-verkkolehtiYksityishenkilö G:n,N:n ja W:n (vastaajat) syyksi oli käräjäoikeudessa luettu tekijänoikeusrikos, koska he olivat valmistaneet luvatta kopioita elokuva-, tv-sarja- ja peliteoksista ja saattaneet teoksia yleisön saataville tarjoamalla niitä ladattavaksi heidän ylläpitämällään Hyabusa/ Rainbow -sivustolla.
Säveltajäin tekijanoikeustoimisto Teosto ry/NCB, Musiikkituottajat – IFPI Finland ry, Suomen Elokuvatuottajien Keskusliitto SEK ry, Columbia Pictures Industries Inc, Disney Enterprises Inc, Paramount Pictures Corporation, Twentieth Century Fox Film Corporation, Universal City Studios LLLP, Universal City Studios Productions LLLP, Warner Bros. Entertainment Inc, Electronic Arts Inc, Kabushaki Kaisha Sony Computer Entertainment, Inc (SCEI) ja Sony Computer Entertainment Europe Limited (SCEE) (asianomistajat) vaativat vastaajille käräjäoikeudessa (KäO) tuomittuja hyvityksiä korotettavaksi. Lisäksi asianomistajat vaativat, että yksityishenkilö G, H, N, ja W velvoitetaan korvaamaan asianomistajien oikeudenkäyntikulut KäO ja hovioikeudessa (HO) korkoineen.
Asianomistajien mukaan KäO oli kohtuullisen hyvityksen määrää arvioidessaan leikannut ensin teoskohtaisia yksikköhintoja ja tämän jälkeen suorittanut vielä muita leikkauksia virheellisin perustein. Asianomistajien hyvitysvaatimukset perustuivat oikeuskäytännön mukaisesti eri teoslajien keskiarvovähittäismyyntihintoihin. Elokuvista maksettavan hyvityksen tuli olla suurempi kuin vuokrahinnan ja laillisissa palveluissa käytetyn kertakatseluhinnan, sillä laittomasta lähteestä ladattaessa teoskappale jäi lataajalle pysyvästi. Asianomistajien mukaan hyvityksen määrässä tuli huomioida vastaajien ylläpitämien sivustojen erityisluonne teosten levittämisessä muille julkaisuryhmille. Sivustoilla ei ollut ns. loppukäyttäjiä, vaan sivuilta lataaminen edellytti pääsääntöisesti jotain panosta organisaation hyväksi. Vastaajat oli KäO:ssa todettu sivuston ylläpitäjiksi. Heidän menettely oli kestänyt pitkään, ollut suunnitelmallista ja ulottuvuuksiltaan kansainvälistä. Lisäksi toiminnan salaamiseen oli nähty paljon vaivaa, ja oikeudenloukkaus oli toteutettu työnantajan tiloja hyväksi käyttäen. Jaossa oli ollut pääosin uutta ja kaupallista aineistoa. Asianomistajat vaativat näillä perusteilla KäO:n tuomitsemien hyvitysmaksujen korottamista.
Asianomistajien hyvitysvaatimus perustui KäO:ssa siihen arvioon, että jokainen selvitetty palvelun käyttäjä, poislukien vastaajat, on ladannut jokaisen tunnistetun teoksen itselleen. KäO:n mukaan asianomistajat eivät esittäneet selvitystä esittämänsä arvion tueksi. KäO:n selvityksen mukaan palvelimelle oli tuotu materiaalia 10,74 teratavua ja käyttäjät olivat ladanneet sieltä 25,67 teratavua. KäO piti ilmeisenä, etteivät kaikki palvelun käyttäjät ole ladanneet kaikkia teoksia palvelimelta. Esitetyn selvityksen perusteella KäO katsoi, että kutakin palvelimella ollutta teosta oli ladattu keskimäärin 2,5 kertaa.
KäO katsoi, että asianomistajan esittämiä teosten keskihintoja voidaan pitää lähtökohtana kohtuullista hyvitystä määrättäessä. KäO piti kuitenkin kohtuullisina teoskohtaisina yksikköhintoina kahta kolmasosaa asianomistajien vaatimista määristä sillä perusteella, että fyysisten teosten hinta sisälsi kustannuksia, joita sähköisesti jaetuista teoksista ei aiheutunut.
KäO viittasi hyvityksen kohtuullisuus arvioinnissaan korkeimman oikeuden (KKO) ratkaisuun 2010:47, jossa KKO totesi maksuttoman lataamisen mahdollisuuden voivan johtaa siihen, että osa ladatuista tiedostoista voi jäädä käyttämättä tai tulla käytetyksi ainoastaan koeluontoisesti, eikä verkossa tapahtunut jakelu ole siten vähentänyt kaikkien teosten myyntiä latauskertojen osoittamaa määrää. KäO arvioi lopulta, ottaen huomioon edellä mainitut yksikköhintojen vähennykset, kohtuulliseksi vähennyksen määräksi audiovisuaalisten- ja peliteosten osalta 50 prosenttia alun perin vaaditusta hyvityksestä. Tämä on kerrottu KäO:n selvittämällä latauskertojen määrällä eli 2,5:llä.
Hovioikeus (HO) hyväksyi KäO:n johtopäätöksen siitä, että fyysisinä myytävien tallenteiden hintaan sisältyy mm. jakeluun liittyviä kustannuseriä, joten fyysisten tallenteiden keskiarvohintaa ei suoraan voida ottaa sähköisesti jaettujen ja kopioitujen teosten keskiarvohintaa määritettäessä.
Hovioikeus painotti, että kohtuullisen hyvityksen määrää on aina arvioitava tapauskohtaisesti. Tapauksessa teoksia on jaettu ja kopioitu salaiselta, ns. huippusivustolta, jonka tarkoitus on ollut levittää nopeilla yhteyksillä uutta korkealaatuista materiaalia toisille huippusivustoille ja edelleen levitettäväksi julkiseen jakeluun. Sivuston käyttämät palvelimet oli asennettu teleoperaattorin konehuoneeseen. Asiassa jäi HO:n mukaan epäselväksi, kuinka suuri osa Hayabusa/Rainbow – sivuston noin sadasta käyttäjästä on ollut ns. loppukäyttäjiä. Asianomistajien mukaan huippusivustoilla ei niiden luonteen vuoksi ole juurikaan loppukäyttäjiä. Asiassa on esitetty, että palvelimen käyttäjät saivat ladata itselleen kolme teosta jokaista palvelimelle lataamaansa teosta kohti. HO katsoi tämän perusteella, että sivustolla olisi ollut ainakin jonkin verran loppukäyttäjiä ja hyvityksen määrässä voidaan ottaa huomioon se, etteivät tiedostoja ladanneet käyttäjät olisi välttämättä hankkinut kaikkia kyseisiä teoksia vastikkeellisesti, eikä jakelu näin ollen olisi koko laajuudeltaan johtanut asianomistajien teosten myynnin vähentymiseen. HO:n mukaan asiassa oli myös ilmeistä, että teosten kopiointi on voinut tapahtua ilman palvelun ylläpitäjien välitöntä myötävaikutusta. Näin ollen vastaajat eivät ole voineet välittömästi vaikuttaa teosten kopiointiin.
Yhteenvetona HO totesi hyvitysten tuntuvaa määrää tässä tapauksessa puoltavan palvelun luonne salattuna ja käyttäjäpiiriltään varsin rajattuna kanavana uusien ja haluttujen sekä korkealaatuisten teosten laittomaksi levittämiseksi suurilla yhteysnopeuksilla. Hyvitysten määrää alentavana tekijänä on toisaalta huomioitava fyysisten kappaleiden kustannuserät, se että jokainen lataus ei todennäköisesti ole vähentänyt teosten myyntiä, sekä ylläpitäjien rajattu mahdollisuus vaikuttaa teosten kopiointimääriin. Hovioikeus painotti lisäksi, ettei kohtuullinen hyvitys ole luonteeltaan vahingonkorvausta, eikä siihen liity rangaistuksellisia elementtejä.
HO piti KäO:n tuomitsemia hyvitysten määriä huomattavan alhaisina tapauksen erityispiirteisiin nähden. HO piti perusteltuna arvioida kohtuullinen hyvitys prosenttiosuutena asianomistajien esittämistä vaatimuksesta. Hyvityksen tuntuvaa määrää puoltavia ja sitä vastaan puhuvia seikkoja punnittuaan HO katsoi, että tässä tapauksessa kohtuullisen hyvityksenä asianomistajien oikeuksien loukkauksesta on pidettävä 30 prosentin osuutta esitetyistä hyvitysvaatimuksista.
KäO:n oikeudenkäyntikulujen osalta kyse oli oikeudenkäymiskaaressa tarkoitetusta osavoittotilanteesta. Asianomistajat olivat voittaneet asian rangaistusvaatimuksensa osalta ja hyvitysvaatimukset perusteeltaan sekä vahingonkorvausvaatimuksen perusteeltaan ja määrältään. HO katsoi, että sillä, minkä asianomistajat olivat hävinneet, on vain vähäinen merkitys asiassa. Oikeudenkäyntikulut olivat HO:n mukaan pääosin aiheutuneet vastaajien rikosvastuun ja hyvitysvaatimusten perusteen selvittämisestä, ja hyvitysvaatimusten määrän arviointi on perustunut kokonaisharkintaan. Hyvitysvaatimusten hyväksymättä jäänyt osa on pääasiallisesti koskenut ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole ollut sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään. Vastaaja ovat siten velvollisia korvaamaan asianomistajien kohtuullisena pidettävät oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti.
Asianomistajat voittivat HO osittain valituksensa hyvitysvaatimusten osalta, sekä kokonaan siltä osin kuin ne ovat vaatineet vastaajilta KäO:ssa tuomittujen oikeudenkäyntikulujen korottamista. HO katsoi, että sillä minkä asianomistajat ovat hävinneet, on vain vähäinen merkitys asiassa. Näin perustelleen vastaajat olivat velvollisia korvaamaan asianomistajien kohtuulliset oikeudenkäyntikulut HO:ssa täysimääräisesti.
(MK)