-verkkolehtiTiivistelmä 27.7.2010 / IAL
1988 oli säädetty The University College London Actin asetus, joka koski the Middlesex Hospital Medical Schoolin ja UCL:n yhdistämistä. Asetuksella oli siirretty kaikki oikeudet, omaisuus ja velvoitteet UCL:lle, joka toimi tapauksessa kantajana.
Middlesex Hospital Medical Schoolin (MHMS) ja Wallacin välillä oli 1970-luvun puolivälissä alkanut yhteistyö, joka koski DELFIA-immunomääritysmenetelmän kehittämistä. Tämä kemiallisen menetelmän kehittämiseen osallistuivat MHMS:n puolelta muun muassa S, professori R ja tämän johtama tutkimusryhmä. Yhteistyön tuloksena Wallac oli tehnyt 1981 patenttianomuksen koskien DELFIA tuotetta. Anomuksessa keiksijöinä olivat S ja Wallacin tutkija I.
S oli luovuttanut 1981 Wallacille täydet oikeudet keksinnön ruotsalaiseen patenttiin, josta oli jätetty patenttihakemus otsikolla ”menetelmä biologisesti aktiivisen aineen fluoresenssi spektrometriseen määritykseen”. 1982 S oli siirtänyt oikeutensa myös keksinnön yhdysvaltalaisen patentin osalta Wallacille. 1993 S ja R olivat siirtäneet UCL:lle kaikki oikeutensa niihin keksintöihin, tekniseen tietoon ja taitoon, mitä he olivat paljastaneet Wallacille työskennellessään MHMS:n palveluksessa fluoroimmunomääritysmenetelmien tutkimuksessa.
UCL oli esittänyt, että kantajan ja vastaajan yhteistyön tuloksena oli syntynyt keksintö, jota ilman Wallacin markkinoimaa DELFIA-laitetta ei olisi voitu kehittää, ja jonka oleellinen osa oli kantajan palveluksessa olleen S:n patentoitu havainto. UCL:n mukaan myös R ja tämän edustama MHMS olivat siirtäneet arvokasta tietoa Wallacille.
Vaikka osapuolet eivät olleet tehneet varsinaista sopimusta tiedosta maksettavasta korvauksesta, niiden välillä oli UCL:n mukaan vallinnut yhteisymmärrys kullekin maksettavasta kohtuullisesta korvauksesta, joka kävi myös ilmi Wallacin laatimista sopimusluonnoksista (1981). Lisäksi UCL oli väittänyt, että S oli siirtänyt oikeutensa keksintöön Wallacille hyvässä uskossa ja siihen luottaen, että osapuolet sopisivat keksintöön liittyvistä taloudellisista kysymyksistä.
UCL oli tästä syystä vaatinut käräjäoikeutta vahvistamaan, että Middlesex Hospital Medical School ja Wallac olivat yhdessä kehittäneet DELFIA-immunomääritysjärjestelmän sekä että kummatkin olivat oikeutettuja sen kaupallisesta hyödyntämisestä saatuun tuottoon. Kantaja vaati oikeutta myös velvoittamaan Wallacin maksamaan korvausta menetelmän hyödyntämisestä.
Wallac oli kiistänyt kanteen sekä määrältään että perusteeltaan ja väitti, ettei UCL ollut millään perusteella oikeutettu DELFIA-järjestelmän tuottoon. Se oli mielestään kehittänyt S:n havainnon alkuunpanemana omalla riskillään sekä tutkimus- ja tuotekehitystyöllään kaupallisesti hyödynnettävän DELFIA menetelmän, jonka hyödyntämistä sopimusluonnoksetkaan eivät koskeneet. Wallac oli todennut, että se oli suorittanut UCL:lle korvauksen yhteistyöstä ja DELFIAN oikeuksien siirrosta, ekä muusta korvauksesta oltu sovittu. Sen mukaan UCL ei ollut edes esittänyt selvitystä siitä, että sillä olisi ollut oikeus ajaa kannetta ennen MHMC:n ja UCL:n yhdistämistä sattuneista tapahtumista. Lisäksi Wallac väitti, että UCL:n esittämät korvausvaatimukset olivat vanhentuneita.
Käräjäoikeus totesi, että The University College London Actin perusteella MHMS:n oikeudet olivat siirtyneet UCL:lle siinä määrin, että sillä oli oikeus ajaa kannetta, kun myös S:n ja R:n oikeudet Wallacille paljastettujen keksintöjen osalta oli siirtokirjalla siirretty UCL:lle. Koska suoritettavaa korvausta koskevat neuvottelut olivat näytön mukaan käynnistyyneet vasta 1980-luvun puolivälissä, yleinen 10 vuoden vanhentumisaika ei ollut kulunut loppuun. Käräjäoikeus oli kuitenkin hylännyt kanteen.
Koska S oli luovuttanut kaikki hakemuksiin liittyvät oikeudet Wallacille, kantajalla ei S:n tekemän keksinnön perusteella ollut oikeutta saada korvausta DELFIA-laitteen myynnin perusteella, eikä se voinut saada parempaa oikeutta keksintöön kuin mitä S:llä oli ollut.
UCL oli väittänyt, että myös professori R oli antanut Wallacille tietotaitoa, jota ilman Delfia-menetelmää ei olisi voitu kehittää. Käräjäoikeuden mielestä kanteen mukainen tietotaito oli kuitenkin jäänyt tarkemmin yksilöimättä ja selvittämättä. R ei ollut oikeuden mukaan antanut DELFIA-järjestelmän osalta sellaisia ainutlaatuisia tietoja, joita Wallac olisi käyttänyt kehitystyössään. Alkuperäinen idea uudentyyppisestä immunomääritysmenetelmästä ei siten ollut R:n eikä se perustunut hänen tai yliopiston tutkimuslaitoksen antamaan tietotaitoon. Sen sijaan järjestelmän kehittäminen oli oikeuden mukaan vaatinut Wallacilta suuren panostuksen osapuolten välisen yhteistyön päätyttyäkin.
Vaikka R:n ajatukset olivat ohjailleet Wallacin suunnittelua, niistä ei kuitenkaan johtunut korvausvelvollisuutta. Korvausvelvollisuuden edellytyksenä oli, että asiasta olisi sovittu tai sitä olisi edellytetty yhteistyön aikana. Oikeus oli katsonut jääneen näyttämättä, että Wallac olisi suullisesti tai kirjallisesti sopinut siitä, että DELFIAN kehittämiseen liittyvästä työstä maksettaisiin yksittäisiä erikseen sovittuja korvauksia lukuunottamatta muuta korvausta kantajalle.
UCL ei ollut myöskään näyttänyt, että Wallac olisi painostanut tai petollisesti vietellyt tämän yhteistyöhön ja patenttioikeuksien siirtoon tai että Wallac olisi saanut perusteetonta hyötyä yhteistyön tuloksista.
Osapuolten yhteistyö oli oikeuden mielestä vuodesta 1979 sopimusluonnoksiin 1981 saakka noudattanut sopimusluonnoksen periaatteita ja Wallac oli täyttänyt luonnoksesta johtuvat yksittäiset korvausvelvollisuutensa. Yhteistyön oli osoitettu päättyneen vuoden 1981 aikana. Perusteita kanteen mukaiselle korvaukselle ei ollut. Käräjäoikeus oli hylännyt kanteen.
UCL valitti ratkaisusta Helsingin hovioikeuteen, joka pysytti käräjäoikeuden ratkaisun.