MT:1998:019

Instanssin nimiMT
Instanssin kaupunkiHelsinki
Diaarinumero4/98
Ratkaisun päivämäärä16.10.1998
Tuomion numero19
Laki, lainkohtaSopMenL 1 §
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)Teollisuusmaalaamo Ky M. Fingerroos ja yksityishenkilö A
Osapuolet, vastaaja(t)Aurakorro Oy

Osapuolet toimivat samalla pintakäsittely- ja korroosionestoalalla ja heidän asiakkainaan oli erityisesti suurteollisuutta tai muita suurasiakkaita. Kantaja vaati, että vastaajaa SopMenL:n nojalla sakon uhalla kielletään jatkamasta ja uudistamasta hyvän liiketavan vastaista ja muutoin hakijoiden kannalta sopimatonta ilmoitteluaan ja markkinointiaan.

Kantaja väitti, että vastaajan markkinoinnissaan käyttämät mainosesitteet olivat jäljitelmiä kantajan esitteistä. Sen mukaan mainosesitteessä esitetään myös virheellisesti vastaajan oman rautatien pituus, mikä oli omiaan vaikuttamaan hyödykkeen kysyntään ja vahingoittamaan kantajan liiketoimintaa. Vastaaja oli muuttanut esitettään sen jälkeen, kun asiaa oltiin käsitelty liiketapalautakunnassa, mutta kantajan mukaan se muistutti edelleen kantajan esitettä.

Molempien osapuolten esitteissä oli luettelot kohteista, joihin yhtiöiden palveluja oli markkinoitu sekä Suomen kartta, johon on merkitty yhtiöiden toimipisteitä. MT:n mukaan esitteissä oli samankaltaisia piirteitä, mutta niiden yksityiskohdat poikkesivat Suomen karttaa lukuun ottamatta selkeästi toisistaan, eivätkä ne asetteluiltaankaan olleet samanlaiset. Vastaajan esitteeseen oli merkitty isokokoisella tekstillä sen toiminimi ja siinä oli vastaajan pitkään käyttämä ruiskumaalaria esittävä logo. Esitteessä ei ollut viitattu hakijoihin eikä näiden liiketoimintaan. MT katsoi, ettei esitteet olleet sekoitettavissa toisiinsa eikä vastaaja ollut muutoinkaan esitettä käyttämällä menetellyt SopMenL:n vastaisesti.

Rautatien pituutta koskevan ilmaisun osalta MT totesi, että se oli lyhyempi kuin mitä vastaajan esitteessä oli ilmoitettu. Vastaajan markkinoinnin kohderyhmälle ei kuitenkaan ollut voinut syntyä sen perusteella virheellistä kuvaa radan tosiasiallisesta luonteesta, eikä radan kilometrimäärällä ollut olennaista merkitystä kohderyhmän kannalta. Kyseinen ilmaisu ei siten antanut MT:n mukaan radasta virheellistä kuvaa, eikä vastaajan menettely ollut tältäkään osin SopMenL:n vastaista. MT hylkäsi kantajan hakemuksen.

(MT)

Ratkaisun lainvoimaisuusLainvoimainen
Asiasanatelinkeinotoiminta, hyvä tapa, jäljittely, sopimaton menettely
Huomautukset

Ratkaisu luettavissa osoitteessa: http://www.finlex.fi/fi/oikeus/mao/1998/19980019

Share: