-verkkolehtiTapauksessa MTV Oy (jäljempänä vastaaja) oli käyttänyt sisällöntarjonnassaan kanavillaan ja palveluissaan Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry (jäljempänä kantaja) edustamien musiikintekijöiden tekijönoikeudella suojattuja teoksia käyttöoikeutta edellyttävällä tavalla. Riita koski vuosien 2019–2021 maksettavaksi tulleita musiikkia koskevia käyttökorvauksia. Kantaja oli muun muassa vaatinut, että markkinaoikeus (jäljempänä MAO) vahvistaa vuosien 2019–2021 osalta haastehakemuksen liitteessä 1 ja 3 ilmoitettujen kanava- ja palvelukohtaisten hintojen olevan sovellettavien hinnastokohtien mukaisesti laskettuina yhteishallintolain 35 §:n mukaiset maksullisten televisiokanavien ja verkkopalveluiden osalta. Lisäksi kantaja vaati MAO:ta velvoittamaan vastaajan suorittamaan vuosien 2019 ja 2021 osalta kantajalle maksamattomia musiikinkäyttökorvauksia viivästyskorkoineen. Vastauksessaan vastaaja vaati, että MAO ensisijaisesti jättää tutkimatta kantajan vaatimukset, toissijaisesti hylkää kantajan vaatimukset ja kolmassijaisesti sovittelee maksettavien korvausten määrän nollaan euroon.
MAO:n mukaan asiassa oli keskeisesti kysymys siitä, ovatko Teoston hinnaston mukaan lasketut vastaajaa koskevat musiikin käyttökorvaukset vuosilta 2019–2021 olleet yhteishallintolain 35 §:n mukaiset. Lisäksi asiassa tulisi arvioida sitä, onko vastaaja velvollinen suorittamaan mainituilta vuosilta lisäkorvauksia kantajalle. Ensimmäisenä asiassa tuli kuitenkin arvioida vastaajan vaatimus kantajan kanteen tutkimatta jättämisestä ja sen osalta sitä, estääkö aiempi MAO:n tuomio asianosaisten välisessä kiistassa kantajan kannevaatimusten tutkimisen.
Vastaaja oli perustellut kanteen tutkimatta jättämistä aiheeseen liittyvien aiempien ratkaisujen negatiivisella oikeusvoimalla. MAO huomioi, että KKO:n ratkaisukäytännöstä ilmenee, että samaan perusteeseen nojaavaa ja samaa oikeusseuraamusta koskevaa uutta kannetta ei voida tutkia. Tämä on myös lainkäytön taloudellisuuden ja tehokkuuden kannalta toivottua. Toisaalta tuomion oikeusvoima ei estä tutkimasta uutta kannetta, jossa esitetään uusia, aiempiin vaatimuksiin nähden samasta perusteesta johtuvia lisävaatimuksia. Suoritusvaatimusten osalta MAO huomioi, että kantaja ei olisi aiemmassa oikeudenkäynnissä voinut esittää vuosia 2019–2021 koskevia suoritusvaatimuksia. Nämä perustuvat siis aiemman tuomion jälkeen esiin tulleisiin seikkoihin, joten MAO katsoi, että estettä suoritusvaatimuksien käsittelylle ei ollut.
Kantajan vahvistusvaatimusten osalta MAO huomioi, että vaatimukset koskevat korvauksia, joiden suuruus vaihtelee vuosittain. Kuitenkin huomioon ottaen muun muassa lainkäytön taloudellisuuden ja tehokkuuden sekä oikeusvarmuuden MAO katsoi huolimatta siitä, että vahvistusvaatimusten sanamuodossa ja kysymyksessä olevissa vuosissa oli eroavaisuuksia, että vahvistusvaatimukset hinnaston yhteishallintolain 35 §:n mukaisuuden osalta olivat asiallisesti samat kuin aikaisemmassa prosessi esitetyt vahvistusvaatimukset, jotka oli ratkaistu MAO:n tuomiolla. Tällöin aiemman tuomion negatiivinen oikeusvoimavaikutus kattoi kantajan vahvistusvaatimukset, jolloin nämä oli jätettävä tutkimatta.
MAO arvioi tapauksessa siis vain kantajan suoritusvaatimuksia. Vastaaja oli tapauksessa esittänyt, että mikäli katsottaisiin, että negatiivista oikeusvoimavaikutusta ei olisi, tulisi MAO:n aiemmalle ratkaisulle antaa positiivinen oikeusvoimavaikutus, mikä johtaisi siihen, että kantajan suoritusvaatimukset olisi hylättävä. Tapausta koskevassa MAO:n aiemmassa ratkaisussa oli katsottu maksullisten televisiokanavien ja palveluiden osalta, että kantajan hinnasto ja siinä mainitut korvausprosentit ja vähimmäiskorvaukset eivät olleet yhteishallinnointilain 35 §:n mukaisia. Tässä asiassa positiivinen oikeusvoimavaikutus merkitsi sitä, että kohtuullinen hintataso ilmenee MAO:n aiemmassa tuomiossa viitatusta taloustieteellisestä asiantuntijalausunnosta ilmenevistä STIM:n korvausprosenteista.
MAO katsoi, että STIM:n korvausprosentit soveltuvat vastaajan maksullisiin televisiokanaviin, jotka edustavat kantajan hinnaston mukaisia kanavaprofiileja ”Urheilu”, ”Mix”, ”Viihdepitoinen” ja ”Viihde”. Aiemmassa ratkaisussa ei kuitenkaan oltu lausuttu kanavaprofiilista ”Urheilupitoinen”, joten sitä edustavan vastaajan kanavan C More Total + Liigapassi osalta tuomio ei voinut saada esillä olevassa asiassa positiivista oikeusvoimaa. Lisäksi MAO:n aiemmassa ratkaisussa oli jäänyt määrittelemättä että, mikä hintataso soveltuu maksullisiin verkkopalveluihin. Tämän johdosta näihin ei voitu soveltaa positiivista oikeusvaikutusta.
MAO:n tuli arvioida erikseen, mitä on pidettävä yhteishallinnointilain 35 §:n mukaisena hintatasona kanavan C More Total + Liigapassi osalta sekä maksullisten verkkopalveluiden Sport, Total ja Viihde osalta. MAO oli aikaisemmassa tuomiossaan katsonut, että jos STIM:n käyttölupa olisi koskenut myös tallennepalveluita, korvausprosentti olisi voitu määritellä eri tavalla. Kantajan perustelujen tai asiantuntijatodistelun pohjalta ei kuitenkaan ollut pääteltävissä, että kanavaprofiileja ”Urheilu”, ”Mix” ja ”Viihdepitoinen” edustaviin verkkopalveluihin Sport, Total ja Viihde voitaisiin soveltaa poikkeavaa hintatasoa tai, että niihin tulisi soveltaa korkeampaa hintatasoa kuin kanaviin. Kantaja ei myöskään esittänyt näyttöä tai väitettä siitä, että markkinatilanne olisi muuttunut niin, että hintataso olisi korkeampi kuin aikaisemman tuomion ajankohtana. Lisäksi MAO huomioi, että kantajan hinnoitteluun tulisi soveltaa teknologianeutraalisuuden vaatimusta. Näiden perustelujen johdosta MAO katsoi, että myös verkkopalveluihin tulisi soveltaa korvausprosentteja, jotka ovat verkkopalveluiden osalta samat kuin maksukanaville. Liigapassin osalta MAO huomioi vastaajan toteaman siitä, että kanavaprofiilin ”Urheilupitoinen” korvausprosentti vastaa STIM:n kanavaprofiilille ”Mix” käyttämää korvausprosenttia. Kantaja ei ollut esittänyt väitettä muusta, joten MAO katsoi tämän korvausprosentin tulevan sovellettavaksi myös Liigapassin osalta.
Vastaajan maksuvelvollisuuden osalta MAO totesi, että asiassa esitetyn näytön perusteella vastaaja ei ollut kantajan väittämän mukaisesti nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksynyt kantajan vuosien 2019–2021 hintoja. Kantaja oli maksuvelvollisuuden osalta vedonnut myös vedonnut tekijänoikeuslain 57 §:ään ja kauppalain 45 §:ään. Tältä osin MAO totesi, että näissä säännöksissä tarkoitettu kohtuullinen hyvitys ja hinta vastaavat määrältään yhteishallintolain 35 §:n mukaista kohtuullista käyttökorvausta, jonka mukaisesti vastaajan oli todettu maksaneen käyttökorvaukset. Tällöin vastaajaa ei voitu velvoittaa 57 §:n tai 45 §:n nojalla suorittamaan kantajan hinnaston mukaisia hintoja. Tämän johdosta vastaaja ei ollut velvollinen suorittamaan vuosien 2019–2021 ja palveluiden osalta lisäkorvauksia kantajalle sopimuksen, tekijänoikeuslain 57 §:n tai kauppalain 45 §:n perusteella. Kantajan suoritusvaatimus oli siis hylättävä.
MAO jätti tutkimatta kantajan vaatimuksen osittain ja muilta osin hylkäsi sen.
(MP)