Tiivistelmä 25.6.2007 / Olli
ABB Oy oli saanut patentin keksinnölle ”Propulsioyksikön kääntäminen”. Rolls-Royce Oy Ab ja Rolls-Royce AB olivat tehneet patenttia vastaan väitteet. Patentti- ja rekisterihallitus oli kuitenkin pysyttänyt patentin voimassa, koska väitejulkaisuissa esitetty tekniikka oli eronnut patentoidusta tekniikasta.
Väitteentekijät olivat valittaneet PRH:n valituslautakuntaan. Valituslautakunta oli hyväksynyt valituksen, kumonnut PRH:n päätöksen ja palauttanut asian patentin kumoamista varten. Perusteluiden mukaan keksintö ei ollut eronnut olennaisesti väitejulkaisuista tunnetusta tekniikasta, vaan kyseessä oli ollut alan ammattihenkilön normaalin teknisen taitamisen piiriin kuuluva tunnetun tekniikan hyödyntäminen.
ABB valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja pyysi valituslautakunnan päätöksen kumoamista sekä patentin pysyttämistä voimassa. Valituslautakunnan mukaan valitus ei antanut aihetta päätöksen kumoamiseen. Väitteentekijät yhtyivät tähän kantaan. ABB ensisijaisesti toisti vaatimuksensa. Toissijaisesti yhtiö esitti patentin pysyttämistä toissijaisten patenttivaatimusten mukaisena tai asian palauttamista PRH:een väitteen käsittelyn jatkamiseksi toissijaisten patenttivaatimusten pohjalta.
KHO hylkäsi valituksen, eikä muuttanut valituslautakunnan päätöstä. Perusteluiden mukaan keksintöä ei toissijaistenkaan patenttivaatimusten mukaisena eronnut olennaisesti valituslautakunnan päätöksessä esitetystä tekniikan tasosta.