19 maaliskuun 2014
Työsuhdekeksintölautakunnalla ei ollut toimivaltaa asiassa, koska kyse oli asianosaisten välillä tehdyn sopimuksen tulkinnasta. TSK-LTK jätti arvioimatta myös kysymyksen mahdollisesta keksijän paremmasta oikeudesta keksintöön. Lisäksi lautakunnalla ei ollut toimivaltaa asiassa, joka oli ratkaistu välimiesoikeuden tuomiolla. (MH)
24 helmikuun 2014
Kysymys oli julkisen esittämisen käsitteestä Facebook-ryhmän kautta kautta kutsutussa elokuvien esittämistilaisuudessa. Hakija kysyi, oliko kyseessä julkinen esittäminen, kun henkilöt eivät tunne toisiaan etukäteen. Hakija piti suljettua Facebook-ryhmää, jossa ryhmän jäsenten kesken sovittiin, missä ja mitä elokuvia he katsoivat yhdessä parin viikon välein. Ryhmän jäsenet pystyivät lisäämään uusia jäseniä ryhmään. TN otti kantaa siihen, tarvitseeko Facebookissa oleva […]
29 tammikuun 2014
E. ja J. Gallo Winery haki korkeimmassa hallinto-oikeudessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen kumoamista. PRH oli aiemmin hylännyt yrityksen hakemuksen tavaramerkin EDNA VALLEY VINEYARD rekisteröinnistä alkoholituotteille. PRH:n valituslautakunta olihylännyt valituksen. Hylkäämistä oli perusteltu merkin erottamiskyvyttömyydellä. Merkin oli katsottu olevan vailla erottamiskykyä, koska se ilmaisi tavaroiden maantieteellistä alkuperää: EDNA VALLEY on tunnettu viininviljelyalue Kaliforniassa ja VINEYARD tarkoittaa […]
27 syyskuun 2013
Venäläinen yritys valitti PRH:n valituslautakunnan ratkaisusta. Yhtiön kyrillisin kirjaimin kirjoitettu tavaramerkki Имунеле oli rekisteröity vain osittain, koska sen translitteraatio ”Imunele” oli katsottu foneettisesti sekoitettavaksi yhteisön tavaramerkkiin Imunel. Korkein hallinto-oikeus totesi, että sekaannusvaara tuli arvioida kohderyhmään kuuluvan keskivertokuluttajan näkökulmasta. Suomalaisen keskivertokuluttajan ei voitu olettaa osaavan venäjää tai ymmärtävän kyrillisiä aakkosia. Samankaltaisuusarviointi tuli siten tehdä merkkien todellisten […]
27 syyskuun 2013
Alza Corporation (Alza) oli hakenut hyödyllisyysmallioikeutta fentanyyliä sisältävälle transdermaaliselle laastarille. Ratiopharm ja Hexal olivat valittaneet rekisteröinnistä ja vaatineet sen julistamista mitättömäksi sillä perusteella, että keksintö ei ole uusi eikä eroa selvästi siitä, mikä on tullut aikaisemmin tunnetuksi. PRH:n valituslautakunta oli hyväksynyt valitukset, kumonnut rekisteröintipäätöksen ja paluttanut asian PRH:lle mitätöimistä varten. Alza valitti päätöksestä KHO:een. KHO […]
26 syyskuun 2013
Yksityinen elinkeinonharjoittaja valitti Viestintäviraston päätöksestä peruuttaa verkkotunnus istalous.fi Peruuttamista koskevan valituksen oli tehnyt Sanoma News Oy. Valittaja totesi että verkkotunnus istalous.fi ei ollut johdannainen tavaramerkin ”IS” johdannainen vaan nimi tulee Islannin kansallisesta lyhenteestä ”IS” ja siihen liitetystä sanasta ”talous.” Nimellä istalous.fi valittajan tarkoitus on ollut saada iskevä nimi Islannista alkaneelle koko Euroopan talouskriisille. Hallinto-oikeus viittasi […]
25 syyskuun 2013
AztraZeneca Oy oli peruuttanut kanteensa Stada Arzneimittel AG:ta vastaan tämän peruutettua eräiden lääkevalmisteiden myyntilupahakemukset. Käräjäoikeus oli määrännyt osapuolet pitämään oikeudenkäyntikustannuksensa vahinkonaan. Hovioikeus totesi, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4§ esitöiden mukaan erityinen syy poiketa pääsäännöstä on kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun kantaja on peruuttanut kanteensa. OK 21:4§:n mukaan edellytetään kuitenkin, että seikka, josta asian lopputulos aiheutuu, ei […]
24 syyskuun 2013
Tapauksessa kyse tekijänoikeusrikoksesta ja hyvityksen arviointiperusteista. A oli käräjäoikeudessa tuomittu tekijänoikeusrikoksesta ja velvoitettu korvaamaan kantajille hyvityksenä summa, joka vastasi teoskappaleiden myynnin vähentymisen aiheuttavaa tulonmenetystä. Hovioikeudessa kantajat vaativat A.lle rangaistusta tekijänoikeusrikoksesta ja vaativat, että hyvitys tuli suorittaa erikseen kustakin laittomasti saataviin saatetusta teoskappaleesta vähittäishintojen mukaisesti. A kiisti syytteen tekijänoikeusrikoksesta ja vaati sen kumoamista tai toisijaisesti lieventämistä […]
23 syyskuun 2013
Telia Sonera Finland OYJ valitti hovioikeuteen käräjäoikeuden päätöksestä. Tapaus koski Tekijänoikeuslain 60 §:n 3 momentin tulkintaa. Käräjäoikeus oli määrännyt välittäjänä toimivan palvelun tarjoajan Soneran estämään asiakkailtaan pääsyn The Pirate Bay- nimiseen Internet-palveluun ja näin keskeyttämään tekijänoikeutta loukkaavaksi väitetyn, keskeyttämismääräyshakemuksen liitteissä yksilöidyn aineiston saattamisen yleisön saataviin. Käräjäoikeuden mukaan tämä esto oli toteutettava poistamalla määräyksessä luetellut The […]
23 syyskuun 2013
Kysymyksessä tekijänoikeudelliseen sopimukseen liittyvä törkeä petossyyte ja vahingonkorvausvastuu. Syytetty A oli toiminut Diginet Online Oy:n toimitusjohtajana ja solminut Teoston kanssa sopimuksen, jossa oli määritelty ehdot Teoston edustamien oikeudenhaltijoiden teoksien tallentamiseen ja näiden tallenteiden vuokraamiseen ns. taustamusiikiksi mm. ravintoloihin ja julkisiin tiloihin. A oli solminut tallentamissopimuksen myös Gramex Oy:n kanssa. Diginet oli erehdyttänyt Teostoa ja Gramexia […]
23 syyskuun 2013
Tapauksessa kyse erityisesti tekijänoikeuden haltioille maksettavan hyvitysmaksun juridisesta luonteesta. Teosto vaati hovioikeudessa, että virolainen Arctecho Oü ja suomalainen Arctecho Oy (Verkkokauppa.com oy) velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan Teostolle maksamatta jääneet hyvitysmaksut. Verkkokauppa.com verkkomyymälässä oli myyty Virosta Suomeen tuotuja laitteita, jotka Suomessa olisivat kuuluneet hyvitysmaksun. Käräjäoikeus oli katsonut, että kyseessä oli keinotekoinen järjestely, jonka tavoitteena oli hyvitysmaksujen kiertäminen. […]
23 syyskuun 2013
Kyseessä tekijänoikeusrikossyyte, jossa syytetyt A ja B olivat toimineet ylläpitäjinä tekijänoikeussuojattua audiomateriaalia jakaneessa hubi-yhteisössä. Keskeistä oli myös vahingonkorvauksen määrän arviointi. Käräjäoikeus oli todennut, että että ylläpitämällä hubia syytetyt olivat suhtautuneet hyväksyvästi tai välinpitämättömästi siihen, että tekijänoikeuden alaista materiaalia leviää hubin kautta. Syytetyt oli tuomittu tekijänoikeusrikoksesta ja velvoitettu korvaamaan asianomistajille hubin toiminnasta aiheutunut taloudellinen vahinko. Tekijät […]
23 syyskuun 2013
DNA Oy valitti hovioikeuteen käräjäoikeuden päätöksestä. Tapaus koski Tekijänoikeuslain 60§c:n tulkintaa. Käräjäoikeus oli määrännyt välittäjänä toimivan palvelun tarjoajan DNA:n estämään asiakkailtaan pääsyn The Pirate Bay- nimiseen Internet-palveluun ja näin keskeyttämään tekijänoikeutta loukkaavaksi väitetyn, keskeyttämismääräyshakemuksen liitteissä yksilöidyn aineiston saattamisen yleisön saataviin. Käräjäoikeuden mukaan tämä esto oli toteutettava poistamalla määräyksessä luetellut The Pirate Bay-palvelun käyttämät domain-nimet DNA:n […]
13 syyskuun 2013
Työsuhdekeksintölautakunnalla ei ollut toimivaltaa tapauksessa, sillä hakemuksen keskiössä oli riita siitä, kenellä oli parempi oikeus keksintöön. Lautakunta lausui, että tähän täytyi soveltaa patenttilain 65 §:n 1 momenttia. Työsuhdekeksintölain 11 §:n mukaan lautakunta saa antaa lausuntoja vain työsuhdekeksintölakiin liittyvistä asioista. SR
13 syyskuun 2013
Työsuhdekeksintölautakunta lausui, että korvauskannetta ei ollut pantu vireille työsuhdekeksintölain 7 §:n 3 momentin edellyttämässä kymmenen vuoden määräajassa. Korvauskannetta ei ollut myöskään pantu vireille vuoden kuluessa patentin myöntämisestä. Siksi työntekijä A oli menettänyt kanneoikeutensa. SR