n 1 momentin nojalla julkaistun teoksen saa esittää julkisesti opetuksen yhteydessä. Pykälän kolmannen momentin mukaan tätä poikkeusta ei kuitenkaan sovelleta elokuvateoksiin.
TN katsoi tässä tapauksessa, että TekijäL 21 §:n soveltuvuus ei ratkea pelkästään videoita katsomalla vaan asia tulee arvioida sopimuksen tulkintakysymyksenä tai erillisen todistelun pohjalta. Näin siksi, että mikäli jokin videossa ollut elementti saa erikseen tekijän- tai lähioikeuden suojaa, videoiden tekijällä tulee olla suostumus näiden elementtien yleisön saataville saattamiseen. Näin ollen TN ei ottanut toimivaltaansa kuulumattomana asiana kantaa siihen, onko videoissa sellaisia elementtejä, jotka estävät niiden esittämisen julkisessa opetustilanteessa ilman erillistä lupaa.
(NH)