-verkkolehtiPääasiassa vastakkain olivat Biedrība ”Autortiesību un komunicēšanās konsultāciju aģentūra/Latvijas Autoru apvienība” (Latvian tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien yhteisvalvontajärjestö, jäljempänä AKKA/LAA) ja Konkurences padome (Latvian kilpailuneuvosto) ja asiassa oli kyse kilpailuneuvoston AKKA/LAA:lle määräämästä sakosta määräävän aseman väärinkäytön vuoksi.
AKKA/LAA oli ainoa tekijänoikeuksien yhteisvalvontajärjestö, joka hallinnoi ja keräsi latvialaisille sekä ulkomaisille tekijänoikeuksien haltijoille tulevat korvaukset Latviassa. Kilpailuneuvosto oli määrännyt AKKA/LAA:lle sakot Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 102 artiklan määräävän aseman väärinkäytön vuoksi, koska tämä oli kilpailuneuvoston mukaan soveltanut liian korkeita hintoja verrattuna kahteen muuhun Baltian maahan. Kilpailuneuvosto oli myös verrannut ostovoimapariteettia mittaavaan indeksiin tukeutuen Latviassa sovellettuja hintoja noin 20 muussa jäsenvaltiossa voimassa olleisiin maksuihin ja totesi, että Latviassa maksetut hinnat olivat 50–100 prosenttia korkeammat kuin kyseisissä muissa jäsenvaltioissa sovelletut keskimääräiset hinnat. Kilpailuneuvosto oli myös katsonut, etteivät Latviassa voimassa olleet maksut segmenteillä, joilla ne olivat selvästi korkeampia kuin Virossa ja Liettuassa, olleet kohtuullisia.
SEUT 102 artiklan a) alakohdassa todetaan, että määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä on kohtuuttomien osto- tai myyntihintojen taikka muiden kohtuuttomien kauppaehtojen suora tai välillinen määrääminen. Artiklan mukaan sisämarkkinoille soveltumatonta ja kiellettyä on määräävän aseman väärinkäyttö sisämarkkinoilla, jos se on omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.
Latvian ylin tuomioistuin tiedusteli EUT:lta ensimmäisellä kysymyksellään, koskeeko SEUT 102 artikla tekijänoikeuskorvauksia kerääviä järjestöjä, kun ne keräävät korvauksia myös ulkomaisten tekijöiden teoksista. EUT totesi, että oikeuskäytännössä on jo katsottu implisiittisesti, että monopoliasemassa olevan tekijänoikeuksia hallinnoivan järjestön soveltamilla hinnoilla voi olla vaikutus rajat ylittävään kauppaan, joten SEUT 102 artiklaa sovelletaan tällaiseen tilanteeseen (Tournier, 395/87, EU:C:1989:319; Lucazeau ym., 110/88, 241/88 ja 242/88 ja OSA, C‑351/12).
Toisella, kolmannella ja neljännellä kysymyksellään tuomioistuin kysyi, että riittääkö sen selvittämiseksi, soveltaako järjestö kohtuuttomia hintoja, hintojen vertaaminen naapurivaltioissa sovellettaviin hintoihin ja muissa jäsenvaltioissa sovellettaviin hintoihin, jotka on korjattu ostovoimapariteetti-indeksin avulla. Kysymyksenä oli myös, onko tämä vertailu tehtävä kaikkiin käyttäjäsegmentteihin vai keskimääräisiin hintoihin nähden.
EUT:n mukaan menetelmää, joka perustuu asianomaisessa jäsenvaltiossa ja muissa jäsenvaltioissa sovellettujen hintojen vertaamiseen, on pidettävä asianmukaisena. Mikäli määräävässä asemassa oleva yritys perii palveluistaan maksuja, jotka ovat huomattavasti suurempia kuin muissa jäsenvaltioissa perityt maksut, tätä eroa on EUT:n mukaan pidettävä osoituksena määräävän aseman väärinkäytöstä. EUT totesi, että tällainen vertailu edellyttää, että viitejäsenvaltiot on valittu objektiivisten, asianmukaisten ja todennettavien kriteerien mukaisesti ja että vertailu on tehty yhdenmukaisin perustein. Kun vertaillaan samanlaisen palvelun voimassa olevia hintoja useissa jäsenvaltioissa, joissa elintaso on erilainen, on myös väistämättä otettava huomioon ostovoimapariteetti-indeksi. Lisäksi EUT totesi, että yhdellä tai useammalla erityisellä käyttäjäsegmentillä sovellettuja hintoja voidaan vertailla keskenään, jos on olemassa viitteitä siitä, että maksujen liiallisuus kohdistuu kyseisiin segmentteihin, sillä yhtä ainoaa asianmukaista menetelmää ei ole olemassa. Kansallisen tuomioistuimen tehtäväksi jäi arvioida, oliko vertailu suoritettu asianmukaisesti.
Viides ja kuudes ennakkokysymys liittyi siihen, mistä raja-arvosta lähtien vertailtavien hintojen välistä eroa on pidettävä huomattavana ja mistä lähtien se näin ollen on osoitus määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä, ja toisaalta mitä todisteita tekijänoikeuksia hallinnoivan järjestön on esitettävä osoittaakseen, että hinnat eivät ole liiallisia.
EUT:n mukaan ei ole olemassa vähimmäiskynnystä, josta lähtien hinta olisi luokiteltava huomattavasti korkeammaksi, koska kunkin tapauksen erityiset olosuhteet ovat tämän kannalta ratkaisevia. Maksujen välinen ero voidaan siis EUT:n mukaan luokitella huomattavaksi, jos se tosiseikat huomioiden on merkittävä ja pysyvä. Käsiteltävässä asiassa AKKA/LAA:n suullisessa käsittelyssä esittämät kustannukset eivät EUT:n mukaan ensi näkemältä vaikuttaneet kohtuuttomilta, mutta jos sen sijaan kansallisen tuomioistuimen tekemässä arvioinnissa osoittautuu, että sen tekijänoikeuksien haltijoille maksamat korvaukset ovat korkeammat kuin viitejäsenvaltioissa maksetut korvaukset, ja jos tätä eroa voidaan pitää huomattavana, AKKA/LAA voi perustella eron osoittamalla, että olosuhteet kyseisessä jäsenvaltiossa ja muissa jäsenvaltioissa poikkeavat objektiivisesti tarkasteltuna toisistaan. Tällaisen eron perustelemiseksi on osoitettava, että sen hinnat ovat kohtuullisia, tukeutumalla objektiivisiin seikkoihin, jotka vaikuttavat hallinnointikustannuksiin tai tekijänoikeuskorvauksiin.
Seitsemäs ennakkoratkaisukysymys koski sitä, onko tekijänoikeuksien haltijoille tarkoitetut korvaukset sisällytettävä asianomaisen tekijänoikeuksia hallinnoivan järjestön liikevaihtoon sakon suuruuden määrittämiseksi. EUT totesi, että tekijänoikeuksien haltijoille tarkoitetut korvaukset on sisällytettävä asianomaisen tekijänoikeuksia hallinnoivan järjestön liikevaihtoon sakon suuruuden määrittämiseksi, jos kyseisten korvausten sisällyttäminen on tarpeen määrätyn seuraamuksen tehokkuuden, oikeasuhteisuuden ja varoittavuuden varmistamiseksi, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kaikki käsiteltävän asian olosuhteet huomioiden selvitettävä. Sakon lopullisen suuruuden määrittämiseksi on myös otettava huomioon se, että kilpailuneuvosto oli jo määrännyt AKKA/LAA:lle ensimmäisen sakon vuonna 2008, koska tämän noudattamat hinnat olivat kohtuuttomia, ja vuonna 2013 toisen sakon SEUT 102 artiklan rikkomisen vuoksi.
(AH)