-verkkolehtiEnnakkoratkaisupyynnön esittäjä Tribunal de grande instance de Paris (Ranska)
Tiivistelmä 20.10.2014/TV
Taidemaalari Salvador Dalí oli kuollut Espanjassa vuonna 1989. Dalí oli määrännyt testamentilla Espanjan valtion kaiken omaisuutensa oikeuksien ja taiteellisten luomustensa yleissaajaksi. Ilman testamenttia hänellä olisi ollut viisi lakimääräistä perillistä.
Dalín tekijänoikeuksia on hallinnoinut hänen 1983 perustamansa säätiö, joka uskonut oikeuksien käytön maailmanlaajuisen hallinnoinnin espanjalaiselle tekijänoikeusjärjestö VEGAPille vuonna 1997. VEGAP puolestaan on sopinut oikeuksien hallinnoinnista Ranskassa paikallisen tekijänoikeusjärjestön ADAGPin kanssa.
ADAGP oli maksanut VEGAPin välityksellä säätiölle teoksien käyttöön liittyvät korvaukset lukuun ottamatta jälleenmyyntikorvauksia, jotka se oli maksanut suoraan Dalín lakimääräisille perillisille ranskalaisen tekijänoikeuskoodeksin perusteella. Vuodesta 1997 asti voimassa olleen säännöksen mukaan tekijän kuoleman jälkeen oikeus jälleenmyyntikorvaukseen siirtyy ainoastaan lakimääräisille perillisille, ei testamentinsaajille eikä muille oikeudensaajille.
Säätiö oli katsonut, että testamentin ja Espanjan oikeuden nojalla Ranskassa kaupattujen taitelijan teosten jälleenmyyntikorvaukset tuli maksaa säätiölle. Se oli yhdessä VEGAPin kanssa viennyt asian oikeuteen Ranskassa 2005.
Tribunal de grande instance totesi, että Ranska on pysyttänyt voimassa oikeuden jälleenmyyntikorvaukseen ainoastaan lakimääräisten perillisten osalta, kun taas vuonna 2001 annetussa direktiivissä säädetään, artiklat 6 ja 8, että korvaus tulee maksaa oikeudenomistajalle taiteilijan kuoleman jälkeen. Kansallinen tuomioistuin tiedusteli kansallisen lainsäädännön yhteensopivuutta EU-oikeuden kanssa.
Ennakkoratkaisukysymykset
Ennakkoratkaisukysymykset voidaan tiivistää seuraavaan kysymykseen: Onko se, että jälleenmyyntikorvauksen saajat rajoitetaan Ranskassa lakimääräisiin perillisiin, unionin oikeuden mukaista?
Julkisasiamies Sharpstonin ratkaisuehdotus
Julkisasiamies huomautti, että direktiivissä ei määritellä taiteilijan oikeudenomistajia tämän kuoleman jälkeen vaan asia jää kansallisen oikeuden säänneltäväksi. Kansallisten oikeusjärjestelmien eroihin ei myöskään ole syytä puuttua, jos niillä ei voida olettaa olevan vaikutusta sisämarkkinoiden toimintaan.
Direktiivin pääasiallinen tarkoitus on julkisasiamiehen mukaan, välttää tilanne, jossa taideteosten myynti keskittyy niihin jäsenvaltioihin, joissa jälleenmyyntikorvausta ei sovelleta tai joissa korvauksen määrä on pienempi. Tällainen tilanne vallitsi ennen direktiivin antamista ja se johti kilpailun vääristymiseen jäsenvaltioiden välillä.
Julkisasiamies ehdottaa, että direktiivin sanamuoto ei estä sellaista kansallista säännöstä, jonka mukaan oikeus jälleenmyyntikorvaukseen siirtyy taitelijan kuoleman jälkeen ainoastaan lakimääräisille perillisille, mutta ei testamentinsaajille tai muille oikeudensaajille. Tällaisesta kansallisesta lainsäädännöstä ei nimittäin aiheudu haittaa sisämarkkinoille, ja toisenlainen tulkinta ei sopisi direktiivin tavoitteen alaan.