Tiivistelmä 18.6.2007 / Olli
Andritz Oy oli saanut patentin keksinnölle ”Menetelmä ja laitteisto mineraalipitoisen materiaalin käsittelyyn paperin valmistuksessa”. Megatrex Oy oli esittänyt patenttia vastaan väitteen, mutta patentti- ja rekisterihallitus oli pysyttänyt sen voimassa. Perusteluiden mukaan väitteentekijän esittämistä julkaisuista ei ollut käynyt ilmi keksinnössä tarkoitettu menetelmä ja laitteisto.
Väitteentekijä oli valittanut PRH:n valituslautakuntaan. Valituslautakunta oli hyväksynyt valituksen sekä kumonnut PRH:n päätöksen ja palauttanut asian patentin kumoamista varten. Perusteluiden mukaan patentin itsenäiset vaatimukset eivät olleet sisältäneet tekniikan tasoon nähden uutta ja olennaisesti eroavaa keksintöä, joten patentin voimassapitämiselle ei ollut perusteita.
Andritz valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen vaatien valituslautakunnan päätöksen muuttamista ja patentin pitämistä voimassa, koska valituslautakunnan päätös oli tehty virheellisin asiaperustein. Valituslautakunnan mukaan keksinnössä käytetty tekniikka oli tunnettua ja alan ammattihenkilölle varsin ilmeistä. Väitteentekijän mukaan valituksessa ei esitetty mitään olennaista uutta, minkä vuoksi se oli hylättävä. Andritz toimitti KHO:lle uudet patenttivaatimukset.
KHO hylkäsi valituksen, eikä muuttanut valituslautakunnan päätöstä. Perusteluiden mukaan keksintöä ei uusienkaan patenttivaatimusten mukaisena eronnut valituslautakunnan päätöksestä ilmenevästä tekniikan tasosta