HO 10.3.1994 nro 972

Instanssin nimiHO
Instanssin kaupunkiHelsinki
DiaarinumeroR92/893
Ratkaisun päivämäärä10.3.1994
Tuomion numero972
Laki, lainkohtaSopMenL 4 §, 10 §; RL 7 luku 2 §; Työsopimuslaki 15 §
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)Virallinen syyttäjä, Teval Oy

Asiassa oli kyse liikesalaisuuden väärinkäyttämisestä. Tapauksessa L:n katsottiin Teval Oy:n palveluksessa ollessaan oikeudettomasti käyttäneen laminointikoneeseen liittyviä liikesalaisuuksia edun hankkimiseksi. L oli palveluksessa ollessaan ryhtynyt kehittämään omaan lukuunsa uutta vastaavanlaista karttojen laminointiin tarkoitettua konetta. Kehittelytyössä hän oli käyttänyt mallinaan vanhaa konetta. Työsuhteen päätyttyä hän muutti konettaan sisäkaton muovisten lämmityselementtien valmistamiseen sopivaksi Teval Oy:n kilpailijan Infraheat Oy:n toimeksiannosta.

L:lle vaadittiin rangaistusta sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 4 §:n 3 momentin nojalla hänelle työn tai tehtävän suorittamista varten uskotun teknisen esikuvan tai teknisen ohjeen oikeudettomasta ilmaisemisesta. Lisäksi Teval vaati viitaten työsopimuslain 15 §:n 1 momenttiin, että kihlakunnanoikeudessa L:n maksettavaksi tuomittuja vahingonkorvauksia ja oikeudenkäyntikuluja korotetaan, ja että L velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen. L vaati, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään.

Kihlakunnan oikeus oli todennut, että L oli antamalla hänelle uskottuja teknisiä ohjeita ja teknisiä esikuvia Infraheat Oy:n käyttöön, syyllistynyt liikesalaisuuden väärinkäyttämiseen. Kihlakunnanoikeus katsoi, että tekniset esikuvat ja tekniset ohjeet, jotka L oli yhtiön palveluksessa ollessa saanut tietoonsa, täyttivät liikesalaisuudelle asetetut vaatimukset.

Tapauksessa oli osoitettu, että sekä vanha että uusi kone perustuivat yleisesti tunnettuun tekniikkaan, vastuslangan sijoittamiseen kahden kuumentamalla toisiinsa kiinnitettävän muovikalvon väliin. Vanhaa konetta oli esitelty halukkaille ja sen toimintaperiaatteista saattoi saada selon konetta tarkastelemalla. Laminointikoneisiin ei siten ollut liittynyt sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain tarkoittamia liikesalaisuuksia eikä Teval Oy:n ja Infraheat Oy:n koneiden samanlaisuudella tai erilaisuudella ollut tapauksen kannalta merkitystä.

L:lle oli vaadittu rangaistusta myös sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 4 §:n 3 momentin nojalla hänelle työn tai tehtävän suorittamista varten uskotun teknisen esikuvan tai teknisen ohjeen oikeudettomasta ilmaisemisesta.

Menettelyssään L oli käyttänyt hyväkseen itse hankkimiaan tietoja ja hänelle kertynyttä kokemusperäistä ammattitaitoa. Infraheat Oy:n laminointikoneen suunnitteluun osallistuessaan L:n ei ollut tarvinnut käyttää hyväkseen mitään vain Teval Oy:n laminointikoneelle ominaista erityistä ratkaisua tai toimintaperiaatetta. Asiassa ei ollut esitetty selvitystä siitä, että Teval Oy olisi uskonut L:lle teknisen esikuvan tai teknisen ohjeen koneen kehittelyä varten. L on päin vastoin perustellut uskottavasti, etteivät tällaiset esikuvat ja ohjeet olleet hänelle tarpeen.

Lainkohdan tarkoittamana teknisenä esikuvana tai teknisenä ohjeena on lain esitöissä (hallituksen esitys nro 114/1978), oikeuskäytännössä ja kirjallisuudessa mainittu piirros, malli, kaava ja näyte. Malli saattoi olla esimerkiksi kaavain tai tuotteen valmistuksessa tarvittava erikoistyökalu tai myös suullinen tai kirjallinen ohje. Sitä vastoin lainkohdan tarkoittama esikuva tai ohje ei tarkoittanut yleistä, kokemusperäistä ammattitietoa. Sellaisen tiedon pidättämisestä työnantajan yksinoikeudeksi voitiin tehdä kilpailunrajoitussopimus, mutta sopimuksen puuttuessa työntekijällä ei ollut estettä sen käyttämiseen työsuhteen päätyttyä.

Edellä esitetyillä perusteilla hovioikeus hylkäsi syytteen. L vapautettiin velvollisuudesta suorittaa Teval Oy:lle vahingonkorvausta 100.000 markkaa korkoineen ja oikeudenkäyntikulujen korvausta 20.000 markkaa korkoineen. Asianosaiset saivat pitää heille hovioikeudessa kertyneet oikeudenkäyntikulut vahinkonaan.

ESPOON KIHLAKUNNANOIKEUDEN PÄÄTÖS 26.2.1992 § 747 R89/1785

Asiassa oli kysymys liikesalaisuuden väärinkäyttämisestä.

Asianomistaja: Teval Oy

Vastaaja: L

Asiassa L:lle vaadittiin rangaistusta jatketusta liikesalaisuuden väärinkäyttämisestä.

Valtion teknillisen tutkimuslaitoksen konepajan tuotantotekniikan laboratorio antoi asiassa lausunnon, jonka mukaan koneiden toimintaperiaate oli omaperäinen ja molemmissa laitteissa samankaltainen. Komponenttien valinnat ja teknisten yksityiskohtien ratkaisut olivat yleisesti tunnettua tekniikkaa. Prosessin toiminnan kannalta koneista ei löytynyt keskeisiä osia, jotka olisivat olleet identtisiä. Yhteenvedossa todettiin, että Tevalin uudessa koneessa käytetty tuotantoprosessi oli identtinen vanhan koneen prosessin kanssa. Tevalin uudesta koneesta ja Infraheatin koneesta löytyi lukuisia toimintoa ja toimintaperiaatteita, joiden toteuttamiseen oli olemassa esikuva Tevalin vanhassa koneessa.

Kihlakunnanoikeus katsoi, että tekniset esikuvat ja tekniset ohjeet, jotka L oli yhtiön palveluksessa ollessa saanut tietoonsa, olivat uudessa laminointikoneessa lämpötelojen sylinterien lämmitys, rainan leikkausmekanismissa vastusrainan leikkaamismenetelmä ja vastusrainan loppukatkaisumenetelmä. Nämä tekniset ratkaisut täyttivät liikesalaisuudelle asetetun vaatimuksen. Samalla toimintaperiaatteella rakennettuja koneita vastaavanlaiseen tarkoitukseen ei ollut selvityksen mukaan ennestään Suomessa. Ilmaistessaan teknisen esikuvan ja teknisen ohjeen L ei enää ollut Teval Oy:n palveluksessa, joten hän ei ollut syyllistynyt sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassaan annetun lain 4 §:n 2 momentin rikkomiseen. Samoin vaatimus edellä mainitulla perusteilla työsopimuslain 15 §:n ja 1 §:n nojalla hylättiin.

Sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassaan annetun lain 4 §:n 3 momentin mukaan se, jolle työn tai tehtävän suorittamista varten oli uskottu tekninen esikuva tai tekninen ohje, ei saanut sitä oikeudettomasti käyttää eikä ilmaista. Oikeudettomuuden on näissä tapauksissa katsottu tarkoittavan niin sopimuksen vastaista menettelyä kuin hyvän tavan vastaista menettelyä. Teknisellä esikuvalla tai ohjeella tarkoitettiin jokaista sellaista suullista tai kirjallista teknistä toimintaohjetta tai -mallia, jota voitiin käyttää elinkeinotoiminnassa. Teknisenä esikuvana voi tulla kysymykseen esimerkiksi koneiden mallit ja prototyypit ja teknisenä ohjeena kokemusperäinen tieto. L:lle ei Tevalissa ollut uskottu ohjeita kyseessä olleen koneen rakentamiseen, vaan hän oli kehittänyt koneen Tevalin vanhan koneen pohjalta. Näin ollen Teval oli uskonut L:lle kyseisen koneen kehittämiseen ja valmistukseen liittyvän kokemusperäisen tiedon.

Menettelystä oli aiheutunut Teval Oy:lle vahinkoa, koska kilpaileva yritys oli saanut tuotteensa markkinoille aikaisemmin kuin, jos se olisi muulla tavalla valmistanut kyseisenlaisen koneen. Vahingonkorvauksen määrää harkitessaan kihlakunnanoikeus totesi, että L:lle oli maksettu koneen luovuttamista Infraheatille 230 000 markkaa. Asianomistaja oli perustanut vaatimuksensa Infraheatin liikevaihdokseen ilmoittamaan markkamäärään, ja siihen, että Infraheat on kyennyt kyseiseen tavoitteeseen saatuaan L:n koneen käyttöönsä. Kun vahingon määrästä ei ollut saatavissa muuta näyttöä, arvioi kihlakunnanoikeus sen määräksi 100 000 markkaa.

Koneen näytettiin olleen ammattimiehen mahdollinen rakentaa tämän saatuaan mallin valmiista tuotteesta. Konetta oli Teval Oy:n tiloissa esitelty vierailijoille, jolloin kyseisillä henkilöillä oli ollut mahdollisuus tutustua koneeseen ja saada tietoa teknisistä ohjeista ja esikuvista. Tämä seikka oli otettava huomioon rangaistusta lieventävänä ja vahingonkorvausta alentavana tekijänä. Se ei kuitenkaan ollut sellainen tekijä, joka olisi oikeuttanut L:n käyttämään Tevalilta saamiaan teknisiä ohjeita ja esikuvia hyväkseen.

Kihlakunnanoikeus tuomitsi L:n liikesalaisuuden väärinkäyttämisestä. Lisäksi L:n oli suoritettava korvaukseksi Tevalille aiheuttamastaan vahingosta 100 000 markkaa sekä oikeudenkäyntikulut 20 000 markkaa.

(HM)

Alempi oikeusaste

ESPOON KIHLAKUNNANOIKEUDEN PÄÄTÖS 26.2.1992 § 747 R89/1785 (Hovioikeuden tapauksen jäljessä).

Ratkaisun lainvoimaisuusEi tiedossa
Asiasanatkilpailu, liikesalaisuudet, sopimaton menettely, sopimukset

Share: