Tiivistelmä 6.7.2006 / Ville S.
Patentti- ja rekisterihallitus oli pysyttänyt voimassa CCPI Inc.:n patentin FI 11074 keksinnölle ”Turbulenssia estävä astia sekä iskunsuoja”. Se oli hylännyt BET-KER Oy:n väitteen, koska väitejulkaisujen tekniikka oli erilaista tai sillä oli erilainen käyttökohde.
BET-KER oli valittanut päätöksestä ja toimittanut valituslautakunnalle vielä keksinnön julkista käyttöä koskevan lausunnon. Lautakunta oli kuitenkin pysyttänyt PRH:n päätöksen, koska keksintö erosi tunnetusta tekniikasta eikä ollut alan ammattimiehelle mitenkään ilmeinen.
BET-KER Oy valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Yhtiön mukaan valituslautakunta oli tulkinnut liian kapeasti alan ammattimiehen tietopiirin käsitettä, eli sitä, mikä oli tälle ilmeistä ja mitä tietoja ammattimiehelle on ilmeistä yhdistellä. Lisäksi patenttivaatimuksessa oli muotovirhe, koska se oli patenttiasetuksen ja patenttimääräysten vastainen.
Valituslautakunnan lausunnon mukaan ratkaisu oli ammattimiehelle ilmeinen. CCPI Inc. kuitenkin esitti, että lausunnon johtopäätös perustui aineistoon, joka ei ollut ollut julkista riitapatentin etuoikeuspäivänä. Yhtiö lisäsi, että Euroopan patenttivirastossa patentti oli pysynyt voimassa väitteestä huolimatta ja että BET-KER Oy:n valitus oli epäasiallinen, koska se sisälsi kohtuuttoman määrän uusia viitejulkaisuja, jotka eivät tuoneet mitään uutta aihetta patentin kumoamiseen.
KHO:n ratkaisun perustelujen mukaan patenttivaatimuksista vain yksi kuvasi PatenttiA:n edellyttämällä tavalla lähintä tekniikan tasoa, mutta tämä ei merkinnyt muotovirhettä, jonka perusteella asia olisi pitänyt palauttaa PRH:lle. Toisaalta asia oli tullut uuteen tilaan, kun BET-KER Oy oli liittänyt valitukseensa runsaasti sellaista aineistoa, joka ei ollut ollut PRH:n ja valituslautakunnan käytettävissä.
Siksi KHO kumosi aiemmat päätökset väitteen hylkäämisestä ja palautti asian PRH:n uudelleen käsiteltäväksi.