-verkkolehtiTietokantaan 30.8.2007/phh
1990-luvulla oli valmistettu kymmeniä Aimo Kanervan nimellä signeerattuja vesiväriteoksia ja myyty niitä aitoina. Töiden oikeudenomistajat olivat nostaneet kanteita tekijänoikeusrikoksesta, petoksesta ja väärennyksestä. Helsingin käräjäoikeus antoi tuomionsa 2002 ja hovioikeus 2004.
Henkilöt A ja B olivat ostaneet ja pyrkineet myymään muutamia tauluja tietämättä, että ne olivat väärennöksiä. Korkeimmassa oikeudessa kyse oli ainoastaan siitä tuliko A:n ja B:n maksaa oikeudenomistajille hyvitystä (TekijäL 57§)
Käräjäoikeuden mukaan A ja B olivat toimineet vilpittömässä mielessä, joten heitä ei ollut tuomittu tekijänoikeusrikoksesta, väärennyksestä tai petoksesta. Koska heidän tekonsa ei ollut ollut tahallinen eikä tuottamuksellinen, heitä ei liioin ollut määrätty maksamaan korvausta. KO oli kuitenkin velvoittanut A:n ja B:n suorittamaan Kanervan oikeudenomistajille kohtuullista hyvitystä (TekijäL 57§), jonka määräksi käräjäoikeus arvioi vastaavien aitojen taulujen käyvän myyntiarvon. Hovioikeus oli pysyttänyt A:n ja B:n osalta samoin perustein käräjäoikeuden tuomion.
A ja B valittivat korkeimpaan oikeuteen ja vaativat vapauttamistaan hyvitysvastuusta.
Tarkastellessaan hyvityksen edellytyksiä korkein oikeus totesi ensinnäkin, että teoksen lainvastaisella käyttämisellä tarkoitetaan sellaista menettelyä, jolla loukataan tekijänoikeuslain 2 §:ssä tarkoitettuja tekijänoikeuksia, eli valmistetaan teoksesta luvattomia kappaleita ja saatetaan ne yleisön saataviin. Hyvitysvelvollisuus liittyy siten tekijän taloudellisten oikeuksien loukkaamiseen, ja sen määrä arvioidaan tapauskohtaisesti huomioiden luvattoman käytön tarkoitus, laajuus ja loukkauksen vahingollisuus. Tekijän moraalisia oikeuksia (TekijäL 3 §) loukkaava teoksen käyttäminen ei oikeuta hyvitykseen (TekijäL 57 §).
Koska A ja B olivat tarjonneet tauluja myytäväksi, KKO katsoi heidän olevan velvollisia suorittamaan kohtuullista hyvitystä. Sen määrää arvioitaessa ei vastaavien aitojen taulujen käyvällä arvolla ei ollut merkitystä, sillä tekijällä olisi ollut edelleenmyyntitilanteessa oikeus vain jälleenmyyntikorvaukseen.
KKO perusteli ratkaisuaan paljolti sillä, mikä olisi kohtuullista A:n ja B:n kannalta. He eivät olleet tietoisesti tuoneet markkinoille väärennöksiä eivätkä oman kaupanvastuunsa vuoksi hyötyneet teosten käyttämisestä. Lisäksi tekijänoikeuden loukkaus kohdistui olennaisesti moraalisiin oikeuksiin. KKO pudotti korvauksen määrän murto-osaan (50â¬/taulu) käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomitsemasta.
Ratkaisu syntyi äänestäen (3-2). Kaksi oikeusneuvosta olisivat vapauttaneet A:n ja B:n kokonaan velvollisuudesta suorittaa hyvitystä, koska se olisi ollut olosuhteet huomioon ottaen kohtuullista. (OIK, uutinen 29.8.2007)