-verkkolehtiA oli mennyt työväenopiston maalauskurssille vuonna 2008. Kurssilla hän oli maalannut metsoaiheisen taulun B:n ottamaa valokuvaa mallina käyttäen. Syyttäjä katsoi, että A oli ilman lupaa valmistanut kappaleita B:n valokuvasta ja saattanut niitä yleisön saataviin tarjoamalla tauluja myytäväksi galleriassaan ja internetsivuillaan.
KO:n mukaan asiassa oli kyse siitä, onko A:n maalaamaa taulua pidettävä B:n ottaman valokuvan kappaleena vai valokuvan pohjalta syntyneenä itsenäisenä teoksena. KO viittasi arvioinnissaan oikeuskirjallisuuteen, päätyen kuitenkin eri kannalle kuin Harenko – Niiranen – Tarkela teoksessaan Tekijänoikeus (2006). KO katsoi, että valokuvaajalla on yksinomainen oikeus määrätä valokuvansa valmistamisesta myös silloin, kun kappale on valmistettu toista tekotapaa käyttäen.
KO piti taulun ja valokuvan välisiä eroja kokonaisvaikutelmaan nähden vähäisinä ja päätyi siihen lopputulokseen, että A:n maalaus oli B:n valokuvan jäljennös. KO otti harkinnassaan huomioon myös A:n tuntemuksen tekijänoikeuslainsäädännöstä, minkä perusteella A:n katsottiin törkeästä huolimattomuudesta rikkoneen tekijänoikeuslaissa suojattua tekijänoikeutta. Moraalisten oikeuksien osalta KO katsoi, ettei A ollut valmistamissaan kappaleissa myöskään ilmoittanut tekijää hyvän tavan mukaisesti. Näin ollen A oli myös tältä osin syyllistynyt tekijänoikeusrikkomukseen.
KO määräsi A:n korvaamaan B:lle tämän vaatimuksen mukaisen kohtuullisen hyvityksen, sekä menettämään luvatta valmistetut kappaleet. Lisäksi KO määräsi rangaistusseuraamuksena lievän sakkorangaistuksen.
HO:ssa A vaati syytteen ja menettämisseuraamuksen hylkäämistä, ja että hänet vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta. Lisäksi A vaati oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Syyttäjä vaati valituksen hylkäämistä perusteettomana.
HO katsoi, ettei ollut aihetta arvioida näyttöä toisin kuin KO. Huomioiden B:n ottaman valokuvan ja A:n maalauksen samankaltaisuus, kokonaisvaikutelma ja erojen vähäinen merkitys, HO päätyi myös pitämään maalausta valokuvan kappaleena. KO:n ratkaisun muuttamiseen ei muiltakaan osin nähty aihetta.
A velvoitettiin korvaamaan B:n kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, sekä valtiolle sen varoista maksetut todistelukustannukset.
IK