Hakijan M kahta maalausta oli käytetty esikuvana B:n teoksissa. Kyse oli siitä, olivatko B:n maalaukset hakijan teosten jäljennöksiä, jotka loukkasivat tekijänoikeutta, vai sallittuja parodioita, jotka poikkesivat alkuperäisistä teoksista havaittavasti. M:n mukaan kyse oli epäitsenäisistä mukaelmista, jotka loukkasivat hänen tekijänoikeuttaan. B:n mukaan M:n teosten elementtejä ei ollut käytetty sellaisenaan, vaan kyse oli kriittisestä parodiasta. B:n mukaan hänen ja M:n teosten kokonaisvaikutelmat olivat hyvin erilaiset.
Tekijänoikeusneuvosto viittasi tekijänoikeuslakiin sekä EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön ja totesi, että myös muunnelma voi olla itsenäinen teos, jos siinä on tehty itsenäisiä ja omaperäisiä ratkaisuja. Parodiasta ei ole nimenomaista säännöstä, mutta se on katsottu sallituksi silloin, kun se on itsenäinen eli ns. vapaa muunnelma. Moraaliset oikeudet eivät yleensä estä parodiaa. Usein sallittu parodia hyödyntää alkuperäistä teosta toisessa tarkoituksessa ja voi siitäkin syystä olla itsenäinen teos. EU-tuomioistuimen mukaan parodian tunnusmerkkejä ovat viittaus olemassa olevaan teokseen, josta kuitenkin poiketaan havaittavalla tavalla niin, että uusi teos on huumorin ja pilailun ilmentymä.
Tekijänoikeusneuvosto katsoi, että M:n alkuperäisteokset ylittivät teoskynnyksen ja saivat tekijänoikeussuojaa. Kiistatonta oli myös, että B:n teoksissa oli samankaltaisuutta ja ne selvästi viittasivat M:n teoksiin. B:n teoksia oli käytetty eri kontekstissa ja tarkoituksessa kuin M:n teoksia. Alkuperäisiin teoksiin tehdyt muutokset olivat vähäisiä, mutta käyttötapa teki B:n maalauksista uusia ja itsenäisiä teoksia. Tekijänoikeusneuvosto katsoi, että B:n teokset olivat vapaita muunnelmia ja sallittua parodiaa. Teokset eivät loukanneet M:n tekijänoikeutta eivätkä vaatineet tämän suostumusta.
(JR)