Stipendirahaston ohjesääntö

Tällä ohjesäännöllä määritellään 31.3.2006 perustetun IPR University Center Association ry:n stipendirahaston tarkoitus, hallinto, stipendien myöntämisperusteet ja muut rahaston toimintaan liittyvät asiat.

1 §
Stipendirahaston tarkoituksena on tukea immateriaalioikeutta koskevaa tutkimusta ja koulutusta.

2 §
Rahaston tileistä vastaa IPR University Center Association ry:n hallitus.

3 §
Rahasto voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja.

4 §
Hallitus nimeää jaoston valmistelemaan stipendejä koskevaa päätöstä. Jaostoon kuuluvat ainakin yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, IPR University Centerin johtokunnan puheenjohtaja sekä IPR University Centerin johtaja ja pääsihteeri. Hallitus voi nimetä jaostoon sellaisen lahjoittajan edustajan, jonka lahjoitussumma on vähintään viisituhatta (5 000) euroa.

5 §
Hallitus päättää stipendien myöntämisestä vähintään kerran vuodessa jaoston esityksestä. Hallituksella on mahdollisuus erityisestä syystä myöntää stipendi myös muuna aikana. Stipendiä on haettava kirjallisesti sitä tarkoitusta varten laaditulla hakemuksella.

6 §
Rahaston toimintakertomus on osa yhdistyksen toimintakertomusta.

7 §
Ohjesäännön hyväksyy yhdistyksen hallitus. Päätöksen rahaston lopettamisesta tekee yhdistyksen kokous hallituksen esityksestä.

8 §
Mikäli rahasto lopetetaan, sen varat siirretään käytettäväksi yhdistyksen koulutustoimintaan.

Share: