-verkkolehtiKeskusosuuskunta Hankkija (Hankkija) oli tilannut Oy Wärtsilä AB:ltä (Wärtsilä) maatilavaunuihin lisälaitteeksi soveltuvia tuorerehun levitinkeloja. Tilaus oli tapahtunut 22.2.1984 ja Wärtsilä oli vahvistanut sen 13.4.1984. Levitinkelat oli tullut toimittaa Hankkijan myöhemmin lähettämien toimitusmääräysten mukaisesti.
Wärtsilä oli 31.12.1984 päivätyllä laskulla velkonut Hankkijalta maksamatta olevia levitinkeloja.
Hankkija oli 25.1.1985 ilmoittanut kirjeitse purkavansa levitinkelojen kaupan. Wärtsilä oli kiistänyt purkuoikeuden sillä perusteella, että sen valmistamat tuotteet olivat vastanneet tilausta ja että Hankkijan reklamaatio oli liian myöhässä. Hankkijan mukaan se oli maaliskuussa 1984 saanut kuulla, että norjalaisella yhtiöllä Underhaug Fabrikk A.S.:llä oli hallussaan patentti, jota Wärtsilän valmistavat levitinkelat mahdollisesti loukkasivat. Saman vuoden huhtikuussa Hankkija oli saanut tiedon, että norjalaisen yhtiön mainittu patentti oli myyty suomalaiselle Junkkari Oy:lle (Junkkari).
Junkkari oli vaatinut Hankkijaa lopettamaan levitinkelojen kauppaamisen. Hankkija oli pyytänyt Wärtsilää ryhtymään toimiin mahdollisen patentinloukkauksen hoitamiseksi ja Wärtsilä oli vakuuttanut huolehtivansa asiasta.
Wärtsilä ei ollut edistynyt patentinloukkausasian hoidossa. Hankkijan käsityksen mukaan Junkkarin patentinloukkausta koskeva väite vaikutti ilmeisen perustellulta. Hankkija oli tämän jälkeen purkanut kaupan sillä perusteella, ettei se voinut markkinoida levitinkeloja tuotteen oikeudellisen virheen vuoksi.
Junkkari oli 26.8.1985 eli Hankkijan kaupan purkamisen jälkeen myöntänyt Wärtsilälle lisenssin patentin mukaisten tuotteiden valmistukseen aikavälille 7.5.–31.12.1984.
Raastuvanoikeus oli katsonut 26.5.1987 antamallaan päätöksellä, että kaupan purkaminen oli tapahtunut vasta useita kuukausia sen jälkeen, kun Hankkija oli saanut tiedon kaupan purkuperusteesta. Aikaa ei voitu kuitenkaan pitää liian pitkänä, sillä Hankkijan oli voitava odottaa Wärtsilän ja Junkkarin välisten neuvottelujen lopputulosta.
Kaupan kohdetta oli rasittanut oikeudellinen virhe, jota ei ollut voinut poistaa pelkästään Wärtsilän ilmoituksella kaiken vastuun ottamisesta. Hankkijan menettely olisi ollut oikeudenvastaista ilmoituksesta huolimatta, jos se olisi jatkanut levitinkelojen myyntiä ja markkinointia edellä kuvatussa tilanteessa, jos kyseessä olisi ollut patentinloukkaus.
Näillä perusteilla raastuvanoikeus oli hylännyt Wärtsilän kanteen kokonaisuudessaan ja velvoittanut sen korvaamaan Hankkijalle 300 000 markkaa saamatta jääneestä myyntivoitosta.
Wärtsilä valitti hovioikeuteen.
HO katsoi, että ottaen huomioon patenttilain kielto- ja sanktionormit Hankkija oli ollut velvollinen pidättäytymään levitinkelojen markkinoinnista, kunnes patenttiriita oli patentinhaltijaa tyydyttävällä tavalla ratkaistu.
Hankkija oli vuoden 1985 alussa solminut Wärtsilän kanssa tehtyä sopimusta vastaavan sopimuksen Ylö-tehtaat Oy:n kanssa. Ylö-tehtaat Oy ja Junkkari olivat puolestaan sopineet siitä, että Junkkari Oy valmisti Ylö-tehtaat Oy:n tarvitsemat levitinkelat. Ylö-tehtaat Oy:n ja Junkkari Oy:n tuotteet olivat olleet huomattavasti halvempia kuin Wärtsilän tuotteen, jonka vuoksi HO katsoi Hankkijan purkaneen Wärtsilän kanssa tehdyn sopimuksen osaksi tuotteiden hintakilpailukyvyttömyyden ja osaksi patentista aiheutuneen riidan vuoksi.
HO katsoi selvitetyksi, että Hankkija oli saanut tietää patentinloukkausvaarasta huhtikuussa 1984. Wärtsilä oli tuolloin luvannut hoitaa asian ja ottaa kaiken vastuun. HO:n mukaan Hankkija ei ollut reklamoinut kohtuullisessa ajassa, kun se oli ilmoittanut Wärtsilälle purkavansa kaupan vasta tammikuussa 1985. Koska asiassa selvitetyn perusteella ei voitu varmasti päätellä, loukkasiko Wärtsilän valmistama levitinkela Junkkarin patenttia, asiassa oli jäänyt näyttämättä, että Wärtsilän ja Hankkijan välistä levitinkelaa koskevaa kauppaa olisi rasittanut oikeudellinen virhe.
HO muutti raastuvanoikeuden päätöstä ja vapautti Wärtsilän suorittamasta Hankkijalle jääneestä myyntivoitosta tuomittua korvausta. Sen sijaan se velvoitti Hankkijan maksamaan Wärtsilän velkomat 1 551 438 markkaa.
Hankkija valitti KKO:een.
KKO huomioi, että koska Wärtsilä oli sitoutunut suorittamaan Junkkarille vastiketta aikavälillä 7.5.–31.12.1984, ja koska Wärtsilä ei ollut edes väittänyt, että sillä olisi muuta aihetta vastikkeen suorittamiseen, oli Junkkarilla ollut ainakin todennäköisiä perusteita Hankkijaan kohdistamalle patentinloukkausväitteelle. Hankkijaa oli uhannut vaara joutua riitaan Junkkarin patenttia loukkaavien levitinkelojen myynnistä, ja sille oli syntynyt oikeus vedota Wärtsilää vastaan immateriaalioikeudellisesta virheestä johtuviin seuraamuksiin.
Hankkija oli välittömästi saatuaan Junkkarilta ilmoituksen väitetystä patentinloukkauksesta ilmoittanut siitä Wärtsilälle, jolloin Hankkija oli täyttänyt reklamointivelvollisuutensa kohtuullisessa ajassa ja säilyttänyt oikeutena vedota seuraamuksiin.
Wärtsilä oli 31.12.1984 laskun toimittamatta olleista levitinkeloista. Mahdollinen patentinloukkaus oli tällöin vielä ratkaisematta. Saatuaan vielä tiedokseen Junkkarin Wärtsilälle 9.1.1985 osoittaman kirjeen keskeneräisestä patenttiasiasta, Hankkija oli kirjeellään 25.1.1985 ilmoittanut Wärtsilälle purkavansa kaupan toimittamatta olleiden levitinkelojen osalta.
KKO katsoi, että Hankkijalla oli ollut perusteltu aihe odottaa, että Wärtsilä hoitaa patenttiasian kohtuullisessa ajassa. Kun tätä purkuilmoitusta ei edeltävän yli puolen vuoden aikana ollut tapahtunut, oli Hankkijan katsottava tehneen purkuilmoituksen kohtuullisessa ajassa.
KKO:n mukaan Hankkijalta saamatta jäänyt myyntivoitto ei ollut selvitetty ottaen huomioon Hankkijan jo vuonna 1984 myytäviksi tarkoitettuja levitinkeloja, jotka olivat hinnaltaan kilpailukyvyttömiä. Mainittu kauppa oli myös ollut kysyntään nähden ylimitoitettu.
KKO muutti HO:n tuomiota siten, että Hankkija vapautettiin sille määrätystä maksuvelvollisuudesta. Hankkijalla oli ollut oikeus purkaa kauppa. Hankkijan korvausvaatimus menetetystä myyntivoitosta hylättiin ja jätettiin HO:n tuomion varaan.
(EL)