2 tammikuun 2012
Kysymys valokuvien päälle tehtyjen maalausten ja tekstikatkelmien käyttämisestä teoksessa. Hakija oli pyytänyt lausuntoa siitä, saako hän skannata ja liittää siluettiteokseensa päälle maalattuja naistenlehtien valokuvia ja käyttää teoksessaan keskenään sekoitettuja lauseita ja sitaatteja eri naisten lehdistä. TN totesi, että valokuvateoksessa olevan siluetin voidaan poikkeuksellisesti katsoa ilmentävän tekijän omaperäistä luomistyötä, jolloin kuvalliseen ilmaisuun kohdistuu TekijäL 1 §:n […]
2 tammikuun 2012
Kysymys tekijänoikeudesta käännöksiin. Hakija oli pyytänyt lausuntoa koskien Karl Marxin väitöskirjan suomenkielisten käännösten tekijänoikeutta. Hakija oli suomentanut Marxin väitöskirjan vuonna 1982, mutta käännökselle ei ollut tuolloin löytynyt kustantajaa. Vuonna 2005 julkaistu käännös perustui hakijan käsityksen mukaan vuoden 1982 käännökseen loukaten hänen tekijänoikeuttaan alkuperäisteoksen käännöksen tekijänä. TN totesi, ettei alkuperäisteoksen kääntäjä voi TekijäL:n nojalla estää sitä, […]
8 marraskuun 2011
Tiivistelmä 8.11.2011/TH WSOY oli tehnyt yksityishenkilö H:n kanssa vuonna 1999 käännössopimuksen, jolla se oli saanut yksinoikeuden monistaa ja julkaista kirjan muodossa H:n tekemän suomenkielisen käännöksen Danielle Steelin teoksesta Mirror Image. WSOY teki vuonna 2001 itsensä ja kolmen muun suomalaisen kustannusyhtiön kanssa perustaman Taskukirja Loisto Oy:n (myöhemmin Loisto) kanssa yksinmyyntisopimukseksi otsikoidun sopimuksen, jolla WSOY luovutti Loistolle […]
30 syyskuun 2011
Tiivistelmä 3.10.2011/TH Vastaaja A oli syyttäjän mukaan syyllistynyt rikoslain 49 luvun 1 §:n mukaiseen tekijänoikeusrikokseen. A oli ottanut Mauri Sariolan kirjoista suoria lainauksia omaan kirjaansa ja valmistanut kirjastaan kappaleita, jotka saatettiin yleisön saataviin. A:n kirja ”Vain taivas tietää” julkaistiin vuonna 2003 ja siitä otettiin toinen painos vuonna 2006. A on myynyt kirjaansa välittäjille ainakin 177 […]
23 elokuun 2011
Tiivistelmä 24.8.2011/TH Helsingin käräjäoikeus kielsi 25.3.2011 antamallaan päätöksellä GoodPeak Oy:ta käyttämästä Veikkaus Oy:n tavaramerkkiin SUOMALAINEN VOITTAA AINA perustuvaa verkkotunnusta suomalainenvoittaaaina.fi. KäO katsoi ratkaisussaan, että tavaramerkkilain tarjoama suoja koskee myös verkkotunnuksen käyttöä elinkeinotoiminnassa. KäO totesi myös, että oikeuskirjallisuuden mukaan pelkän verkkotunnuksen rekisteröiminen ei ole katsottu olevan käyttämistä. Käyttämiskriteeri täyttyy kuitenkin, mikäli rekisteröinnillä yritetään saada taloudellista hyötyä […]
3 elokuun 2011
Tiivistelmä 4.8.2011/TH Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) oli 17.5.2006 tekemällään päätöksellä katsonut, että Die Käsemacher Käseproduktions- und Vertriebs-GmbH:n (Käsemacher) kansainvälinen rekisteröinti PEPPERSWEET (nro 810 266) koskee Suomea vain luokan 31 tavaroiden osalta. PRH:n mukaan tavaramerkki on luokan 29 osalta erottamiskyvytön, sillä se muodostuu englanninkielisistä sanoista, jotka tarkoittavat pippuria/paprikaa ja adjektiivia makea. Merkki muodostuu PRH:n mukaan tavaroiden […]
3 elokuun 2011
Tiivistelmä 3.8.2011/TH Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) oli 22.3.2006 tekemällään päätöksellä katsonut, ettei Giorgio Armani S.p.A., Milan, Swiss Branch Mendrision (Giorgio Armani) useassa luokassa rekisteröity kansainvälinen tavaramerkki ARMANI (nro 833 734) koske Suomessa tavaraluokkaa 8. PRH:n mukaan tavaramerkki oli sekoitettavissa luokassa 8 rekisteröityyn yhteisön tavaramerkkiin ARMANNI (nro 266 5123). Giorgio Armani valitti päätöksestä PRH:n valituslautakuntaan, joka […]
2 elokuun 2011
V. K. oli hakenut 13.6.2008 hyödyllisyysmallioikeutta keksinnölle ”Universaalinen hirsiseinän salvosnurkka ja uuden mallin seinähirsi”. Suojavaatimus 1 mukaan keksintönä oli ”poikkileikkaukseltaan minkä tahansa muotoisen seinähirren nurkkasalvos”. Suojavaatimusten 2-4 mukaan keksintönä oli ”kahdesta aihiosta muodostettu 6-kanttinen poikkileikkaukseltaan nuolen muotoinen seinähirsi, jonka aihioiden ydinpuun puoli asettuu hirren ulkopinnan yläsärmään, tai ylä-/alasärmältään muokattu 4-kanttinen hirsi”. Patentti- ja rekisterihallitus oli […]
2 elokuun 2011
Scanfinn Oy oli hakenut 8.12.2005 hakemuksella nro 20050408 hyödyllisyysmallirekisteröintiä keksinnölle nimeltä ”ikkunan lukko”. Hakemuksen suojavaatimuksen 1 mukaan kyse oli ikkunapuitteeseen tehtyyn asennuskoloon asennettavasta ikkunan lukosta, jonka sivupinnoista ulkonevat nystyrät tulevat ikkunapuitteen asennuskolon reunan taakse, kun lukko on asennettu paikalleen. Painettaessa lukko asennuskoloonsa lukon runko joustaa sisäänpäin muotonsa ja nystyröiden asemoinnin johdosta siten, että nystyrät palautuvat […]
2 elokuun 2011
Muokattu ja viety tietokantaan 2.8.2011/TH Patentti- ja rekisterihallitus päätti 22.11.2006 EK:n väitteestä huolimatta hyväksyä Veljekset Mikkola Oy:n hakemuksen nro M20060040 mallin ”vapateline” rekisteröimiseksi, koska asiaan perehtyneen käyttäjän haetusta mallista saama kokonaisvaikutelma eroaa väitemallista nro 20851. Haetussa mallissa on neljä vapaputkea ja väitemallissa niitä on viisi. Putkien muotoilu on erilainen. Haetun mallin vapaputki on toisesta päästä […]
2 elokuun 2011
Muokattu ja viety tietokantaan 2.8.2011/TH Patentti- ja rekisterihallitus jätti 12.12.2007 antamallaan päätöksellä sillensä Palikka Oy:n hakemuksen M20070072 mallin ”rakennusprofiili” rekisteröimiseksi. Syynä tähän oli se, ettei hakijayhtiö ollut kahden kuukauden määräajan kuluessa antanut PRH:lle lausumaansa tai korjannut niitä hakemuksessa olleita puutteellisuuksia, joista PRH oli huomauttanut välipäätöksessä 1.10.2007. Palikka Oy valitti PRH:n valituslautakuntaan ja vaati, että PRH:n […]
2 elokuun 2011
Muokattu ja viety tietokantaan 2.8.2011/TH Patentti- ja rekisterihallitus hylkäsi 27.9.2007 Sport-Myynti Sami Seppälä Oy:n hakemuksen T200603518 tavaramerkin DAVID rekisteröimiseksi. Merkki oli sekoitettavissa yhteisön tavaramerkkiin nro 339259 DAVID & DAVID (kuvio), joka tarkoitti samoja tai samankaltaisia tavaroita. Estemerkki muodostui kahdesta haetun merkin kanssa identtisestä sanasta DAVID erotettuna &-merkillä. Sanat on kirjoitettu tavanomaisella kirjoitustavalla suorakaiteen muotoiselle taustalle. […]
2 elokuun 2011
Muokattu ja viety tietokantaan 2.8.2011/TH Patentti- ja rekisterihallitus päätti 12.7.2007, että Singhoff GmbH:lle rekisteröidyn tavaramerkin kansainvälinen rekisteröinti nro 814341 SCHUMACHER ei koskenut Suomea. Rekisteröinti muodostui Suomessa käytössä olevasta sukunimestä ja oli siten omiaan aiheuttamaan käsityksen toisen nimestä. Merkki oli lisäksi sekoitettavissa samoja ja samankaltaisia tavaroita varten rekisteröityihin yhteisön tavaramerkkeihin nro 1264910 RS Ralf Schumacher Collection […]
2 elokuun 2011
Muokattu ja viety tietokantaan 2.8.2011/TH Patentti- ja rekisterihallitus hylkäsi 6.6.2007 Ykkös-Teline Oy:n tekemän väitteen Ramirent Oyj:n numerolla 236735 rekisteröityä tavaramerkkiä TELINEYKKÖSET vastaan. Merkin ja toiminimen kattamat palvelut olivat samanlaisia, mutta sanat TELINE ja YKKÖS/YKKÖSET ovat tavaramerkissä ja toiminimessä erottamiskyvyltään heikkoja osia. Toiminimellä ja tavaramerkillä oli eri merkityssisällöt, ja ne olivat kokonaisuutena arvioiden niin selkeästi erilaiset, […]
2 elokuun 2011
Muokattu ja viety tietokantaan 2.8.2011/TH Patentti- ja rekisterihallitus päätti 29.4.2007, että American & Efird Enterprises Inc.:n (AE) kansainvälinen rekisteröinti nro 890782 ROBISON-ANTON ei koskenut Suomea. Sana ROBISON oli Suomessa käytössä oleva sukunimi ja omiaan aiheuttamaan käsityksen toisen nimestä. ROBISON ei ollut hakijan toiminimen osa eikä hakija ollut osoittanut muuta oikeutta nimeen. ANTON oli Suomessa käytössä […]