28 toukokuun 2010
Kysymys tekijänoikeudesta työsuhteessa. A kysyi, kenelle kuuluivat piirustusten tekijänoikeudet ja siirtyivätkö piirroksien tekijänoikeudet myynnin myötä konkurssipesältä seuraavalle ostajalle. Lisäksi A kysyi, oliko hänellä oikeus saada piirrosoriginaalit itselleen, oliko hänellä oikeus tekijänkappaleisiin sekä oliko todellinen sisällön tekijä mainittava materiaalin mainonnassa. Yhtiö X oli ostanut opetus- ja liikennevalistusmateriaalia konkurssipesältä. TN totesi, että A:n piirrokset olivat kuvataiteen teoksia […]
28 toukokuun 2010
Kysymys rakennustaiteen tuotteesta. Yhtiö X ja hakija A olivat pyytäneet lausuntoa siitä, oliko rakennuspiirustuksia ja niiden mukaisia rakennuksia pidettävä rakennusteoksina sekä oliko piirustuksia pidettävä kirjallisina teoksina. Lisäksi kysyttiin, oliko yhtiö Y loukannut markkinoinnilla ja kaupallistamisella X:n ja A:n tekijänoikeuksia. TN totesi, että pää- ja saunarakennus olivat rakennustaiteen tuotteita (TekijäL 1 §). Sekä valmiita rakennuksia että […]
28 toukokuun 2010
Kysymys tietokoneohjelman vuokraamisesta. Syyttäjä N oli pyytänyt lausuntoa, että oliko tietokoneen ja ohjelmiston avulla tehdyssä suunnittelussa kysymys kappaleen valmistamisesta ja saattamisesta yleisön saataviin. Lisäksi syyttäjä kysyi, mikä tekijänoikeudellinen merkitys on annettava vuokrasopimukselle/työvälinekustannuksia koskevalle sopimukselle, jos se ei faktisesti vastaa asian todellista luonnetta, sekä että tulevatko tekijänoikeutta koskevat rikosoikeudelliset säännökset sovellettavaksi. TN totesi, että tietokoneohjelman käytön […]
28 toukokuun 2010
Kysymys tekijänoikeudesta artikkeliin. A oli pyytänyt lausuntoa kirjoittamansa artikkelin teostasosta, yksinoikeudesta, tekijänoikeuden loukkauksesta yhdessä mainoksessa ja kahdessa julkaisussa sekä hyvityksen ja/tai vahingonkorvauksen määrästä. TN totesi, että artikkeli oli itsenäinen ja omaperäinen teos (TekijäL 1 §). TN katsoi myös, että teos on kopioitu sellaisenaan tai vähäisesti lyhenneltynä sekä mainokseen että julkaisuihin. Tekijän moraalisia oikeuksia oli loukattu, […]
28 toukokuun 2010
Kysymys yhteenliittämällä tehtyjen kuvien tekijänoikeussuojasta sekä klassikkosuojasta. A oli pyytänyt lausuntoa siitä, ovatko A:n yhdistelemällä tekemät kolme kuvaa valokuvia, valokuvateoksia, teoksia tai jotain muuta. A oli myös kysynyt, voidaanko valokuvista yhdistelemällä tai muuten manipuloimalla tehtyä tuotosta pitää valokuvana tai jonain muuna. A oli liittänyt lausuntopyyntöönsä kolme yhdistelemällä tehtyä kuvaa. Kaikki kuvat oli tehty yhdistelemällä kahdesta […]
28 toukokuun 2010
Kysymys tekijänoikeudesta työsuhteessa. Kaupungin henkilökuntaan kuuluva A oli laatinut kaupungille hankkeen loppuraportin. Luovutettuun raporttiin oli tehty muutoksia. A oli pyytänyt lausuntoa siitä, oliko raportin muuttamisessa ilman hänen suostumustaan rikottu tekijänoikeuksia. TN totesi, että hankkeen loppuraportti oli kirjallinen teos (TekijäL 1 §). Se ei ollut viranomaisen tai muun julkisen toimielimen päätös tai lausuma (TekijäL 9 § […]
28 toukokuun 2010
Kysymys valokuvan tallentamisesta internetpalvelusta ja valokuvan henkilöhahmon siluetin toisintamisesta ilman valokuvaajan suostumusta. Hakija oli julkaissut valokuvan internetin Flickr-palvelussa. Hakijan mukaan valokuvan siluettikuvaa oli käytetty yhdistyksen B mainosmateriaalin pohjana. Hakijan mukaan alkuperäisen valokuvan ja siluettikuvan välinen yhteys oli ilmeinen. Hän oli pyytänyt lausuntoa siitä rikottiinko hänen valokuvaan kohdistuvia tekijänoikeuksiaan. TN totesi, että valokuvan tallentaminen internet-palvelusta yhdistyksen […]
28 toukokuun 2010
Kysymys hääpuvusta otetun valokuvan yleisön saataviin saattamisesta internetissä. Hakija A oli pyytänyt lausuntoa hää- ja juhlapukujen valokuvaamisesta yksityiseen käyttöön ja näiden kuvien julkaisemisesta internetissä. Hakijan hääaiheisessa portaalissa oli pohdittu, onko sallittua valokuvata morsianta hää- tai juhlapuvun sovitustilanteessa yrityksen sovituskopissa, mikäli yritys antaa siihen luvan, ja sen jälkeen laittaa valokuva esille verkkoon esimerkiksi omaan blogiin tai […]
28 toukokuun 2010
Kysymys oikeudesta www-sivulta kopioituun ja uudelleenjulkaistuun valokuvaan. A oli pyytänyt lausuntoa siitä, voiko valokuvaaja B vaatia 400 euron korvausta valokuvasta, jonka A oli laittanut Keltaisen Pörssin sivulle. B oli ilmoittanut, että A oli maksanut vaaditun korvauksen. TN totesi, että valokuvan kopioiminen internet-sivuilta ja liittäminen netti-ilmoitukseen edellyttää valokuvaajan lupaa. Esitetty valokuva ei ollut siinä määrin itsenäinen […]
28 toukokuun 2010
Kysymys tekijänoikeudesta kirkkotekstiileihin. X Oy oli pyytänyt lausuntoa seuraaviin kysymyksiin: Onko tiettyyn kirkkoon suunniteltu, kirkkotekstiilien uniikki sarjakokonaisuus tekijänoikeuslaissa tarkoitettu teos? Jos vastoin hakijan käsitystä sarjakokonaisuus ei olisi tekijänoikeuslaissa tarkoitettu teos, ovatko sarjan yksittäiset osat tekijänoikeuslaissa tarkoitettuja teoksia? Materiaaliin kuului 35 valokuvaa erilaisista kirkkotekstiileistä kahdeksasta eri kirkosta. TN totesi, että osaa esitetyistä sarjakokonaisuuksista ei ollut pidettävä […]
28 toukokuun 2010
Kysymys tekijänoikeusneuvoston toimivallasta. Yhtiö X oli pyytänyt lausuntoa epäillystä tekijänoikeuslain vastaisesta kopioinnista Ruotsissa. TN ei käsitellyt asiaa, koska se on toimivaltainen lausumaan tekijänoikeusasioista ainoastaan Suomen tekijänoikeuslain kannalta. (TPH)
28 toukokuun 2010
Kysymys kirjallisen teoksen uusintapainoksesta. A oli pyytänyt lausuntoa edesmenneen miehensä B:n omakustannekirjan uudelleenjulkaisusta. C oli painanut kirjan uusiin kansiin ja myynyt kirjaa. A oli tehnyt asiasta rikosilmoituksen, ja asia oli edennyt syyteharkintaan ennen lausuntoa. C totesi vastineessa neuvostolle, että hän oli saanut luvan uudelleenjulkaisuun. TN totesi, että B:n kirja on tekijänoikeuslaissa tarkoitettu teos. Uudelleenjulkaisuluvan saamisen […]
28 toukokuun 2010
Kysymys aikakauslehtien kansien ja pienennettyjen kansien tekijänoikeussuojasta. A Oy oli pyytänyt lausuntoa seuraaviin kysymyksiin: Ovatko yhtiö B Oy:n julkaisemien lehtien kannet sellaisia, että ne nauttivat tekijänoikeuslain mukaista suojaa? Mikäli ne nauttivat, niin mitä suojaa ne nauttivat? Onko A Oy:llä ollut oikeus käyttää neljän lehden pienennettyjä kansikuvia havainnekuvina kustantajan mediaoppaassa sitaattioikeuden tai jonkun muun oikeuden perusteella? […]
28 toukokuun 2010
Kysymys tekijänoikeudesta rakennukseen ja rakennuspiirustuksiin. Yhtiö X oli pyytänyt lausuntoa koskien rakennuksen ja rakennuspiirustusten tekijänoikeutta. Myös Y:n kihlakunnan poliisilaitos oli pyytänyt lausuntoa koskien rakennuksen, rakennuspiirustusten ja rakennuksen arkkitehtonisten yksityiskohtien tekijänoikeutta. Poliisilaitoksella oli tutkittavana rakennusarkkitehti A:n tekemä tutkintapyyntö X:n epäillystä tekijänoikeusrikoksesta. TN yhdisti asioiden käsittelyn ja ilmoitti seikasta asianosaisille, jotka suostuivat menettelyyn. TN:n käytössä oli 14 […]
28 toukokuun 2010
Kysymys tekijänoikeudesta kirjalliseen teokseen. A pyysi lausuntoa koskien käsikirjoituksen verkkojulkaisua seuraavin kysymyksin: Oliko työnantajalla oikeus laittaa A:n käsikirjoituksen pohjalta muokattu teksti verkkoon? Olisiko A:lla ollut oikeus tietää asiasta sekä oikeus vaikuttaa asiaan kuten kieltää julkaisu? Oliko työnantajalla automaattisesti julkaisu- tai jälkikäyttöoikeus työsuhteessa tuotettuun aineistoon? Oliko verkkosivuilla oleva teksti ylipäätään julkaistu? TN totesi, että A:n oheistama […]