-verkkolehtiEnnakkoratkaisupyynnön esittäjä Hoge Raad der Nederlanden (Alankomaat)
Tiivistelmä 17.10.2014/TV
Saksalainen yritys, Opus GmbH, tarjoaa muun muassa Alankomaihin myyntiin, hollanninkielisten internetsivujen kautta, yksityiseen kopiointiin soveltuvia tietovälineitä. Yritys on myynyt tietovälineitä hinnoin, jotka eivät sisällä korvausta kappaleen valmistamisesta yksityiskäyttöön. Thuiskopie on alankomainen järjestö, jonka tehtävänä on periä yksityistä kopiointia koskeva maksu.
Opus GmbH markkinoi tuotteitaan internetin kautta ja vahvistaa tilauksen sähköpostitse. Tilaus käsitellään Saksassa ja tavarat toimitetaan asiakkaalle postitse Alankomaihin. Sopimuksen mukaan tavaran kuljetus tapahtuu hallinnan siirryttyä asiakkaalle, joka on vastuussa kuljetuksesta. Alankomaiden lainsäädännön mukaan maahantuoja on vastuussa sopivan hyvityksen maksamisesta.
Opus GmbH eivätkä alankomaiset ostajat maksa tietovälineistä Thuiskopielle mitään korvausta. Koska asiakas toimii tuotteiden maahantuojana, vastuu sopivan hyvityksen maksamisesta kuuluisi Alankomaiden lainsäädännön mukaan asiakkaalle, mutta sen periminen on käytännössä vaikeaa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaakin tietää, tulisiko kansallisessa lainsäädännössä käytetylle termille maahantuoja antaa direktiivin 2001/29 perusteella eri merkitys kuin tavallisesti.
Ennakkoratkaisukysymykset
Ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellä kansallinen tuomioistuin tiedustelee, esitetäänkö direktiivissä perusteita, joiden nojalla voidaan vastata kysymykseen, ketä on kansallisessa oikeudessa pidettävä direktiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun sopivan hyvityksen maksamisesta vastuussa olevana henkilönä?
Toisella ennakkoratkaisukysymyksellä kansallinen tuomioistuin tiedustelee, edellyttääkö direktiivin 5 artiklan 5 kohta kansallisen oikeuden tulkintaa siten, että etämyynnissä yritys voidaan katsoa velvolliseksi maksamaan sopiva hyvitys?
Julkisasiamies Jääskisen ratkaisuehdotus
Julkisasiamies toteaa, ettei direktiivissä 2001/29 määritellä kenen vastuulla sopivan hyvityksen maksaminen on. Hän kuitenkin painottaa, että direktiivissä määritellään lopputulos, johon jäsenvaltioiden on päästävä. Tämä lopputulos on sopivan hyvityksen saamista koskeva tavoite, paitsi niissä tapauksissa, joissa tekijälle koituva haitta on vähäinen. Jäsenvaltioilla on siten mahdollisuus valita miten sopiva hyvitys kerätään.
Julkisasiamies kuitenkin huomauttaa, että EUT:n oikeuskäytännön mukaan kysymystä siitä, kuka on vastuussa sopivan hyvityksen maksamisesta, on tulkittava koko unionissa yhdenmukaisesti direktiivin tavoitteiden saavuttamiseksi. Hän muistuttaa, että EUT tarkasteli aiemmin asiassa Pawadan (C-467/08) kysymystä siitä kuka on vastuussa hyvityksen maksamisesta. Tuolloin EUT linjasi, että hyvityksestä on vastuussa se taho, joka aiheuttaa vahingon, eli ottaa kopion suojatusta teoksesta. EUT kuitenkin hyväksyi sen, että esimerkiksi yritykset, jotka myyvät yksityiseen kopiointiin soveltuvia välineitä, voivat olla velvollisia maksamaan hyvityksen, koska yksityisiä käyttäjiä voi olla käytännössä mahdotonta jäljittää. Siten on mahdollista, että sopivan hyvityksen maksamisesta ovat vastuussa sekä yksityinen henkilö että yritys.
Jos jäsenvaltio sallii yksityiskäyttöön tapahtuvan kappaleen valmistamisen ja asettaa velvollisuuden maksaa hyvitys yksityishenkilöille, sen tulee varmistua siitä, että sillä on käytössä järjestelmä, jonka avulla voidaan tehokkaasti varmistaa hyvitysten maksaminen. Direktiivissä ei myöskään kielletä korvausjärjestelmiä, jossa yritykset maksavat hyvityksen oikeudenhaltijoita edustaville tahoille. Viitteitä ei ole myöskään siitä, että toisista jäsenvaltioista tuodut tietovälineet olisi vapautettava sopivan hyvityksen maksamisvelvollisuudesta.
Julkiasiamies ehdottaakin direktiivin säännösten sulkevan pois sellaisen kansallisen lainsäädännön tulkinnan, jolla ei varmisteta, että myyjä maksaisi tosiasiallisesti sopivan hyvityksen etämyynnissä, jos tämä ei ole jo maksanut vastaavaa hyvitystä toisessa jäsenvaltiossa.