12 helmikuun 2016
Tapauksessa oli kysymys siitä nauttiko verkkokurssimoniste tekijänoikeussuojaa. Hakija oli pyytänyt asiasta lausuntoa. TN totesi, että verkkokurssimoniste kokonaisuutena arvioiden oli siinä määrin omaperäinen ja itsenäinen, ettei kukaan muu samaan työhön ryhtyessään tekisi samanlaista opetusmateriaalia. Moniste oli kokonaisuutena tekijänoikeuslain 1 §:ssä tarkoitettu kirjallinen teos. (KT)
12 helmikuun 2016
Tapauksessa oli kysymys lasilintujen tekijänoikeussuojasta. Hakija oli pyytänyt lausuntoa koskien T:n suunnittelemia ja F Ab:n valmistamia 11 lasilintujen teoskynnystä ja sitä, nauttivatko ne tekijänoikeussuojaa. Suomen lasimuseon intendentin asiantuntijalausunnon mukaan T:n linnut erottuvat muista lasilinnuista helposti taidokkaan muotoilunsa ansiosta. TN katsoi, että lasilinnut olivat tekijänsä henkisen luomistyön tuloksia siten, että ne kuvastavat tekijän persoonaa ja niistä […]
11 helmikuun 2016
Tapauksessa oli kysymys helmikorurukousnauhan tekijänoikeussuojasta, josta hakija oli pyytänyt tekijänoikeusneuvostolta lausuntoa. Tekijänoikeus suojaa korun ulkomuotoa, jos koru ilmentää tekijänsä luovia valintoja ja on siten itsenäinen ja omaperäinen. TN katsoi, että lausuntopyynnössä kyseessä oleva helmikorurukousnauha koostui helmikoruihin tavanomaisesti käytettävistä helmistä ja oli ulkomuodoltaan tavanomainen helmikoru. Yksittäisille helmille annettava merkitys ei vaikuttanut helmikorun tekijänoikeussuojan arvioimiseen. TN katsoi, […]
11 helmikuun 2016
Tapauksessa oli kysymys tekijänoikeudesta valokuvaa hyödyntämällä tehtyyn piirrokseen. Hakija oli pyytänyt lausuntoa toisen ottaman valokuvan käyttämisestä piirroksen mallina ilman valokuvaajan suostumusta. Suomen valokuvataiteen museon antaman lausunnon mukaan valokuva oli hetkellinen katunäkymä, joka esitti arkista tapahtumaa keväisen Helsingin keskustan jalkakäytävällä. Kuosissa oli kyse uudesta teoksesta. Suunnittelija oli karsinut värejä ja detaljeja, sekä muuttanut alkuperäisen valokuvan tekniikan […]
11 helmikuun 2016
Tapauksessa oli kysymys siitä, voiko tekijänoikeuslain 49 a §:ssä tarkoitetusta valokuvasta tehty fotorealistinen maalaus loukata valokuvaajan oikeutta valokuvaan. Hakijan mukaan vastineenantajan internetsivuilla oli vastineenantajan tekemä fotorealistinen maalaus hakijan ottamasta valokuvasta. Hakija pyysi lausuntoa siitä, voiko valokuvasta tehdä fotorealistisen maalauksen ja kenelle kuuluu maalauksen tekijänoikeus. Lisäksi hän pyysi lausuntoa siitä, syntyykö valokuvaajalle tekijänoikeus valokuvaan, jonka hän […]
11 helmikuun 2016
Tapauksessa oli kysymys tekijänoikeudesta lisensiaattityöhön. Hakija pyysi lausuntoa tekijänoikeudesta lisensiaattityöhön, sen tekijänoikeuslain vastaisesta käytöstä ja tekijänoikeuslain 22 §:n mukaisesta sitaattioikeuden käyttämisestä. Ympäristöministeriön julkaisuihin ja verkkosivuille oli kopioitu osia hakijan jäsenen lisensiaattityöstä ilman hänen lupaansa ja ilman asianmukaisia tietoja tekijästä ja lähdeteoksesta. Vastineenantajan mukaan kyseistä lisensiaattityötä oli lainattu julkaisuissa tekijänoikeuslain edellyttämällä tavalla hyvän tavan mukaisesti ja […]
11 helmikuun 2016
Tapauksessa oli kysymys tekijänoikeudesta graafiseen kuvioon. Hakija oli pyytänyt lausuntoa koskien sanan ja kuvion muodostaman rauenneen yhdistelmätavaramerkin tekijänoikeutta. Taiteellinen tuote on tekijänoikeudella suojattu, jos sitä voidaan pitää tekijänsä luovan työn itsenäisenä ja omaperäisenä tuloksena. Tällöin se ylittää teoskynnyksen eli saavuttaa teostason. TN totesi, että tavaramerkki voi nauttia tekijänoikeussuojaa. TN katsoi kuitenkin, että lausuntopyynnössä esitetyssä tunnuksessa […]
2 helmikuun 2016
PRH oli 17.8.2011 tekemällään päätöksellä osittain hylännyt valittajan (Valio Oy:n) 18.1.2011 tekemän hakemuksen nro T201100136, joka on koskenut tavaramerkin VALIO KOTIRUOKAA rekisteröintiä seuraaville tavaroille ja palveluille: Luokka 9 Elektroniset julkaisut (ladattavat). Luokka 16 Paperi, pahvi ja niistä tehdyt tavarat, jotka eivät sisälly muihin luokkiin; painotuotteet; neuvonta- ja opetusvälineet (paitsi laitteet). Luokka 41 Koulutus; koulutuksen järjestäminen; […]
29 tammikuun 2016
Tooler Systems Oy ja ifw Manfred Otte GmbH (hakijat) vaativat, että MAO OK 7 luvun nojalla kieltää 500.000 euron sakon uhalla Toolstec Oy:tä (yksi vastapuolista) sekä A:ta, B:tä ja C:tä (henkilövastaajat) 1. käyttämästä tavaramerkkiä T Tooler tai sen kanssa sekoitettavissa olevaa muuta nimeä tai merkkiä Toolstec Oy:n liiketoiminnassa tai talotekniikan putkituotteiden tai palveluiden yhteydessä taikka […]
26 tammikuun 2016
Carement Oy (hakija) vaati, että MAO kieltää Suomen Kuntotekniikka Oy:tä (vastaaja) väliaikaisesti 50.000 euron sakon uhalla 1) jatkamasta tai uudistamasta SopMenL 1 §:n vastaista menettelyä kopioimalla, käyttämällä, ilmaisemalla tai muutoin hyödyntämällä omassa liiketoiminnassaan hakijalle kuuluvia liikesalaisuuksia, teknisiä esikuvia tai teknisiä ohjeita; sekä 2) jatkamasta tai uudistamasta SopMenL 4 §:n vastaista menettelyä hankkimalla, käyttämällä tai ilmaisemalla […]
26 tammikuun 2016
Abloy Oy (kantaja) vaati, että MAO 1. vahvistaa DT Trade Oy:n loukanneen Abloy Oy:n tavaramerkkejä rekisterinumero 258163 ja rekisterinumero 258512 valmistuttamalla, saattamalla vaihdantaan ja markkinoimalla OVIA-nimistä avainta tai avainaihiota, tai sen olennaisesti samankaltaista muunnelmaa, 2. vahvistaa DT Trade Oy:n loukanneen Abloy Oy:n tavaramerkkejä ABLOY rekisterinumero 94817 ja EXEC rekisterinumero 258161 käyttäessään markkinoinnissaan viittauksia ”Ovia ON […]
26 tammikuun 2016
Beta Utensili S.P.A. (valittaja) vaati, että valituksenalainen PRH:n päätös 8.9.2014 kumotaan ja asia palautetaan PRH:lle tavaramerkin BetaxPRO (kuvio) rekisteröinnin kumoamista varten. Valittajan mukaan rekisteröity tavaramerkki BetaxPRO (kuvio) on sekoitettavissa valittajan aikaisempaan yhteisön tavaramerkkiin Beta (kuvio) kaikkien tavaramerkin rekisteröinnin kattamien tavaroiden osalta. Tavaramerkissä BetaxPRO (kuvio) rekisteröinnin kattamat tavarat luokassa 8 ovat samoja tai samankaltaisia tavaramerkin Beta […]
26 tammikuun 2016
PRH on 15.10.2010 myöntänyt Beneq Oy:lle patentin numero FI 121341. Picosun Oy on 5.3.2014 MAO:ssa vireille tulleella kanteellaan vaatinut, että Beneq Oy:n patentti numero FI 121341 julistetaan mitättömäksi. Voimassa olevan patentin mukainen patenttivaatimusasetelma muodostuu itsenäisestä patenttivaatimuksesta 1, joka koskee pinnoitusmenetelmää (ALD), ja itsenäisestä patenttivaatimuksesta 9, joka koskee ALD-menetelmän käyttöä, sekä itsenäiseen patenttivaatimukseen 1 liittyvistä epäitsenäisistä […]
26 tammikuun 2016
A (valittaja) vaati, että valituksenalainen päätös 23.9.2014 kumotaan ja asia palautetaan PRH:lle rekisteröidyn mallin numero 25439 kumoamista varten. A:n mukaan rekisteröity malli ei ollut uusi eikä yksilöllinen. Mark SG Enterprises Ltd. oli myynyt rekisteröityä mallia vastaavaa mallia Euroopassa vuodesta 2000. Yrityksellä oli asiakkaita myös Suomessa. Rekisteröity malli oli ollut käytössä ja tullut tunnetuksi muun muassa […]
25 tammikuun 2016
Kotikokki net Oy (valittaja) vaati, että MAO kumoaa PRH:n päätöksen 29.11.2013 siltä osin kuin valittajan hakemus on hylätty, ja että haettu merkki KOTIKOKKI hyväksytään rekisteröitäväksi kokonaisuudessaan. Haettu merkki KOTIKOKKI on erottamiskykyinen luokassa 9 tavaroille sähköiset ladattavat julkaisut ja mobiilisovellukset. Haettu merkki ei kuvaile kyseisiä tavaroita millään tavalla. Sähköisen julkaisun tai mobiilisovelluksen mahdollista aihepiiriä kuvailevat tunnukset […]