-verkkolehtiTapauksessa oli kyse sen arvioinnista, oliko maalaus niin samanlainen kuin valokuva, että kyseessä oli valokuvan kappale.
Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta tekijänoikeusrikkomuksesta, koska A oli tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta ilman lupaa valmistanut B:n ottamasta metsoaiheisesta valokuvasta kappaleita ja saattanut niitä yleisön saataviin tarjoamalla niitä myytäväksi galleriassaan ja internetsivuillaan. A ei myöskään ollut valmistamissaan kappaleissa ilmoittanut tekijää sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii. B yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja vaati kohtuullista korvausta hyvityksenä valokuvan tekijänoikeuslain vastaisesta käyttämisestä. A kiisti syytteen.
Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen tekijänoikeusrikkomukseen 1.1.2009 – 3.3.2015. Käräjäoikeus arvioi, että A:n taulussa olevat eroavaisuudet valokuvaan verrattuna olivat erittäin vähäisiä, joten maalaus oli katsottava B:n valokuvan jäljennökseksi eli kappaleeksi. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
KKO:ssa oli A:n valituksen johdosta ensisijaisesti kysymys siitä, oliko A tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta valmistanut B:n valokuvasta kappaleita ja saattanut niitä yleisön saataviin. KKO:n mukaan on arvioitava tapauskohtaisesti, onko esimerkiksi maalaus siinä määrin samanlainen kuin valokuva, että kyseessä on valokuvan kappale. Tekijänoikeuslain 49 a §:n 1 momentin mukaan valokuvaajalla on yksinomainen oikeus määrätä valokuvasta, muuttamattomana tai muutettuna, valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin. Lain 2 §:n 2 momentin mukaan kappaleen valmistamisena pidetään sen valmistamista millä keinolla ja missä muodossa tahansa.
KKO:n mukaan tekijänoikeuslain 49 a §:ssä tarkoitetusta valokuvasta voidaan valmistaa kappale muulla tekniikalla tai toista tekotapaa käyttäen. Asiassa oli riidatonta, että A oli käyttänyt B:n valokuvaa vähintään apuna tehdessään omaa työtään. KKO:n mukaan oikeudenloukkaus tulee kyseeseen, jos toinen on käyttänyt hyväksi B:n valokuvaa niin tarkoin, että lopputulosta on pidettävä hänen valokuvansa kappaleena. KKO:n mukaan arvioinnissa oli kiinnitettävä huomiota siihen, missä määrin työt eroavat toisistaan ja minkälainen kokonaisvaikutelma niistä välittyi.
KKO totesi, että maalauksessa oli jäljennetty valokuvan pääkohde ja tausta yksityiskohtia myöten niin tarkasti, että eroja oli etsimällä etsittävä ja läheltä tarkasteltuna työ ei vaikuttanut maalaukselta vaan oli hyvin valokuvamainen. KKO totesi, että A:n maalaus oli yksityiskohdiltaan lähes identtinen B:n valokuvan kanssa ja maalaus oli myös kokonaisvaikutelmaltaan samanlainen kuin valokuva, eikä A:n maalauksen värisävyn erilaisuus poistanut tätä samuusvaikutelmaa. KKO katsoi, että kyseessä oli B:n valokuvan kappale.
A väitti, että maalausta tehdessään hänellä ei ollut tarkoituksena laittaa sitä myyntiin ja vasta noin vuosi maalauksen valmistumisen jälkeen hän oli ottanut siitä valokuvan saattaakseen maalauksen myytäväksi. Tämän johdosta KKO katsoi, ettei A ollut syyllistynyt tekijänoikeuden loukkaukseen valmistaessaan yksityistä käyttöään varten kappaleen B:n valokuvasta vuonna 2009. A oli ottanut maalauksestaan, joka siis on B:n valokuvan kappale, myyntitarkoitusta varten valokuvan, joka sekin on B:n valokuvan kappale. A oli myös kertomansa mukaan valmistanut maalauksesta kaksi vedosta. Näin ollen KKO totesi, että A oli loukannut B:n yksinoikeutta valmistamalla valokuvasta kappaleita ja saattamalla kappaleita yleisön saataviin tarjoamalla niitä myytäväksi. KKO katsoi rikoksen tekoajan alkaneen vuoden 2010 alussa. A oli myös rikkonut B:n moraalisia oikeuksia, sillä A ei ollut B:n valokuvasta tekemissään kappaleissa ilmoittanut B:n nimeä.
KKO:n mukaan A:n oli täytynyt olla tietoinen siitä, ettei hänellä ollut oikeutta valmistaa ja tarjota myytäväksi kappaleita toisen teoksesta ilman oikeudenhaltijan lupaa. KKO katsoi, että A oli menetellyt tahallisesti, vaikka hänellä olisi ollut erilainen käsitys toimiensa oikeudellisesta arvioinnista. KKO totesi, että A oli menettelyllään syyllistynyt tekijänoikeusrikkomukseen. KKO muutti hovioikeuden tuomiota tekoajan osalta, jonka se katsoi olleen 1.1.2010 – 3.3.2015.
KKO velvoitti A:n suorittamaan B:lle teoksen käyttämisestä kohtuullisen hyvityksen, jonka määräksi KKO arvioi 300 euroa.
(AH)