Julkisasiamies: C-53/05 ja C-61/05

Tiivistelmä/TV

Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus koski kahta eri asiaa, joissa komissio oli nostanut kanteen jäsenyysvelvoitteen noudattamatta jättämisestä. Molemmat asiat koskivat vuokraus- ja lainausdirektiiviä 92/100. Asia C-53/05 liittyi siihen, että Portugali oli vapauttanut kaikki yleisölle lainausta harjoittavien laitosten ryhmät velvollisuudesta maksaa tekijöille korvaus lainauksesta, ja asia C-61/05 puolestaan käsitteli videotallenteiden tuottajien vuokrausoikeutta.

Asia C-53/05

Komissio nosti kanteen Portugalin tasavaltaa vastaan jäsenyysvelvoitteen noudattamatta jättämisen vuoksi. Komission mukaan Portugali ei täyttänyt vuokraus- ja lainausdirektiivin (92/100) mukaisia velvoitteitaan, koska se oli vapauttanut kaikki yleisölle lainausta harjoittavien laitosten ryhmät velvollisuudesta maksaa tekijöille korvaus lainauksesta. Direktiivin 5 artiklan 3 kohdan perusteella jäsenvaltiot voivat vapauttaa korvauksen maksamisesta tietyt laitosten ryhmät, eivät kaikkia niistä. Näin ollen Portugalin kansallinen lainsäädäntö on yhteisön oikeuden vastainen.

Komissio painotti, että lainauksessa on aina kysymys suojattujen teosten hyödyntämisestä, ja jäsenvaltioissa suojatuille teoksille annettavan oikeudellisen suojan erot vaikuttavat sisämarkkinoiden toimintaan ja ovat omiaan vääristämään kilpailua. Lainaustoimintaa tapahtuu huomattavassa määrin ja siitä aiheutuu tulonmenetystä tekijöille ja taiteilijoille. Komissio huomautti, että jos jäsenvaltiot asettavat kulttuuriteokset ilmaiseksi kansalaistensa saataville, on niiden myös maksettava korvaus näiden teosten tekijöille.

Portugalin näkemyksen mukaan direktiivin 5 artiklan 3 kohta on merkityksensä ja ulottuvuutensa osalta kiistanalainen. Säännös on tarkoituksella tehty avoimeksi ja joustavaksi eri jäsenvaltioiden erityisen kulttuurikehityksen huomioon ottamiseksi eikä artiklan merkitys käy direktiivistä mitenkään ilmi. Lisäksi Portugali vetosi muun muassa siihen, että säännös oli ristiriidassa yhdenvertaisen kohtelun kanssa, ja yleisölle lainaus oli vähäistä eikä sillä ollut taloudellista merkitystä.

Julkisasiamies Sharpstonin ratkaisuehdotus asiassa C-53/05

Julkiasiamiehen mukaan komission kanne oli perusteltu ja direktiivin 5 artiklan 3 kohdasta käy selvästi ilmi, ettei jäsenvaltio voi vapauttaa korvauksen maksamisesta kaikkia laitostyyppejä, joihin kyseisessä säännöksessä viitataan. Direktiivin tavoitteena on turvata riittävät tulot tekijöiden luovasta työstä ja näin ollen tekijöiden on saatava korvaus teostensa lainauksesta silloinkin, kun jäsenvaltio on poikennut heidän yksinoikeudestaan sallia tai kieltää tällainen lainaus. Julkisasiamies yhtyi komission näkemykseen siitä, ettei kyseessä ole vapautus vaan velvollisuuden kumoaminen, kun velvollisuudesta vapautetaan kaikki, jotka muuten olisivat velvollisia.

Asia C-61/05

Komissio nosti Portugalia vastaan kanteen jäsenyysvelvoitteen noudattamatta jättämisestä, koska Portugali ei ollut komission näkemyksen mukaan asianmukaisesti pannut täytäntöön vuokraus- ja lainausdirektiivin (92/100) säännöksiä, sellaisena kuin sitä on muutettu direktiivillä 2001/29, koskien videotallenteiden vuokrausoikeutta.

Komission tulkinnan mukaan direktiivin 2 artiklan mukaan ainoastaan elokuvan ensimmäisen tallennuksen tuottajalla on oikeus sallia tai kieltää elokuvan alkuperäiskappaleen ja kopioiden vuokraus. Portugali oli kuitenkin ulottanut oikeuden koskemaan myös videotallenteiden tuottajia, ja tämä oli komission näkemyksen mukaan yhteisön oikeuden vastaista.

Komissio perusteli näkemystään muun muassa sillä, että elokuvien kopioita ei ole perusteltua suojata tekijänoikeuden tai sen lähioikeuden nojalla, koska ”liitännäisyys” kirjallisiin tai taiteellisiin teoksiin puuttui. Jos videotallenteiden tuottajat voisivat vedota lähioikeussuojaan, elokuvan ensimmäisen tallennuksen tuottaja ei voi käyttää yksinoikeuttaan, koska tämä ei voisi enää sallia tai kieltää elokuvansa kopioiden vuokrausta. Näin ollen Portugalin lainsäädäntö oli ristiriidassa direktiivin kanssa. Portugali perusteli suojan ulottamista videotallenteiden tuottajiin sillä, että äänitteiden ja videotallenteiden tuottajia tulisi kohdella samalla tavalla.

Julkiasiamies Sharpstonin ratkaisuehdotus asiassa C-61/05

Julkisasiamiehen mukaan komission kanne oli perusteltu. Hän perusteli näkemystään esimerkiksi sillä, että 2 artiklan 1 kohdassa nimenomaisesti annetaan elokuvan ensimmäisen tallennuksen tuottajalle yksinoikeus määrätä elokuvan vuokrauksesta alkuperäiskappaleen ja kopioiden osalta. Jos elokuvan videotallenteen tuottajalle lisäksi annetaan oikeus määrätä tämän videotallenteen vuokrauksesta, elokuvan tuottajan oikeus ei selvästikään olisi yksinoikeus. Direktiivin tavoitteena on poistaa eroja tekijänoikeuden kattamien teosten oikeudellisessa suojassa vuokrauksen ja lainauksen osalta kaupan esteiden ja kilpailun vääristymisen vähentämiseksi. Tätä tavoitetta ei voida saavuttaa, jos jäsenvaltiot voisivat vapaasti antaa eri henkilöryhmille oikeuden määrätä videotallenteiden vuokrauksesta.

Julkisasiamies myös muistutti, että videotallenteiden tuottaminen ei edellytä erityisen suurien ja epävarmojen sijoitusten suojaamista, toisin kuin elokuvien tekeminen. Päinvastoin tallenteiden tuottaminen on hyvin helppoa.

 

Viitattu oikeuskäytäntö: C-200/96 Metronome Musik; 158/86, Warner Brothers ym.