-verkkolehtiSkannattu. Tietokantaan 28.9.2004/phh
ASIA
Tekijänoikeutta koskeva riita
VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA
H on vaatinut, että A ja V velvoitetaan korvaamaan hänelle kihlakunnanoikeuden päätöksessään maksettavaksi tuomitsemien korvausten lisäksi A:n ja V:n Vientikoulutussaatiölle oikeudettomasti luovuttamien 30 teoskappaleen arvon à 350 markkaa eli yhteensä 10.500 markkaa sekä H:n teoksen laatimisesta aiheutuneet, hukkaan menneet puhelin-, matka-, kopio- ja puhtaaksikirjoituskustannukset, yhteensä 3.000 markkaa, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen haastepäivästä 26.4.1988 lukien.
A ja V ovat yhteisessä muutoksenhakemuksessaan vaatineet ensisijaisesti, että kihlakunnanoikeuden päätös kumotaan ja kanne hylätään sekä että H velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa asiassa. Toissijaisesti A ja V ovat vaatineet, että heidän maksettavakseen tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentin nojalla tuomittu 7.000 markan korvaus alennetaan 2.000 markkaan, tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momentin nojalla aiheutetusta menetyksestä tuomittua 5.500 markan korvausta koskeva H:n vaatimus hylätään sekä että tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momentin nojalla heidän maksettavakseen tuomitut korvaukset alennetaan, kärsimyksestä 100 markkaan, haitasta 500 markkaan ja muusta menetyksestä 1.500 markkaan.
VASTAUKSET
H on vastannut A:n ja V:n muutoksenhakemukseen.
A ja V ovat yhteisesti vastanneet H:n muutoksenhakemukseen ja vaatineet vastauskuluja korkoineen.
HOVIOIKEUDEN RATKAISU
Kihlakunnanoikeuden päätöstä ei ole syytä muuttaa.
Tuomiolauselma:
Kihlakunnanoikeuden päätöstä ei muuteta.
VANTAAN KIHLAKUNNANOIKEUDEN PÄÄTÖS 13.10.1988 S 88/139
ASIA: tekijänoikeuslain rikkominen.
ASIANOSAISET
Kantaja: H.
Vastaajat:
1) A, ja
2) V.
PÄÄTÖKSEN PERUSTELUT
Kanne:
H on A:lle ja V:lle tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla kertonut, että hän oli esittänyt Turun kauppakorkeakoulussa 14.11.1985 seminaariesitelmän aiheesta ”Vastakauppa ja sen organisointi”. Seminaariesitelmän tarkoituksena oli perehtyä tieteellisen tutkimuksen tekemiseen ja luoda pohja varsinaisen projektitutkielman laatimiselle, minkä ohella H:n varsinaisena päätarkoituksena oli tehdä teoksestaan niin sanottu referenssityö, jolla hän kykenee osoittamaan yrityksille ja koulutuslaitoksille pätevyytensä vastakauppakysymyksissä ja sitä kautta hyödyntämään teostaan taloudellisesti. H oli pyrkinyt tekemään teoksestaan käyttökelpoisen Rastor-Instituutin järjestämässä koulutuksessa, minkä vuoksi sanottu H:n laatima esitelmä oli jaettu oheislukemistona myöhemmin tuon instituutin 22. – 23.1.1986 välisenä aikana järjestämässä vastakauppaseminaarissa, mistä vastineeksi hän oli saanut oikeuden osallistua kaikkiin instituutin järjestämiin kansainvälisen kaupan seminaareihin. Lisäksi H oli 7.000 markan korvauksesta luovuttanut teoksensa syksyllä 1987 Rastorin yritystekniikan opiston idänkaupan tutkintoon opetusmateriaaliksi.
Ottaessaan osaa Vientikoulutussäätiön 22. – 23.4.1987 välisenä aikana järjestämään vastakauppaseminaariin H oli havainnut seminaarissa jaetun oheislukemistona kahden Teknillisen korkeakoulun opiskelijan A:n ja V:n laatimaa 27-sivuista esitelmää ”Vastakauppa ja sen organisointi”. H oli heti selailtuaan tuota viimeksi mainittua esitelmää havainnut sen olevan otsikon lisäksi myös rakenteeltaan yhtenevän oman teoksensa kanssa sekä vertailtuaan esitelmiä keskenään hän oli saattanut havaita esitelmästään noin kahden kolmasosan olevan kopioitu A:n ja V:n esitelmään ja lopun noin yhden kolmasosan olevan valtaosaltaan hänen esitelmänsä muunnelmaa sekä vain noin yhden kymmenesosan A:n ja V:n tekstistä olevan heidän omaansa. Myöhemmin asiaa selviteltäessä oli käynyt ilmi A:n ja V:n saaneen H:n esitelmän käyttöönsä haastatellessaan erään yrityksen erästä johtajaa, jolle H oli luovuttanut oman esitelmänsä tekemänsä haastattelun johdosta.
A ja V olivat esittäneet oman esitelmänsä Teknillisessä korkeakoulussa opinnäytteenä. Sen ohessa nämä olivat luovuttaneet oman esitelmänsä Vientikoulutussäätiölle oheisaineistona käytettäväksi saaden siitä rahakorvauksen ja tuo säätiö oli jakanut A:n ja V:an esitelmää 22. – 23.4.1987 välisenä aikana järjestetyn seminaarin osanottajille sekä vielä A ja V olivat luovuttaneet oman esitelmänsä Ulkomaankauppaliiton kirjaston käyttöön, jonka tietokantaan se oli merkitty.
A ja V omassa seminaariesitelmässään olivat hyvin laajasti lainanneet H:n aikaisemmin laatimaa teosta hankkimatta siihen tämän suostumusta ja mainitsematta lähdettä. Siten A ja V olivat tahallisesti rikkoneet H:lle tekijänoikeuslain mukaan kuuluvaa tekijänoikeutta.
Tekijänoikeusneuvosto oli H:n pyynnöstä antamassaan lausunnossa todennut H:n teoksen olevan tekijänoikeuslain 1 §:n nojalla tekijänoikeudellisesti suojattu sekä V:n ja A:n tässä tapauksessa menetelleen tekijänoikeuslain 2 §:n säännösten vastaisesti ja siten rikkoneen H:n tekijänoikeutta teokseensa. Tekijänoikeusneuvosto oli lisäksi katsonut tekijänoikeuslain 3 §:n nojalla A:n ja V:n seminaariesitelmän sisältävän H:ta otettuja suoria tekstilainauksia niin runsaasti, ettei niiden käyttö ollut tapahtunut hyvän tavan mukaisesti tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa eikä sitä voitu perustaa tekijänoikeuslain 14 §:ään. Näin ollen tekstin käyttämiseen olisi tullut hankkia H:n suostumus.
Tekijänoikeuslain 57 §:n mukaan se, joka käyttää toisen teosta vastoin sanottua lakia, on velvollinen suorittamaan käyttämisestä tekijälle kohtuullisen hyvityksen. Tahallisen tekijänoikeuslain vastaisen käyttämisen johdosta on maksettava korvaus kaikesta muustakin menetyksestä sekä myös kärsimyksestä ja muusta haitasta.
H oli luovuttanut teoksensa Rastor-Instituutille käytettäväksi opetusmateriaalina idänkaupan etäisopetuskurssilla lukukautena 1987 – 1988 sekä myös sen jälkeisillä vastaavilla kursseilla, mistä Rastor-Instituutti oli maksanut H:lle korvaukseksi 7.000 markkaa. Nain ollen tekijänoikeuslain 57 S:n 1 momentin mukaisen hyvityksen vähimmäismääränä oli pidettävä vähintään sanottua 7.000 markkaa ja perustellusti määrän voitiin katsoa olevan myös selvästi sitä suuremman.
Kerrotussa Vientikoulutussäätiön seminaarissa oli A:n ja V:n esitelmää jaettu ainakin kahdeksalletoista osanottajalle ja yhdeksälle luennoitsijalle. Seminaarin hinta oli ollut 3.300 markkaa osanottajalta. Tämän ohessa A ja V olivat toimittaneet esitelmänsä kahdeksalle haastattelemalleen henkilölle. Vielä lisäksi esitelmä oli annettu Ulkomaankauppaliiton kirjastoon, jossa se oli ollut lukuisien lainaajien käytössä. Siten A ja V olivat tekijänoikeuslain vastaisesti levittäneet teosta ainakin 37 kappaletta ja kirjaston käytössä olleen teoskappaleen voitiin arvioida olleen ainakin kolmen henkilön käytössä. Näin ollen voitiin katsoa A:n ja V:n oikeudettomasti laskeneen liikkeelle ainakin 40 H:n tekijänoikeutta loukkaavaa teoskappaletta, joten tästä menettelystä, kun H:n teoksen arvoksi sitä normaalisti myytäessä voitiin määritellä ainakin 350 markkaa kappaleelta, H:lle oli aiheutunut 14.000 markan vahinko.
A:n ja V:n oikeudettomasti levittämä esitelmä oli vähentänyt merkittävästi H:n seminaariesitelmän arvoa. Kun H:n alkuperäisenä tarkoituksena oli ollut käyttää laatimaansa seminaariesitelmää referenssityönä, jolla hän saattoi osoittaa yrityksille ja koulutuslaitoksille kiinnostuksensa vastakauppakysymykseen, H:n mahdollisuudet hyödyntää omaa seminaariesitelmäänsä tällä tavalla olivat A:n ja V:n toiminnan tuloksena huonontuneet. H olisi todennäköisesti kyennyt ansaitsemaan teoksellaan pitämällä luentoja ja kirjoittamalla lehtiartikkeleita. H:lle oli aiheutunut A:n ja V:n menettelystä tällaisten tulojen menetystä ainakin 2.000 markkaa, minkä korvaamisesta H:le A ja V olivat vastuussa.
H:lla oli ollut oman esitelmänsä laatimisesta aiheutuneita kustannuksia matka-, kopio- ja puhtaaksikirjoituskustannuksina yhteensä noin 3.000 markkaa, jotka A:n ja V:n menettelyn johdosta olivat menneet hukkaan. A ja V olivat velvollisia korvaamaan H:lle sanotut hukkaan menneet kustannukset.
Tekijänoikeuden loukkaajat olivat myös velvolliset maksamaan tekijälle korvauksen aiheutuneesta kärsimyksestä sekä muusta haitasta, joiden osalta tässä tapauksessa kohtuullisina määrinä oli pidettävä kärsimyksestä 1.000 markkaa sekä muuna haittana asian selvittelyn vaatimista kustannuksista 2.000 markkaa.
Tekijänoikeuslain 57 §:n mukaan tekijänoikeuden loukkaaja on velvollinen suorittamaan teoksen käyttämisestä tekijälle kohtuullisen hyvityksen, jonka kohtuullisena määränä tässä tapauksessa oli pidettävä vähintään 7.000 markkaa.
Sen vuoksi H on vaatinut A:n ja V:n velvoittamista yhteisvastuullisesti maksamaan hänelle korvaukseksi tekijänoikeuslain vastaisesta menettelystä aiheutuneena vahinkona sekä kohtuullisena hyvityksenä ja korvauksena menetyksestä, kärsimyksestä ja muusta haitasta yhteensä 29.000 markkaa korkoineen.
Vastine:
A ja V ovat kiistäneet kanteen ja vaatineet sen hylkäämistä sekä vielä korvausta oikeudenkäyntikuluista korkoineen. A ja V ovat lausuneet, että he olivat tammikuun loppupuolella 1987 saaneet Teknillisen korkeakoulun asianomaisen oppiaineen professorilta aiheen ”Vastaostot ja kompensaatiot”, josta heidän tuli tehdä seminaarityö kuitenkin niin, että heillä oli oikeus muuttaa aiheotsikko aihepiirin kuitenkin pysyessä samana. Jo tässä vaiheessa he olivat pyrkineet sisällyttämään esitelmäänsä pelkän teoreettispohjaisen tarkastelun lisäksi eräiden vastakaupan kanssa tekemisissä olleiden yritysjohtajien näkemyksiä. Tässä tarkoituksessa he olivat kääntyneet Vientikoulutussäätiön puoleen ja tämän säätiön tutkimusjohtajan toivomuksesta aiheen otsikoksi oli muodostunut ”Vastakauppa ja sen organisointi”. Tämän ohessa oli sovittu sekä A:n että V:n saavan koulutussäätiöltä korvaukseksi 600 markkaa esitelmän tekemisestä johtuvista matka-, puhelin-, monistus- yms. kustannuksista sitä vastaan, että he työn valmistuttua luovuttavat esitelmäkappaleen koulutussäätiön vapaaseen käyttöön. Mikään mahdollinen muu korvaus ei edes ollut käynyt heidän kummankaan mielessä.
Seminaariaiheen eteenpäin saattamiseksi he olivat tutustuneet alan lähdekirjallisuuteen sekä järjestäneet tapaamisia ja käyntejä eri yrityksiin. Käydessään erään yrityksen erään johtajan luona he olivat saaneet käyttöönsä H:n täysin samasta aiheesta tekemän esitelmän. He olivat jatkaneet edelleen käyntejään ja haastattelujaan aina 16.3.1987 saakka, minkä jälkeen he olivat koonneet aineistonsa kirjalliseksi seminaariesitelmäksi, joka oli valmis 20.3.1987.
A ja V esitelmää tehdessään olivat olleet siinä käsityksessä, että lähdelainauksissa mainitaan alkuperäistekijät ja -teos. Tämän vuoksi H:n kääntämien lainausten osalta oli viitattu alkuperäislähteeseen eikä H:hon ja mitään H:n päätelmiä ei liene heidän esitelmänsä lainattu. A ja V olivat esitelmänsä valmistuttua katsoneet tehneensä itsenäisen työn.
Kun kahden esitelmän aiheotsikko on täysin sama, on selvää, että kumpaakin esitelmää varten tarvittava kirjallinen aineisto on täysin sama. H oli kohdentanut esitelmänsä olemaan täysin tutkimuksellinen, kun taas A ja V olivat elävöittäneet omaa esitelmäänsä ottamalla siihen mukaan alan ammattilaisten käytännön näkemyksiä. Tämä erilainen tarkastelukulma näkyi varsin selvästi verrattaessa kummankin esitelmän yhteenveto-osaa. Jonkin asteisesta tekstiosan näennäisestä samankaltaisuudesta huolimatta olivat yhteenveto-osassa esitetyt päätelmät vastakaupasta ja sen organisoinnista toisistaan täysin poikkeavat.
Seminaarityön tarkoituksena on perehdyttää opiskelija tieteellisen tutkimuksen tekemiseen ja harjoituttaa häntä paljon laajemman lopullisen tutkielman tekemistä varten. Seminaariesitelmä on siis eräänlainen harjoitelma, joka tehdään professorin ja assistentin opastuksella ja valvonnassa eikä seminaarityötä tehdä ansaitsemistarkoituksessa.
Näin ollen oli kyseenalaista, että opinnäytteeksi tarkoitettu seminaarityö voisi olla tekijänoikeuslain mukaista suojaa nauttiva kirjallinen teos. Joka tapauksessa A:n ja V:n kirjallinen seminaariesitelmä oli itsenäinen työ eikä tiivistelmä toisesta kirjallisesta seminaariesitelmästä. Siten A ja V eivät olleet menetelleet tekijänoikeuslain säännösten vastaisesti.
H:n vaatimusten osalta A ja V ovat erityisesti lausuneet seuraavaa:
Vientikoulutussäätiön 22. – 23.4.1987 välisenä aikana järjestämässä vastakauppaseminaarissa oli jaettu oheislukemistona H:n ilmoittamin tavoin A:n ja V:n laatimaa seminaariesitelmää. Sanottu vastakauppaseminaari oli määrätty pidettäväksi jo ennen kuin A ja V olivat kääntyneet Vientikoulutussäätiön puoleen seminaariaiheineen, ja kun A:n ja V:n esitelmä oli valmistunut hyvissä ajoin ennen vastakauppaseminaaria, tuo esitelmä oli päätetty seminaarissa jakaa oheisaineistona. Vaikka H taikka A ja V olisivat pyytäneet Vientikoulutussäätiöltä korvausta seminaariesitelmiensä luovuttamisesta vastakauppaseminaarin osanottajille, ei pyyntöön olisi suostuttu. Näin ollen ei ainakaan vastakauppaseminaarin perusteella ollut määritettävissä H:n seminaariesitelmäkappaleen yksikköarvoa. Osanottomaksu vastakauppaseminaariin osallistujilta olisi ollut H:n ilmoittama siitä riippumatta, vaikka siellä ei olisi jaettukaan A:n ja V:n seminaariesitelmää.
Tiedossa ei myöskään ollut, oliko H itse myynyt yhtäkään kappaletta omaa seminaariesitelmäänsä. A ja V olivat 24.4.1987 lähettäneet kaikille heidän seminaariesitelmänsä saaneille henkilöille kirjeen, jossa he pahoittelivat H:n nimen poisjättämistä heidän seminaariesitelmänsä lähdeviittauksista. Näin ollen, mikäli yleensä H:n tekijänoikeutta katsottiin loukatun, tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentin mukaisena kohtuullisena hyvityksenä oli pidettävä 2.000 markkaa.
A taikka Veivät kumpikaan olleet tahallisesti tai tuottamuksesta vastoin tekijänoikeuslain säännöksiä käyttäneet H:n tai omaa laatimaansa seminaariesitelmää.
H:n vaatimus A:n ja V:n velvoittamisesta maksamaan korvausta 2.000 markkaa, koska H:n mahdollisuudet hyödyntää omaa seminaariesitelmäänsä olivat huonontuneet, oli täysin perusteeton ja näyttämään, koska A:n ja V:n 24.4.1987 lähettämä kirje oli parantanut H:n mahdollisuuksia pitää luentoja ja kirjoittaa lehtiartikkeleita, kun H:n nimi oli saatettu tunnetuksi.
H:n vaatimus A:n ja V:n velvoittamisesta maksamaan 3.000 markkaa kokonaan hukkaan menneistä esitelmän laatimiskustannuksista oli lakiin perustumaton ja määrältäänkin kokonaan kiistettävä, koska sanotut kustannukset olivat jo tuolloin vuonna 1985 jääneet H:n lopullisesti vastattaviksi eikä niitä voitu sälyttää millään perusteella edes tuottamuksellisinakaan tekijänoikeuslain säännösten mahdollisen loukkaajan maksettavaksi.
Asian selvittelystä ei ollut aiheutunut H:lle 2.000 markan määräisiä kustannuksia, jota paitsi vaatimus oli tältä osin paitsi lakiin perustumaton myös muutoinkin perusteeton, koska tällainen vaatimus otetaan huomioon mahdollisia oikeudenkäyntikuluja määrättäessä.
Mikäli A:n ja V:n katsotaan menetelleen tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momentin säännöksen vastaisesti, H:lle oli aiheutunut korvattavana vahinkona kärsimyksestä 100 markkaa ja haitasta 500 markkaa.
An ja V edelleenkin olivat Teknillisen korkeakoulun oppilaita ja he olivat sattumalta saaneet itselleen H:n seminaariesitelmän. He eivät tietoisesti ole edes pyrkineet käyttämään hyväkseen jonkun toisen henkilön vastaavasta aiheesta aikaisemmin tekemää työtä. He eivät myöskään kokemattomina seminaarityön tekijöinä olleet tietoisia tekijänoikeuslaista tai mahdollisesti tienneet loukkaavansa jonkun toisen oikeutta. Sen vuoksi A ja V ovat pyytäneet joka tapauksessa heidän H:lle mahdollisesti maksettavan korvauksen sovittelemista kohtuuttomana ja olosuhteet huomioon ottaen 1.500 markaksi.
Näyttö:
Asiassa on esitetty tekijänoikeusneuvoston lausunto sekä kuultu H:n nimeämää yhtä todistajaa.
PÄÄTÖSPERUSTEET
Tekijänoikeusneuvosto, jonka tehtävänä muun muassa on antaa lausuntoja tekijänoikeuslain soveltamisesta, on H:n pyynnöstä antanut asiassa lausunnon. Sanottuun lausuntoon ja siihen, mitä asiassa muutoin on käynyt ilmi, tukeutuen kihlakunnanoikeus katsoo selvitetyn, että H on laatiessaan kanteessa kerrotun seminaariesitelmän ”Vastakauppa ja sen organisointi” luonut sellaisen tekijänoikeuslain 1 §:ssä tarkoitetun kirjallisen teoksen, johon hänellä on sanotun säännöksen perusteella tekijänoikeus. Samoin kihlakunnanoikeus tekijänoikeusneuvoston lausuntoon tukeutuen sekä sen perusteella, mitä asiassa on muuta käynyt ilmi, katsoo selvitetyn, että A ja V ovat vähintäänkin tuottamuksellisesti tekijänoikeuslain 2 §:n säännöksen vastaisesti käyttäneet H:n sanottua teosta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, vaikka H:lla teoksen tekijänä on yksinomainen oikeus määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin muuttamattomana tai muutettuna. Kerrotun tekijänoikeuslain 2 §:n vastaisen menettelynsä johdosta Aja V ovat velvolliset tekijänoikeuslain 57 §:n perusteella maksamaan H:lle tämän teoksen käyttämisestä kohtuullisen hyvityksen sekä lisäksi korvauksen kaikesta muustakin menetyksestä, niin myös kärsimyksestä ja muusta haitasta.
Harkitessaan A:n ja V:n tekijänoikeuslain 57 §:ään perustuvaa maksuvelvollisuutta kihlakunnanoikeus toteaa seuraavaa.
H on luovuttanut oman teoksensa Rastor-Instituutille käytettäväksi opetusmateriaalina, mistä sanottu instituutti on maksanut H:lle kertakorvauksena 7.000 markkaa. A ja V ovat puolestaan luovuttaneet seminaariesitelmänsä Vientikoulutussäätiön käyttöön, jonka säätiön toimesta sanottua esitelmää on jaettu oheislukemistona erään seminaarin osanottajille. Tätä A:n ja V:n kerrottua teoksen käyttämistä on pidettävä samanarvoisena teoksen luovuttamisena käytettäväksi opetusmateriaalina kuin minkälaisen teoksensa luovutuksen Rastor-Instituutille H itse on tehnyt. Näin ollen on katsottava, jos H, jolla on tekijänoikeus teokseensa, olisi itse tuon teoksensa luovuttanut Vientikoulutussäätiölle käytettäväksi kerrotulla tavalla, hän todennäköisesti olisi luovuttanut sen samasta 7.000 markan korvauksesta. Siten A ja V ovat tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentin perusteella velvolliset maksamaan teoksen käyttämisestä H:le 7.000 markan hyvityksen.
Kohtuullisen hyvityksen määrää harkittaessa on vailla vaikutusta se, että A ja Vilmeisesti tosiasiassa itse eräistä muista syistä ovat saaneet teoksen luovuttamisesta Vientikoulutussäätiölle sanottua määrää vähäisemmän rahakorvauksen, sillä hyvityksen kohtuullista määrää arvioitaessa on ratkaisevana pidettävä sitä kohtuullista summaa, jolla tekijä todennäköisesti olisi antanut luvan teoksensa käyttämiseen.
Määrättäessä tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momentin perusteella teoksen oikeudettomasta käyttämisestä tekijälle korvausta kaikesta muusta menetyksestä sekä kärsimyksestä ja muusta haitasta on lähtökohtana, että korvausta suoritetaan niin suuri määrä, että vahingonkärsijä korvauksen johdosta pääsee samaan asemaan, jossa hän olisi ollut ilman vahinkotapahtumaa.
H on kanteessaan kertonut A:n ja V:n oikeudettomasti levittäneen teosta ainakin 40 kappaletta, kun Vientikoulutussäätiön seminaarissa oli jaettu A:n ja V:n esitelmää ainakin kahdeksalletoista osanottajalle ja yhdeksälle luennoitsijalle, minkä ohessa he olivat toimittaneet sen kahdeksalle haastattelemalleen henkilölle. Lisäksi tuo esitelmä oli annettu Ulkomaankauppaliiton kirjastoon, jossa sen voitiin arvioida olleen ainakin kolmen henkilön käytössä. Näin ollen, kun H:n teoksen arvona sitä myytäessä voitiin pitää ainakin 350 markkaa kappaleelta, H:lle väittämänsä mukaan oli aiheutunut vahinkoa saamatta jääneenä myyntitulona 14.000 markkaa.
Asiassa on selvitetty, että H oli luovuttanut teoksensa Rastor-Instituutille käytettäväksi opetusmateriaalina kertakorvauksesta. Hän oli sitä ennen luovuttanut sen tuon instituutin järjestämässä vastakauppaseminaarissa käytettäväksi oheislukemistona saaden tätä vastaan oikeuden osallistua kaikkiin instituutin järjestämiin kansainvälisen kaupan seminaareihin, joka kerrottu H:n saama korvaus teoksensa luovuttamisesta niin ikään on ollut kertaluontoinen korvaus.
H on itse lausunut laatineensa kysymyksessä olevan teoksensa korkeakoulussa suoritettavaksi opinnäytteeksi, minkä lisäksi hänen tarkoituksensa on ollut tehdä siitä sellainen työ, että hän sen avulla kykenee osoittamaan pätevyytensä vastakauppakysymyksissä sekä että teos olisi käyttökelpoinen koulutuksessa. H:n oman tekijänoikeusneuvostolle osoittamassaan lausuntopyynnössä lausuman mukaan hänen teoksensa kaltaisessa seminaariesitelmässä harvoin on mitään tieteellisesti uutta. Vastoin A:n ja V:n kiistoa H ei siten ole näyttänyt saattaneensa luovuttaa yhtäkään erillistä kappaletta teoksestaan eri korvauksesta kenellekään sen lisäksi, että hän kertakorvauksesta oli luovuttanut sen käytettäväksi seminaarin oheislukemistona sekä käytettäväksi koulutusmateriaalina. Nain ollen, kun H:lla on oikeus edellä jo lausuttuun kohtuulliseen hyvitykseen siitä, että A ja V olivat luovuttaneet teoksen Vientikoulutussäätiölle käytettäväksi seminaarin oheislukemistona, H ei ole näyttänyt hänelle aiheutuneen vahinkoa saamatta jääneenä teoksen tuottamana myyntitulona sen johdosta, että A ja V tekijänoikeuslain 2 §:n vastaisesti olivat luovuttaneet teoksen Vientikoulutussäätiölle seminaarin oheislukemistona käytettäväksi. Näin ollen, kun menetyksen korvauksen tarkoituksena on saattaa vahingon kärsijä samaan asemaan, jossa hän olisi ollut ilman vahinkotapahtumaa, H:lla ei tältä kerrotulta osalta ole katsottava näytetyn olevan oikeutta saada A:lta ja V:lta menetyksenä vaatimaansa korvausta. A ja V ovat paitsi edellä kerrottua teoksen luovuttamista Vientikoulutussäätiölle, tekijänoikeuslain 2 §:n vastaisesti luovuttaneet teoksesta kappaleet kahdeksalle haastattelemalleen henkilölle sekä Ulkomaankauppaliiton kirjastoon, missä se on ollut erihenkilöiden käytettävissä, mitä luovuttamista A ja V eivät ole kiistäneet. Sanotut luovutukset ovat tapahtuneet muualle kuin käytettäväksi koulutustilaisuuksissa oheislukemistona. Näillä luovutuksilla A ja V ovat aiheuttaneet H:lle menetystä, josta he ovat velvolliset maksamaan korvausta.
Kihlakunnanoikeus katsoo selvitetyksi, että A ja V ovat edellä lausutun lisäksi tekijänoikeuslain 2 §:n vastaisesti oikeudettomasti levittäneet teosta valmistamalla siitä kymmenen teoskappaletta ja siten aiheuttaneet H:le tämän menetyksenä korvattavaa vahinkoa 3.500 markkaa, kun H:n teoksella on näytetty olevan taloudellista arvoa eivätkä A ja V ole voineet esittää mitään seikkoja, joiden perusteella H:n teoksen yhden teoskappaleen arvona olisi pidettävä jotain muuta kuin H:n ilmoittamaa kohtuullisena pidettävää arvoa 350 markkaa.
H on näyttänyt kirjoittaneensa lehtiin artikkeleita vastakaupan aihepiiristä, ja hänen nimensä on tullut tällä alalla tunnetuksi useissa julkaisuissa. Tässä tapauksessa A:n ja V:n menettelystä on aivan ilmeisenä seurauksena ollut, että H:n mahdollisuudet hyödyntää teostaan pitämällä aiheesta luentoja ja kirjoittamalla lehtiartikkeleita, ovat hänen ilmoittamallaan tavalla vähentyneet, mistä H:lle on aiheutunut tulojen menetystä. H:n sanotusta menetyksestä vaatimaa korvausta 2.000 markkaa on pidettävä kohtuullisena ja siten hyväksyttävänä. A ja V ovat sittemmin H:n vaatimuksesta lähettäneet niille Vientikoulutussäätiön seminaariin osaa ottaneille henkilöille, joille he olivat teoskappaleen toimittaneet, ilmoituksen siitä, että heidän teoksessaan oli jäänyt lähteenä mainitsematta H:n teos. Tällä ilmoituksella siinä muodossa kuin A ja V sen ovat tehneet, ei ole katsottava olevan A:n ja V:n väittämää H:n kerrottua tulojen vähenemistä rajoittavaa vaikutusta.
H:lle on aiheutunut oman seminaarityönsä laatimisesta kustannuksia puhelin-, matka-, kopio- ja puhtaaksikirjoituskuluina hänen ilmoittamansa 3.000 markkaa, jota kustannusta A ja V eivät määrältään ole kiistäneet. H on laatinut teoksensa ensisijaisesti opinnäytteeksi korkeakoulututkintoa varten ja hän on joka tapauksessa joutunut nuo kustannukset suorittamaan kokonaisuudessaan riippumatta A:n ja V:n kerrotusta tekijänoikeuden loukkauksesta. Nain ollen, kun loukatun tekijänoikeuden haltijalle menetyksenä maksettavan korvauksen tarkoitus on saattaa vahingon kärsinyt samaan asemaan, jossa hän olisi ilman tapahtunutta vahinkoa, H:lla ei ole oikeutta saada A:lta ja V:lta vaatimaansa korvausta teoksensa laatimisen häneltä vaatimista kustannuksista.
A ja V ovat siten velvolliset maksamaan H:lle korvausta tulle aiheuttamastaan menetyksestä kaikkiaan 5.500 markkaa.
A:n ja V:n tekijänoikeuslain vastaisesta menettelystä on aiheutunut H:lle kärsimystä sekä haittaa asian selvittämisen vaatimina kustannuksina. H:n vaatimia määriä kärsimyksestä 1.000 markkaa ja haitasta 2.000 markkaa on pidettävä kohtuullisina ja siten hyväksyttävinä. A ja V ovat siten velvolliset maksamaan H:lle korvauksena kärsimyksestä 1.000 markkaa ja haitasta 2.000 markkaa.
Asiassa on näytetty A:n ja V:n pyrkineen paitsi laatimaan seminaariesitelmänsä korkeakoulussa suoritettavaksi opinnäytteeksi, nimenomaisesti hyötymään tekijänoikeuslain vastaisesta teoksesta taloudellisesti kaupittelemalla sitä itse. Heidän velvollisuuttaan suorittaa tekijänoikeuslain vastaisesta menettelystään täysi korvaus ei ole osoitettu olevan millään perusteella kohtuuton. A ja Veivät ole osoittaneet mitään muutakaan perustetta, jolla heidän H:lle maksettavaansa korvausta tulisi sovitella täyttä korvausta alhaisemmaksi.
A ja V ovat yhdessä kerrotuin tavoin tekijänoikeuslain 2 §:n vastaisesti loukanneet H:n tekijänoikeutta. Heidän korvausvastuunsa siten on yhteisvastuullinen.
Kihlakunnanoikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.
TUOMIOLAUSELMA
A ja V velvoitetaan heti kuittia vastaan maksamaan yhteisvastuullisesti H:lle tekijänoikeuslain 2 §:n vastaisesta H:n teoksen käyttämisestä kohtuullisena hyvityksenä 7.000 markkaa sekä korvauksena menetyksestä 5.500 markkaa, kärsimyksestä 1.000 markkaa ja muusta haitasta 2.000 markkaa eli yhteensä viisitoistatuhattaviisisataa (15.500) markkaa kuudentoista (16) prosentin vuotuisine korkoineen haastepäivästä 26.4.1988 lukien täyden maksun tapahtumiseen.