Tapauksessa oli kysymys kohtuullisesta korvauksesta hakijan työsuhteessa tekemistä keksinnöistä.
A oli tehnyt yhdessä toisen keksijän kanssa työsuhdekeksintöä koskeneen ilmoituksen. Työnantaja oli ilmoittanut ottaneensa kaikki oikeudet hakijan työsuhteensa aikana tekemiin keksintöihin, eikä ollut hakenut patenttia hakijan keksinnön perusteella. Hakija katsoi, että työnantajan maksama korvaus ei ollut kohtuullinen korvaus keksinnöstä.
Työsuhdekeksintölautakunta totesi Työsuhdekeksintöasetuksen 3 §:n 4 momentin mukaan, kun edellisissä momenteissa määriteltyjä keksinnön arvon määrittämistapoja ei voitu käyttää, että keksinnöstä maksettava korvaus tuli arvioida. Muita tapoja ei voitu käyttää, koska keksinnön käyttöön ottamisesta ei ole ollut työnantajalle mitattavissa olevaa taloudellista hyötyä, eikä sille voitu määrittää osuutta kokonaisuuden myyntihinnasta, josta lisenssiprosentti olisi voitu laskea.
Lautakunta määritti keksinnön arvon mm. työnantajan myyntivoiton perusteella kun se ei pitänyt uskottavana, etteivät keksinnön tuottamat parannukset lainkaan olisi lisänneet työnantajan myyntiä. Tätä tuki myös, että työnantaja oli ottanut keksinnön käyttöön. Työsuhdekertoimen arvioinnissa lautakunta otti huomioon, että hakija ei ollut toiminut tuotekehityksessä, vaikka olikin siinä avustanut.
Lautakunnan arvioimaa korvausta oli maksettava niin kauan kuin keksintöä hyödynnetään, kuitenkin enintään 20 vuotta ilmoituksesta, joka koski oikeuksien ottamista keksintöön.
(AL)