Vastaajalle oli 15.12.2005 rekisteröity tavaramerkiksi ulkoasurekisteröinti, vihreä pullo.
Kantaja oli vaatinut rekisteröinnin julistamista mitättömäksi ja kumoamista sillä perusteella, että kuluttaja ei kyennyt yksistään tavaramerkin perusteella tunnistamaan sitä kenenkään tavaramerkiksi. Vihreä pullon väri oli kaikkein tavallisimpia pullon värejä nimenomaan yrttilikööreissä. Samoin pullon muoto oli erottumiskyvytön, tavanomainen ja käyttötarkoituksen sanelema.
Vastaajan mielestä kantajalta oli puuttunut kanneoikeus, koska sille ei ollut aiheutunut haittaa TmerkkiL:n 27.2 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Pelkkä yhtiöiden välinen asema toistensa kilpailijoina ei ollut laissa tarkoitettu haitta.
Asiassa oli esitetty todisteena markkinointitutkimuksia, joiden mukaan 49 % vastaajista tunnisti pullon ennestään. Kaikista vastaajista 34 % ja pullon tunnistaneista 64 % yhdisti sen Jägermeisteriin eli vastaajaan. Kun vastaajan tuotetta oli lisäksi myyty Suomessa samassa pullossa 1990-luvulta alkaen ja merkin tunnettuus oli todistettavasti lisääntynyt 2000-luvulla, KO oli katsonut, että pullon muoto ja vihreä väri oli käytännössä saavuttanut erottamiskyvyn yrttiliköörien luokassa.
Kanne hylättiin ja kantaja velvoitettiin maksamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut.
Kantaja valitti hovioikeuteen, mutta peruutti valituksensa osapuolten sovittua asian. Asia jää siis edellä kuvatun KO:n ratkaisun varaan.
(EL)