-verkkolehtiPRH oli 10.12.1973 myöntänyt OAS:lle patentin keksintöön nimeltä ”Sarjapipetti”. OJM:n mukaan OAS oli anastanut keksinnön häneltä, sillä hän oli tehnyt sen jo marraskuussa 1971. Patentin myöntämisestä hän oli saanut tietää talvella 1979, jonka vuoksi OJM oli vaatinut patentin siirtämistä itselleen sekä korvausta patentin luvattomasta käytöstä.
OAS ja Labsystems Oy olivat kiistäneet kanteen liian myöhään nostettuna sekä sillä perusteella, että OAS oli tehnyt kyseessä olevan keksinnön.
Raastuvanoikeus totesi, että tapauksen patentin mukaiselle sarjapipetille oli tunnusomaista, että kitka pienentämiseksi männät oli yhdistetty sivusuunnassa liikkuvasti mäntien liikuttajaan niiden yhteisen kiinnittäjän tai jokaisen männän erillisen kiinnittäjän välityksellä ja että mäntien aksiaalinen liikkuvuus oli estetty jousilla, joiden voima oli suurempi kuin jokaisen männän alapäähän sovitetun 0-renkaan vastaavaan mäntään aiheuttama voima. Tekniikkaa kutsuttiin ns. uivamäntäratkaisuksi.
Raastuvanoikeuden mukaan mistään jutussa esitetystä ei ollut selvinnyt, että mainittu patentti olisi myönnetty muulle kuin siihen oikeutetulle. OJM oli ilmeisesti saanut tiedon patentista viimeistään vuoden 1977 alkuun mennessä.
Raastuvanoikeus oli hylännyt kanteen näyttämättömänä sekä patenttilain 52 ja 53 §:n säännökset huomioon ottaen liian myöhään nostettuna sekä velvoittanut OJM:n korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut.
OJM valitti HO:een toistaen kanteensa.
HO totesi todistajien kertomusten perusteella näytetyksi, että OAS oli kesällä 1971 antanut OJM:lle tehtäväksi parannella ja kehitellä sarjapipetin mallikappaletta. Tämän jälkeen OJM oli oma-aloitteisesti tehnyt kanteessa tarkoitetun patentin suojaamaan keksinnön.
OJM oli ollut vuodesta 1973 vuoteen 1978 päivittäin mukana sarjapipettien valmistuksessa OAS:n johtaman yhtiön tiloissa. OJM oli osallistunut myös tuotekehittelyyn. Yhtiössä oli yleisesti ollut tiedossa, että OAS oli hakenut patentteja kaikille mahdollisille keksinnöille. Yhtiön pipettien pakkauksissa oli ollut merkinnät pipeteille myönnetyistä patenteista. HO katsoi, että OJM:n oli muun muassa edellä mainittujen seikkojen perusteella täytynyt olla tietoinen patentin myöntämisestä aikaisemmin kuin 5.4.1978, jonka vuoksi OJM oli pannut kanteen vireille liian myöhään.
HO oli jättänyt raastuvanoikeuden päätöksen pysyväksi liian myöhään nostamisen osalta, mutta poistanut lausunnon kanteen hylkäämisestä näyttämättömänä, sillä asia oli hyvin sekava.
Molemmat osapuolet valittivat KKO:een. KKO katsoi HO:n lausumilla perusteilla selvitetyksi, että OJM oli tiennyt patentin 47460 myöntämisestä OAS:lle enemmän kuin yhden vuoden ennen kanteensa vireillepanoa. Tällä perusteella OJM ei enää voinut vaatia patentin siirtämistä itselleen eikä esittää vahingonkorvausvaatimusta sillä perusteella, että patentti olisi myönnetty muulle kuin siihen oikeutetulle.
(EL)