-verkkolehtiHakija oli pyytänyt tekijänoikeusneuvostolta lausuntoa väitöstyössä laaditun geneettisen tietokannan tekijänoikeuksista. Tapauksessa hakija oli työskennellyt hiiren oraalisia epiteelisoluja käsitelevässä tutkimuksessa ja kehittänyt tekniikan, jolla tutkimuksen kohteena olleita kantasoluja voitiin kerätä. Kerätyt solut sekvensoitiin ja datasta tunnistettiin 18370 geeniä, joista muodostettiin matriisitietokanta. Hakija kysyi, muodostiko koottu geneettinen data tekijänoikeuslain 49 §:n mukaisen luettelon tai tietokannan.
Hakijan työnantaja antoi asiassa vastineen ja totesi, ettei lausuntopyynnössä kyseessä ollut raakasekvenssidata ylittänyt teoskynnystä. Vastineenantaja vetosi siihen, ettei hakija ollut toiminut raakadatan keräämisessä itsenäisesti vaan työnantajan direktion alaisena ja muiden työryhmän jäsenten opastuksella. Vastineenantaja pyysi neuvostoa ottamaan kantaa myös siihen, kenelle tietokanta- tai luettelosuoja oli syntynyt, mikäli kyseessä olisi suojaa saava tietokanta tai luettelo.
Neuvosto arvioi asiassa tekijänoikeuslain esitöitä, aiempia aiheesta annettuja lausuntoja sekä Euroopan Unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä.
Luettelosuojan osalta neuvosto totesi, että tietokannassa oli hakijan ilmoittamien tietojen sekä esimerkkisivun perusteella 11 580 saraketta, joista ilmenivät solutunnukset sekä 27 998 riviä, joista ilmenivät geenit. Neuvoston harkinnan mukaan tietokanta kokonaisuutena sai suojaa tekijänoikeuslain 49 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisena luettelona, koska kokonaisuudessa oli yhdistetty suuri määrä tietoa. Neuvosto totesi , että luettelosuoja on riippumaton sisällön valinnan tai järjestelyn kriteereistä ja mahdollisesta omaperäisyydestä. Luettelosuojasäännöksellä on tahdottu suojata tuotteita, jotka eivät ole tekijänoikeudellisessa mielessä teoksia, mutta joiden aikaansaaminen vaatii tiettyä vaivaa, ammattitaitoa ja pääomaa.
Tietokantasuojan osalta neuvosto totesi, että hallituksen esityksen perusteluissa todetun mukaisesti, niin kutsuttu raakadata ei yleensä voinut olla direktiivin mukaisen erityissuojan kohteena. Raakadatasta on kysymys silloin, kun tarkasteltava tietokanta ei muodostu ”itsenäisistä aineistoista”. Neuvosto totesi, että yksittäisen solun geenit omaavat toisistaan erotettavissa olevan informaatiosisällön, jolla on informaatioarvoa, joten niitä oli pidettävä itsenäisinä aineistoina.
Neuvosto totesi olevan mahdollista, että tapauksessa kysymyksessä olleeseen tietokantaan oli syntynyt tietokantaoikeus. Tämä edellytti sitä, että kyseessä olevien tietojen kerääminen, varmistaminen tai esittäminen oli vaatinut tietokannan valmistajalta huomattavaa panostusta. Tällainen panostus saattoi ilmetä esimerkiksi rahallisena investointina tai käytettynä työpanoksena. Neuvosto ei toimivaltansa rajoissa kuitenkaan ottanut kantaa mahdollisen tietokantaoikeuden olemassaoloon huomattavan panostuksen osalta, sillä kyseessä oli näyttökysymys.
Neuvosto totesi, että lähtökohtaisesti oikeuskirjallisuuden ja lain esitöiden mukaan tietokanta- ja luettelosuojaa saa se, jonka aloitteesta ja riskillä investoinnit tehdään eli sitä, joka kantaa tietokantojen valmistamiseen liittyvän toiminnallisen ja taloudellisen vastuun. Käytännössä luettelon tai tietokannan valmistaja on useimmiten yritys tai muu yhteisö. Neuvosto ei antanut lausuntoa siitä kenelle luettelo- ja mahdollinen tietokantasuoja tässä tapauksessa olivat syntyneet tai siirtyneet vaan totesi, niiden olevan sopimusten tulkintaan liittyviä näyttökysymyksiä. Neuvosto sivusi lausunnossaan myös lyhyesti oikeuksien syntymiseen ja siirtymiseen liittyviä sääntöjä tekijänoikeussuojaa saavien teosten osalta.
(HM)