-verkkolehtiKantaja vaati, että vastaajaa SopMenL:n 1 ja 6 §:n nojalla sakon uhalla kielletään ilmaiseksi jaettavan Metro-lehden markkinoinnissa käyttämästä ilmaisua ”sanomalehti” siten, että Metro rinnastetaan sanomalehteen. Se vaati myös kiellon määräämistä väliaikaisena ja sitä, että vastaaja velvoitetaan julkaisemaan MT:n päätöksen perustelu- ja ratkaisuosan lehdessään.
Kantajan mukaan ilmaiseksi jaettava Metro-lehti ei täyttänyt sanomalehden käsitteelle asetettavia vaatimuksia, joihin kuului mm. julkaisun maksullisuus. Kantaja väitti vastaajan menettelyn olleen hyvän liiketavan vastaista, kun tämä pyrki käyttämään sanomalehti-nimitystä kilpailutarkoituksessa hyödyntäen nimitykseen liittyvää goodwillia.
Vastaajan ilmaiseksi jaettava ja viidesti viikossa ilmestyvä Metro-lehti sisälsi mainosten ja ilmoitusten lisäksi mm. uutisaineistoa, kolumneja, toimituksellisia kirjoituksia ja ei-kaupallisia tiedotuksia. Se muistutti ulkonaisesti ja sisällöltään sekä ilmestymistiheytensä osalta pitkälti sanomalehteä, mutta sen toimitukselliseen aineistoon ei kuitenkaan sisältynyt niin laajaa esim. yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyvää artikkeli- ja muuta kirjoitusaineistoa kuin perinteisiin maksullisiin sanomalehtiin. Siihen ei ilmaislehtenä myöskään liittynyt samanlaista toimituksellista riippumattomuutta kuvastavaa imagoa kuin perinteisiin sanomalehtiin, joiden MT totesi olevan lukijalle maksullisia julkaisuja.
Metro-lehteä ei muiden perinteisten ilmaisjakelulehtien tapaan jaettu suoraan vastaanottajille, vaan lehteä oli tarjolla mm. joukkoliikennevälineissä tai sitä jakoi ohikulkijoille esim. kadulla toimiva lehdenjakaja. Kynnys Metro-lehden ottamiseen oli sen maksuttomuuden vuoksi matala. Metro-lehti rinnastui myös ilmoitusten julkaisijana pitkälti perinteiseen sanomalehteen. Sen julkaiseminen ja jakelu ilmaislehtenä oli kuitenkin viime kädessä julkaisijan ja kustantajan määrättävissä, jonka vuoksi lehden asema ilmoitustilan myyjänä oli erilainen kuin perinteisten maksullisten sanomalehtien. Vaikka Metro-lehti oli monessa suhteessa pitkälti rinnastettavissa perinteiseen sanomalehteen, se oli kuitenkin ilmaislehti, jonka julkaiseminen oli viime kädessä riippuvainen ilmoitustilan ostajista. Ilmaislehtenä Metro-lehdeltä puuttui sen vuoksi käsitteeseen sanomalehti yleisesti liitettävä yhteiskunnallinen merkitys ja sanomalehden journalistinen goodwill-arvo sekä samanlainen toimituksellinen riippumattomuus.
MT katsoi, että käyttämällä ilmaisua ”sanomalehti” vastaaja oli antanut ilmaiseksi jaettavasta Metro-lehdestään sellaisen kuvan, että se olisi perinteisiin maksullisiin sanomalehtiin rinnastettava julkaisu. Vastaajan markkinointi oli siten ollut kantajan edustamien sanomalehtien kannalta sopimatonta, joten MT kielsi SopMenL:n 1 ja 6 §:n nojalla vastaajaa 300.000 markan sakon uhalla menettelemästä markkinoinnissaan sanotulla tavalla.
MT katsoi, ettei päätöstä ollut tarpeen määrätä vastaajan kustannuksella julkaistavaksi. MT hylkäsi myös kantajan väliaikaista kieltoa koskevan vaatimuksen.
(MT)