A ja B olivat tehneet X:n palveluksessa valmistusmenetelmää koskevan keksinnön, johon X oli ottanut kaikki oikeudet. Keksinnölle oli myönnetty eurooppapatentti vuonna 2003, jonka haltijaksi oli merkitty X.
A:n osalta työsuhdekeksintölautakunta oli ratkaissut asian aikaisemmin antamallaan lausunnolla. B esitti tehneensä keksinnön yhdessä A:n kanssa. B katsoi, että keksintöä on käytetty tuotteiden C ja D valmistuksessa. X katsoi, että keksinnölle haettu patentti käsittää vain D:n valmistusmenetelmän.
Lautakunta totesi, että kysymys oli kahdesta eri keksinnöstä, joilla on valmistettu C- ja D- nimisiä tuotteita.
TK-LTK totesi, että tuotteen C valmistusmenetelmää koskevaa korvauskannetta ei ole pantu vireille laissa asetetussa 10 vuoden määräajassa, joten lautakunta ei sen vuoksi antanut lausuntoa C:n valmistusmenetelmää koskevan keksinnön korvauksesta.
Työsuhdekeksintölain 9 §:n mukaan kohtuullisesta korvauksesta voitaisiin määrätä, mikäli asiasta olisi olemassa tuomio tai sopimus. TK-LTK katsoi, että D:n valmistusmenetelmää koskeva korvaus oli määriteltävä kertakorvauksena, koska rojaltikorvausta ei voitu määritellä. X sai vähentää määrästä B:lle jo aiemmin suorittamansa korvauksen.
Huomautus: ratkaisun päivämäärä ei ole tiedossa.
(MH)