-verkkolehtiTapaus koski kohtuullista korvausta.
A, B, C ja D olivat tehneet E:n palveluksessa ollessaan menetelmää koskevan keksinnön. Keksinnöstä oli jätetty aloiteilmoitus ja keksijät olivat allekirjoittaneet patenttihakemukseen liittyen siirtokirjan, jolla oikeudet keksintöön oli siirretty E:lle. Keksinnölle oli sittemmin myönnetty patentti. E oli suorittanut keksijöille työsuhdekeksintöohjesäännön mukaiset palkkiot keksinnöstä.
Hakijat pyysivät työsuhdekeksintölautakunnalta lausuntoa keksinnölle tulevasta työsuhdekeksintölain 7 §:n mukaisesta kohtuullisesta korvauksesta.
Hakijoiden mukaan keksinnön arvo tuli määritellä hyötyarvomenetelmän perusteella vertaamalla keksintöä hyväksikäyttäen tapahtunutta prosessia aikaisempaan prosessiin. E katsoi suorittaneensa keksijöille kohtuullisen korvauksen keksinnöstä. E:n mukaan keksinnön arvon määrittäminen hyötyarvomenetelmän perusteella ei johtaisi työsuhdekeksintölaissa tarkoitettuun kohtuulliseen korvaukseen.
Työsuhdekeksintölautakunta viittasi työsuhdekeksintölain 7 §:n 1 momenttiin, jonka mukaan milloin työnantaja saa oikeuden työntekijän tekemään keksintöön, työntekijällä on oikeus saada siitä työnantajalta kohtuullinen korvaus. Lautakunta katsoi hakijoiden tehneen kyseessä olevan keksinnön E:n palveluksessa ollessaan ja E:n ottaneen oikeudet keksintöön. Hakijoilla oli siten oikeus saada työnantajaltaan kohtuullinen korvaus.
Työsuhdekeksintölautakunta katsoi, ettei keksinnön arvoa voitu esitetyn selvityksen valossa määrittää keksinnön käyttöön ottamisesta tulevan hyödyn perusteella. Asiassa ei myöskään oltu esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella keksinnön arvo voitaisiin määrittää lisenssisopimuksiin vertaamalla. Työsuhdekeksintölautakunta katsoi, että keksinnön arvo oli määritettävä työsuhdekeksintöasetuksen 3 §:n 4 momentin nojalla arvioimalla. Asiassa esitetyn mukaan keksinnön käyttö oli päättynyt. Tämän vuoksi korvaus voitiin määritellä työsuhdekeksintöasetuksen 7 §:n 2 momentin mukaisena kertakorvauksena.
(IK)