-verkkolehtiSK Tuote Oy (kantaja) vaati, että markkinaoikeus (MAO) kieltää sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain nojalla EH-Muovi Oy:tä (vastaaja) myymästä tai markkinoimasta tiettyjä poistoilmatuotteita, asettamaan kiellon tehosteeksi uhkasakon ja velvoittamaan vastaajan julkaisemaan tuomion omalla kustannuksellaan. Lisäksi kantaja vaati, että MAO vahvistaa vastaajan loukannen kantajan tekijänoikeutta tämän valmistaessa ja saattaessa yleisön saataviin tuotteisiin liittyviä asennusohjeita ja –malleja ja kieltää vastaajaa jatkamasta loukkaavaa menettelyä. Kantajan mukaan sen poistoputkijärjestelmät olivat muotoilultaan omaperäisiä ja innovatiivisia, ja ne olivat saavuttaneet kohderyhmän keskuudessa suuren tunnettuuden. Vastaaja oli kopioinut kantajan asennusohjeet ja valmistanut identtisiä tuotteita, joita oli markkinoitu hämäävän samankaltaisilla nimillä. Kantajan mukaan kyseessä oli tahallinen maineen norkkiminen ja tekijänoikeuden loukkaus.
Vastaaja vaati kanteen hylkäämistä ja esitti, että sen ja kantajan tuotteiden ja ohjeiden samankaltaisuus johtui vain tuotteiden funktionaalisista ominaisuuksista, jotka olivat mm. rakennusmääräysten sanelemia. Vastaaja kiisti teoskynnyksen ylittymisen ja huomautti, ettei kantaja ollut hakenut tuotteilleen mallisuojaa. Lisäksi vastaaja osoitti valmistajan nimen olevan selkeästi merkitty sen markkinoimiin tuotteisiin, ja huomautti useiden ulkomaisten valmistajien markkinoivan saman näköisiä tuotteita. Vastaaja katsoi, ettei kohderyhmän keskuudessa voinut syntyä sekaannusta tuotteiden alkuperästä, sillä kohderyhmänä olivat rakennusalan ammattilaiset.
MAO arvioi ensin tekijänoikeuslakiin perustuvia väitteitä. MAO katsoi, että vastaajan asennusohjeet ja –mallit olivat yritystietoja lukuun ottamatta identtisiä kantajan ohjeiden ja mallien kanssa. Mallit eivät kuitenkaan ylittäneet teoskynnystä, sillä ne olivat yksinomaan käyttötarkoituksen sanelemia. Asennusohjeiden piirustukset sen sijaan olivat käsin piirrettyjä, ja niistä ilmeni tekijän luovia valintoja esimerkiksi varjostuksissa. MAO katsoi, että asennusohjeiden piirrokset olivat itsenäisiä ja omaperäisiä teoksia. MAO vahvisti vastaajan loukkaavan kantajan tekijänoikeutta valmistamalla ja saattamalla yleisön saataviin kyseisiä piirroksia ja kielsi vastaajaa jatkamasta loukkaavaa toimintaa. Muilta osin MAO hylkäsi tekijänoikeuteen perustuvat vaatimukset.
Sopimattoman menettelyn arvioinnin MAO aloitti toteamalla, että vastaajan tuotteet olivat ulkoasultaan käytännössä identtisiä kantajan tuotteiden kanssa. Omaperäisen tuotteen jäljitelmien markkinointi on vakiintuneesti katsottu sopimattomaksi menettelyksi, jos tuotteet ovat kohderyhmän keskuudessa sekoitettavissa. Tuotteen muoto voi kuitenkin olla omaperäinen vain, kun muodon tarkoitus on erottaa tuote muiden tuotteista. Tuotteen toiminnallinen muoto ei siis yleensä ole omaperäinen. MAO katsoi, etteivät kantajan tuotteet täyttäneet omaperäisyyden vaatimusta, vaan niiden muoto johtui lähinnä käyttötarkoituksesta ja oli käytössä myös muilla, ulkomaisilla valmistajilla. Myöskään sekoitettavuus ei tullut kyseeseen, sillä vastaaja oli asianmukaisesti merkinnyt tuotteisiinsa niiden valmistajan, eikä vastaajan syyksi voitu lukea sitä, että kantajan omia tuotteita markkinoitiin usein ilman mainintaa valmistajasta. MAO hylkäsi myös väitteet norkkimisesta ja maineen hyväksikäytöstä. Kantajan tuotteilla ei ollut yksinoikeussuojaa, ja niiden laaja tunnettuus johtui pitkälti siitä, että kantaja oli kauan ollut ainoa kyseisten tuotteiden valmistaja Suomessa. MAO katsoi, ettei kantajalla ollut tässä asetelmassa sellaista mainetta, jota tulisi suojata sopimatonta menettelyä koskevien säännösten nojalla. MAO katsoi, ettei vastaaja ollut menetellyt sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain vastaisesti.
MAO vahvisti vastaajan loukanneen kantajan tekijänoikeutta saattamalla asennusohjeiden piirroksia yleisön saataviin ja kielsi vastaajaa jatkamasta tai toistamasta loukkaavaa menettelyä tekijänoikeuden voimassaoloaikana. Muut kantajan vaatimukset hylättiin. MAO velvoitti kantajan korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulujen kulut kokonaisuudessaan 1.527,53 eurolla, palkkion 25.000 euron osalta ja asianosaiskulut 233 euron osalta.
(JR)