17 tammikuun 2012
Tiivistelmä 16.1.2012/hkm Hans Schwarzkopf GmbH (HS) oli vaatinut, että Marttinen Oy:tä kiellettäisiin käyttämästä kantajan yksinoikeutta loukkaavina tunnuksia ”Einolan” ja ”Einola Kräuter”, sekä että vastaaja velvoitettaisiin korvaamaan kantajalle aiheutuneet vahingot ja kulut. HS:n tunnusmerkeiksi oli rekisteröity sanan ”Kleinol” sisältämät yhdistelmämerkit ja sanamerkki ”Cleinola”. Kantaja väitti myös vakiinnuttaneen käyttöönsä tunnusmerkin ”Kleinolan”. Vastaaja puolestaan oli katsonut, että pääasiassa […]
17 tammikuun 2012
Tiivistelmä 16.1.2012/hkm Kantajat olivat vaatineet vahvistettavaksi, että Suomen Koti-Idea Oy:llä ei olisi oikeutta käyttää sanoja IDEA ja KOTI-IDEA tunnuksenaan, ja että vastaajaa kiellettäisiin käyttämästä sanoja. Suomen Koti-Idea Oy ei ollut vastustanut kannetta sanan IDEA osalta, mutta kiistänyt kanteen muilta osin. Silloinen kihlakunnanoikeus hylkäsi kanteen ja katsoi, ettei vastaaja ollut loukannut kantajalle tavaramerkkilain mukaan kuuluvaa oikeutta. […]
16 tammikuun 2012
Tiivistelmä 16.1.2012/hkm Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) oli hylännyt Kiinteistö Oy Vantaanportin Liikekeskuksen hakemuksen kuviomerkin ”jumbo KAUPPAKESKUS” rekisteröinnistä. Merkin katsottiin olevan sekoitettavissa yhteisön tavaramerkkiin nro 272336 ”JUMBO”. PRH:n valituslautakunta hylkäsi asiaa koskeneen valituksen. Yhtiö oli valituksessaan vedonnut siihen, että kokonaisuutena arvioiden merkin kuvio-osuus ei ollut vähäinen ja merkistä syntyi ainutlaatuinen erottautumiskykyinen kokonaisvaikutelma. Yhtiö katsoi myös, ettei […]
16 tammikuun 2012
Tiivistelmä 16.1.2012/hkm Patentti- ja rekisterihallitus oli osittain hylännyt Pohjois-Suomen Hirsitalokeskus Oy:n (Hirsitalokeskus) hakemuksen merkin MAMMUTTIHIRSI rekisteröimisestä. Hylätyiltä osin merkin oli katsottu olevan sekoitettavissa Nunnanlahden Uuni Oy:n hallinnoimiin merkkeihin MAMMUTTI (nro 225401), ISO-MAMMUTTI (nro 223924) ja PIKKU-MAMMUTTI (nro 223925). PRH:n valituslautakunta oli katsonut, ettei muuttamiseen ollut syytä ja hylännyt yhtiön valituksen. Hirsitalokeskus oli valituksessaan vedonnut ensinnäkin […]
16 tammikuun 2012
Tiivistelmä 16.1.2012/hkm Patentti- ja rekisterihallitus oli osittain hylännyt Pohjois-Suomen Hirsitalokeskus Oy:n (Hirsitalokeskus) hakemuksen merkin MAMMUTTITALO rekisteröimisestä. Hylätyiltä osin merkin oli katsottu olevan sekoitettavissa Nunnanlahden Uuni Oy:n hallinnoimiin merkkeihin MAMMUTTI (nro 225401), ISO-MAMMUTTI (nro 223924) ja PIKKU-MAMMUTTI (nro 223925). PRH:n valituslautakunta oli katsonut, ettei muuttamiseen ollut syytä ja hylännyt yhtiön valituksen. Hirsitalokeskus oli valituksessaan vedonnut ensinnäkin […]
13 tammikuun 2012
Tiivistelmä 13.1.2012/hkm Patentti- ja rekisterihallitus oli osittain hylännyt Pohjois-Suomen Hirsitalokeskus Oy:n (Hirsitalokeskus) hakemuksen merkin MAMMUTTIKOTI rekisteröimisestä. Hylätyiltä osin merkin oli katsottu olevan sekoitettavissa Nunnanlahden Uuni Oy:n hallinnoimiin merkkeihin MAMMUTTI (nro 225401), ISO-MAMMUTTI (nro 223924) ja PIKKU-MAMMUTTI (nro 223925). PRH:n valituslautakunta oli katsonut, ettei muuttamiseen ollut syytä ja hylännyt yhtiön valituksen. Hirsitalokeskus oli valituksessaan vedonnut ensinnäkin […]
13 tammikuun 2012
Tiivistelmä 13.1.2012/hkm Patentti-ja rekisterihallitus (PRH) oli hylännyt Jack Wolfskin Ausrüstung für Draussen Gmbh & Co. KgaA:n (Jack Wolfskin) tekemän väitteen liittyen Avustajakoira – Assistenthund ry:n (AA) hakeman tavaramerkin nro 235418 rekisteröintiin. Jack Wolfskin oli katsonut merkin olevan sekoitettavissa sen yhteisön tavaramerkkinä rekisteröityyn kuviomerkkiin nro 3035052. PRH:n valituslautakunta oli 20.10.2009 hylännyt ratkaisullaan yhtiön valituksen. Valituslautakunta oli […]
13 tammikuun 2012
Tiivistelmä 13.1.2012/hkm Tanskalainen DT Group A/S:n (DT) oli hakenut kansainvälistä tavaramerkkirekisteröintiä World Intellectual Property Organizationissa (WIPO) rekisteröidylle merkille nro 910693 RAPTOR. Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) oli antanut 17.3.2008 päätöksen asiassa, jonka mukaan kansainvälinen rekisteröinti koski Suomea vain osittain. Suomea koskevat rajoitukset liittyivät osaan tavaroita luokissa 7 ja 8. PRH:n valituslautakunta hylkäsi 17.12.2010 antamallaan päätöksellä yhtiön […]
10 tammikuun 2012
Tiivistelmä 10.1.2012/hkm Oy Gust. Ranin oli hakenut pullon etiketin muotoiselle kuviotavaramerkille rekisteröintiä 19.12.2001 ja tavaramerkki oli rekisteröity 31.3.2003 numerolla 226350. Kuviossa oli ollut teksti ”COGNAC L&P HIENOA KONJAKKIA Lignell&Piispanen Product of France 40% Vol 500 ml”. Bureau National Interprofessionnel du Cognac (BNIC) oli vaatinut tavaramerkin kumoamista, mutta Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) oli hylännyt valituksen päätöksellään […]
10 tammikuun 2012
Tiivistelmä 10.1.2012/hkm Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) oli rekisteröinyt 31.1.2003 Oy Gust. Ranin:lle pullon etiketin muotoisen kuviotavaramerkin numerolla 226351. PRH oli myöhemmin hyväksynyt päätöksellään Bureau National Interprofessionnell du Cognacin (BNIC) väitteen ja kumonnut tavaramerkin rekisteröinnin. Antamallaan valituskelpoisella päätöksellä PRH:n valituslautakunta puolestaan oli 22.10.2007 kumonnut PRH:n aiemman päätöksen tavaramerkin rekisteröinnin kumoamisesta. BNIC valitti asiassa KHO:hon, joka pyysi […]
9 tammikuun 2012
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) oli 15.6.2005 rekisteröinyt INGMARIINI tavaramerkin. Rekisteröinti oli myöhemmin siirtynyt Arla Ingman Oy Ab:lle. PRH ja PRH:n valituslautakunta olivat hylänneet Valio Oy:n rekisteröintiä vastaan tekemän väitteen ja väitteestä tehdyn valituksen. KHO oli 8.7.2011 antamallaan päätöksellä nro 1996 kumonnut PRH:n ja sen valituslautakunnan päätökset ja palauttanut asian PRH:lle INGMARIINI tavaramerkin kumoamista varten. Korkein […]
9 tammikuun 2012
Kysymys tekijänoikeudesta täytettyihin eläimiin. Hakija oli pyytänyt ottamaan kantaa siihen, oliko hakijalla tekijänoikeus Akeley-tekniikalla toteutettuihin täytettyihin eläinhahmoihin ja oliko hakijan tekijänoikeutta loukattu. TN totesi, ettei teoskynnys ylittynyt, sillä täytettyjen eläinten kohdalla tavoitteena on yleensä luoda mahdollisimman luonnollista ja todellista eläintä muistuttava lopputulos. Tällöin itsenäisen ja omaperäisen lopputuloksen luomisen mahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. (HKM)
4 tammikuun 2012
Kysymys valokuvan teostasosta. Hakija pyysi lausuntoa kolmesta valokuvastaan ja niiden teostasosta. TN totesi valokuvien olevan mm. rajaukseltaan, sommittelultaan ja kuvakulmaltaan siinä määrin omaperäisiä, ettei kenenkään muun olisi voinut olettaa päätyneen samanlaiseen lopputulokseen. Kuvien todettiin ilmentävän tekijänsä persoonallista luovaa työtä siten, että kyse oli TekijäL 1 §:n mukaisista teoksista. (HKM)
4 tammikuun 2012
Kysymys tekijänoikeudesta muunneltuun valokuvaan. Hakija pyysi lausuntoa TN:lta liittyen ottamaansa valokuvaan, jota valokuvaamo oli muunnellut. Hakija katsoi tekijänoikeuksiaan loukatun valokuvaamon kieltäydyttyä antamasta muunneltua valokuvatiedostoa hakijalle. TN katsoi, ettei valokuva yltänyt teostasoon, mutta hakijalla oli kuitenkin TekijänL 49 a §:n mukainen yksinoikeus valokuvaan. TN totesi valokuvaamon valmistaneen kappaleen valokuvasta tallentaessaan alkuperäisen valokuvatiedoston tietokoneelleen, mihin valokuvaamolla ei […]
4 tammikuun 2012
Kysymys tekijänoikeudesta liiketunnukseen. Lausuntopyynnössään hakija pyysi kannanottoa siihen oliko hakijan suunnittelema liiketunnus TekijäL 1 §:ssä tarkoitettu teos. Lausuntoa kysyttiin myös sitä, oliko liitteenä esitettyjen liiketunnusten kohdalla kyse niiden käyttämisestä alkuperäisessä vai muutetussa muodossa. Mikäli kyse olisi muutetusta muodosta, hakija tiedusteli, oliko kyse TekijäL 28 §:n vastaisesta menettelystä. TN katsoi, etteivät liiketunnukset täyttäneet niiltä vaadittavaa korkeaa […]