TN:2018:11

Instanssin nimiTN
Ratkaisun päivämäärä18.12.2018
Tuomion numero11
Laki, lainkohtaTekijänoikeuslain 1 §
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)P
Osapuolet, vastaaja(t)B Oy

Hakija P pyysi ensiksi tekijänoikeusneuvostolta lausuntoa siitä, ovatko hänen suunnittelemansa ryijykonsepti ja siihen kuuluvat tuotteet tekijänoikeuslaissa tarkoitettuja teoksia. Tuotteita on myyty ja markkinoitu Ragamuf-nimellä. Hänen suunnittelemansa ryijykonsepti muodostuu isosilmäisestä, joustavasta synteettisestä verkosta ryijyalustana ja siihen ryijyrakenteena pitkistä trikoohapsuista solmittavista neuloskuteista. Jokainen ryijy on omanlaisensa uniikki teos, mutta kuitenkin ulkonäkönsä puolesta tunnistettava Ragamuf-hahmo.

Toiseksi hakija kysyi, rikotaanko hänen tekijänoikeuksiaan B Oy:n Ragmate-tuotteilla, joita ei voi hakijan mukaan ulkonäön perusteella erottaa hänen suunnittelemistaan tuotteista.

Tekijänoikeuslain 1 §:n mukaan sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on yksinoikeus teokseen. Ollakseen tekijänoikeuslain 1 §:ssä tarkoitettu suojattu teos taideteollisuuden tuotteen tulee täyttää itsenäisyyden ja omaperäisyyden vaatimukset mahdollisesta käytännöllisestä tarkoitusperästään huolimatta. Taideteollisuuden tuotteen muotoilussa lopputulokseen saattavat vaikuttaa paitsi tekijän luova panos myös tuotteen käyttötarkoituksesta johtuvat seikat. Tämän vuoksi taideteollisuuden tuotteen on ollut ajoittain vaikeaa saavuttaa tekijänoikeussuoja.

Tekijänoikeusneuvosto totesi ryijykonseptin osalta, että tekijänoikeus ei suojaa teoksen ideaa, periaatteita tai tietoja, vaan ilmenemismuotoa, johon ne on teoksessa saatettu. Ryijykonsepti on idea eikä tekijänoikeussuojaa saava teoksen ilmenemismuoto. Se, saako ryijy tekijänoikeudellista suojaa, arvioidaan kunkin ryijyn osalta tapauskohtaisesti ottaen huomioon muun muassa ryijyn muoto, kuviointi ja väriyhdistelmä. Tekijänoikeusneuvosto totesi, että pelkkä abstrakti konsepti ryijyistä ei saa tekijänoikeudellista suojaa, eikä ryijykonsepti ei ole tekijänoikeuslain 1 §:ssä tarkoitettu teos. Saman ryijykonseptin käyttö ei näin ollen ole tekijänoikeuden loukkaus. Tekijänoikeusneuvosto kuitenkin huomautti, ettei tämä sulje pois sitä, etteivätkö yksittäiset ryijyt voi saada tekijänoikeudellista suojaa. Asiassa ei kuitenkaan ollut kyse yksittäisen ryijyn tekijänoikeudellisesta suojasta, joten tekijänoikeusneuvosto ei antanut lausuntoa siitä.

(AH)

Asiasanattaideteollisuus, tekijänoikeus, teostaso
Huomautukset

Lausunto luettavissa täältä.

Share: