13 syyskuun 2013
Lautakunnalla ei ollut toimivaltaa antaa lausuntoa tapauksessa, sillä tapauksen keksinnöille ei ollut haettu patenttia eikä mikään hakemuksessa viitannut siihen, että työntekijä A:n keksintöä voisi patentoida. Työsuhdekeksintölakia sovelletaan vain Suomessa patentilla suojattaviin keksintöihin. SR
13 syyskuun 2013
Lautakunta arvioi työntekijälle maksettavan kohtuullisen korvauksen määrän. Lautakunta totesi, ettei keksinnön arvoa voisi määrittää ns. hyötyarvomenetelmällä, sillä keksintö oli tuotelajina uudenlainen. Hyötyarvon määrittäminen olisi vaatinut vertailukohdan, eli samantyyppisen tuotteen. Lautakunta kuitenkin totesi, että keksinnön myyntimääristä, myynnin arvosta ja alalla sovellettavista lisenssiprosenteista voitaisiin laskea kohtuullinen korvaus ns. ”lisenssianalogian” mukaan. Lisenssianalogia tarkoittaa, että työntekijälle maksettava kohtuullinen korvaus […]
12 syyskuun 2013
Lautakunta totesi, ettei se ollut toimivaltainen päättämään hakijan keksinnön kohtuullisen korvauksen määrästä, sillä osapuolten välillä oli tehty sopimus kohtuullisesta korvauksesta, eikä tällaisten sopimusten tulkinta kuulunut lautakunnan toimivaltaan. SR
12 syyskuun 2013
Tapauksessa oli kyse hakijalle kuuluvasta kohtuullisesta korvauksesta kuudesta keksinnöstä. Lautakunta ei tutkinut väitteitä, jotka liittyivät osapuolten väliseen työsopimukseen, koska sillä ei ollut tarvittavaa toimivaltaa lain 9 §:n mukaan. Lautakunta otti korvauksen arvioinnin perustaksi työnantajan liikevaihdon. Se totesi, ettei työsuhdekeksintölain mukaisen korvauksen edellytyksenä ollut keksintöjen hyödyntämisestä saavutettu voitto, sillä keksinnön hyödyntämisestä aiheutuva liiketoiminnallinen riski kuului työnantajan hoidettavaksi. […]
12 syyskuun 2013
Kyse oli kahdesta työntekijöiden tekemästä keksinnöstä. Lautakunta totesi, että sillä ei ollut toimivaltaa ensimmäisen keksinnön osalta, sillä vain tuomioistuin pystyi muuttamaan korvausta, josta oli sovittu sopimuksella (9 §). Lautakunta ei ole tuomioistuin, ja ensimmäisen keksinnön korvaus oli määritetty sopimuksella. Lautakunta totesi toisen keksinnön osalta, että kohtuullisen korvauksen määrän arvioimiseen tulisi käyttää lisenssianalogiaa. Lautakunta pyrki lausunnossaan […]
12 syyskuun 2013
Lautakunta totesi, ettei sillä ollut toimivaltaa antaa lausuntoa tässä tapauksessa. Lain 11 §:n 1 momentin lautakunta on toimivaltainen antamaan lausuntoja työsuhdekeksintölain soveltamista koskevissa asioissa. Lautakunta katsoi, että se olisi tässä tapauksessa joutunut tulkitsemaan osapuolten välisiä sopimuksia, mihin sillä ei ole toimivaltaa. Lautakunnan toimivaltaan ei kuulu myöskään lausunnon antaminen työsuhdekeksintöohjesääntöjen tulkinnasta. SR
12 syyskuun 2013
Lautakunta päätti, ettei sillä ollut lain 9 §:ssä tarkoitettua toimivaltaa, sillä se ei ole tuomioistuin. SR
12 syyskuun 2013
Kyse oli lautakunnan toimivallasta. Lautakunta lausui, ettei se ollut lain 9 §:ssä tarkoitettu tuomioistuin, minkä vuoksi se ei voinut antaa lausuntoa. SR
12 syyskuun 2013
Outokumpu Oy valitti lääninoikeuden päätöksestä ja vaati, että sen maksamia keksintökorvauksia tulisi pitää ennakkoperintälain 6 §:ssä tarkoitettuna palkkiona, josta yhtiön ei tullut suorittaa työnantajan sosiaaliturvamaksua. Lääninoikeus oli ollut samaa mieltä Outokumpu Oy:n kanssa hyödyn perusteella maksettujen rojaltikorvausten osalta. Se oli kuitenkin päättänyt, että yhtiön maksamia vakiokorvauksia oli pidettävä työntekijän yhtiön lukuun tekemän työn tuloksesta maksettavana […]
12 syyskuun 2013
K vaati korvausta patentoidun kivääri-ilmatorjuntarataa koskeneen keksinnön hyväksikäytöstä. K ei ollut ilmoittanut keksinnöstään työnantajalleen lain vaatimassa kirjallisessa muodossa, ja työnantaja puolestaan oli ryhtynyt käyttämään oikeuttaan keksintöön tekemättä lain vaatimaa ilmoitusta siitä. K oli vaatinut korvausta keksinnöstään, mutta osapuolet eivät olleet päässeet sovintoon korvauksen määrästä. Työnantaja väitti kanneoikeuden asiassa vanhentuneen lain 7 §:n 3 momentin perusteella. […]
12 syyskuun 2013
Tapauksessa oli kyse oikeudesta patenttihakemuksen alaiseen kaksipainikkeiseen pipettikeksintöön. S katsoi, että hänellä oli oikeus M:n patenttihakemuksessa kuvailtuun pipettiin, sillä hän väitti tehneensä keksinnön aiemmin. S vaati M:n patenttihakemuksen siirtämistä itselleen. KKO pysytti HO:n tuomion lopputuloksen ja katsoi S:n näyttäneen, että tällä oli parempi oikeus keksintöön. Ennen M:n patenttihakemuksen jättämistä S oli selostanut ja piirtänyt pipetin, […]
12 syyskuun 2013
Polinova AB vaati valituksessaan leipätuotteille rekisteröidyn tavaramerkin polar charge rekisteröinnin kumoamista tai palauttamista Patentti- ja rekisterihallitukselle hallintolain mukaisen menettelyvirheen johdosta. Valittajan mukaan tavaramerkki oli sekoitettavissa valittajalle yhteisötavaramerkkinä rekisteröityyn, leipätuotteita koskevaan tavaramerkkiin POLARBRÖD. PRH ja valituslautakunta eivät olleet pitäneet tavaramerkkejä siinä määrin samankaltaisina, että syntyisi sekaannusvaara. Vaikka molempiin merkkeihin sisältyy sana polar, erottuvat ne kuitenkin kokonaisuutena […]
12 syyskuun 2013
Domus Yhtiöt Oy vaati valituksissaan korkeimmalta hallinto-oikeudelta PRH:n ja valituslautakunnan tavaramerkkirekisteröintiä koskevan päätöksen kumoamista. Yrityksen rakennustarvikkeille rekisteröitäväksi hakemaa sanayhdistelmää DOMUS ELEGANTE ei oltu rekisteröity, koska sitä pidettiin sekoitettavana muihin samalle tavararyhmälle yhteisön tavaramerkkeinä rekisteröityihin merkkeihin 1429927 DOMUS ja nro 41188642 DOMUS(sisälsi kuvioelementin). PRH ja valituslautakunta olivat pitäneet sanaa ELEGANTE deskriptiivisenä ja siten erotuskyvyltään heikkona. Valituksessaan […]
12 syyskuun 2013
Oy Hartwall AB vaati valituksessaan Solera Finland Oy:lle rekisteröidyn tavaramerkin kumoamista harhaanjohtavana ja erottamiskyvyttömänä. Kyseinen alkoholituotteille rekisteröity tavaramerkki koostui kolmivärisestä logosta ja tekstistä GIN SUOMI 1952. PRH:n valituslautakunta oli hylännyt valituksen. Valituksessaan Hartwall perusteli rekisteröinnin kumoamistarvetta merkissä käytettyjen sanojen geneerisyydellä, tuotteen ulkoasun omaperäisyyden puutteella sekä tästä johtuvan erottamiskyvyn puutteella. Hartwall piti tavaramerkkiä harhaanjohtavana, koska luku […]
12 syyskuun 2013
Norjalainen yritys Norgesgruppen Asa vaati korkeimmalta hallinto-oikeudelta PRH:n ja valituslautakunnan tavaramerkkirekisteröintiä koskevan päätöksen kumoamista. Yrityksen elintarvikkeille rekisteröitäväksi hakemaa merkkiä ULTRA matvarehust ei oltu rekisteröity, koska sitä pidettiin sekoitettavana samaan tavaraluokkaan yhteisön tavaramerkkinä rekisteröityyn merkkiin 6012553 ULTRA ja kansainväliseen tavaramerkkiin 790902 ULTRA. Yritys oli kuitenkin rajannut tavaramerkin tuoteryhmää vahvistettavaksi siten, ettei sekaannusvaaraa yhteisömerkin kanssa ollut ja […]