1 heinäkuun 2014
Patentti- ja rekisterihallitus oli 9.11.2010 antamallaan päätöksellä hyväksynyt osittain Stabburet As:n tekemän väitteen tavaramerkin FUN rekisteröinnin kumoamiseksi luokkien 30 ja 32 osalta. Väitettä ei oltu hyväksytty luokan 33 (Alkoholijuomat (paitsi oluet)) tavaroiden osalta. Tavaramerkki nro 246635 fun (kuviomerkki) oli rekisteröity samoille tai samankaltaisille tavaroille kuin väitteentekijän vetoama tavaramerkki nro 128503 FUN Light luokassa 30 ja […]
1 heinäkuun 2014
Patentti- ja rekisterihallitus katsoi, ettei kansainvälinen rekisteröinti LIPTON DELIGHT koske Suomea. Rekisteröinti oli kokonaisuutena arvioiden sekoitettavissa luokan 30 tavaroiden osalta samoja tavaroita varten rekisteröityyn yhteisön tavaramerkkiin nro 6452676 delight (kuvio). Estemerkki muodostui tyylitellystä sanasta delight, jonka merkityssisältö suomalaisen keskivertokuluttajan näkökulmasta on ”ilonaihe” tai ”ilahduttaa”, vaikka sillä onkin myös harvinaisempi merkityssisältö ”herkut”. Huomioon tuli ottaa myös […]
1 heinäkuun 2014
Patentti- ja rekisterihallitus hylkäsi The Procter and Gamble Companyn Orion Oyj:n rekisteröityä tavaramerkkiä nro 245728 CALSORIN vastaan tekemän väitteen. Tavaramerkki CALSORIN oli rekisteröity samoja tai samankaltaisia tavaroita varten kuin väitteentekijän vetoama yhteisön tavaramerkki nro 4760088 CALSURA. Merkit erosivat visuaalisesti ja foneettisesti. Merkkien loppuosat -ORIN ja -URA erosivat riittävästi toisistaan, ja merkin alkuosa CAL- on luokan […]
1 heinäkuun 2014
Patentti- ja rekisterihallitus oli 15.11.2010 antamallaan päätöksellä hylännyt Turun kirjekuoritehdas Oy:n tekemän hakemuksen tavaramerkin EasyBox rekisteröimiseksi luokan 16 tavaroille ”Paperi, pahvi ja niistä tehdyt tavarat, jotka eivät sisälly muihin luokkiin”. Merkki koostui suomalaiselle kuluttajalle tutuista englanninkielisistä sanoista. Sen voitiin katsoa ilmaisevan kokonaisuutena helposti avattavaa laatikkoa tai yksinkertaista rasiaa. Merkki ilmaisi siten tavaroiden lajia, laatua ja […]
1 heinäkuun 2014
Patentti- ja rekisterihallitus katsoi päätöksessään, ettei kansainvälinen rekisteröinti GIOIA koske Suomea. Kansainvälinen rekisteröinti on sekoitettavissa samoja ja samankaltaisia tavaroita varten rekisteröityihin yhteisön tavaramerkkeihin nro 6368187 GIOIA 69 ja nro 6465033 GIOJA. Rekisteröinti muodostuu pelkästään sanasta GIOIA, joka on myös GIOIA 69 –estemerkissä hallitseva osassa. Estemerkin lihavoitu ulkoasu eikä siinä lisäksi oleva numero 69 heikkona merkinosana […]
1 heinäkuun 2014
Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi yhtiön hakemuksen päätöksellään 2.6.2010 luokkien 11, 24, 27, 35 ja 43 osalta ja muutoin hylkäsi hakemuksen. Haettu merkki oli erottamiskyvytön luokan 20 tavaroiden, luokan 24 tavaroiden ”kankaat ja tekstiilitavarat, jotka eivät sisälly muihin luokkiin; luokan 25 tavaroiden sekä luokan 43 palvelujen ”tilapäismajoitus” osalra. Merkki kuvaa tavaroiden ja palveluiden lajia ja käyttötarkoitusta. […]
1 heinäkuun 2014
Patentti- ja rekisterihallitus hylkäsi yhdistyksen hakemuksen tavaramerkin rekisteröinnistä päätöksellään 25.11.2010. Haettu merkki oli erottamiskyvytön koostuessaan ainoastaan tekstistä Suomen Pienyrittäjät. Se ilmaisee palveluiden maantieteellistä alkuperää, lajia, laatua ja käyttötarkoitusta eikä siten ole omiaan erottamaan hakijan palveluita muiden vastaavista. Merkkikokonaisuus käsitetään suomalaisten pienyrittäjien tarjoamiksi palveluiksi tai suomalaisille pienyrittäjille kohdistetuiksi palveluiksi. Toimitetusta näytöstä ei selvinnyt, että haettu merkki […]
1 heinäkuun 2014
Patentti- ja rekisterihallitus rekisteröi Oy Panda Ab:n (myöhemmin Panda) hakemuksesta 9.2.2006 tavaramerkin nro 241697 LAKUMIX luokan 30 (lakritsia sisältävät makeiset) tavaroille. Patentti- ja rekisterihallitus hylkäsi päätöksellään 29.9.2009 Cloetta Fazer Suklaa Oy:n (myöhemmin Fazer) väitteen LAKUMIX-tavaramerkin rekisteröintiä vastaan. Panda supisti väitevastineessaan rekisteröinnin lakritsia sisältäviin makeisiin. Fazer ei väitteessään ilmoittanut mitään näyttöä siitä, että merkki ei olisi […]
1 heinäkuun 2014
Patentti- ja rekisterihallitus hylkäsi päätöksellään 2.6.2009 hakemuksen yhtiön tavaramerkin ORION rekisteröinnistä luokan 30 tavaroille. Merkki oli sekoitettavissa samankaltaisia tavaroita varten luokassa 5 rekisteröityyn tavaramerkkiin nro 207311 ORION. Merkit olivat identtisiä keskenään ja luokkien 5 ja 30 tavarat samanlaisia, koska molemmat luokat kattoivat ihmisille tarkoitettuja ruokia tai ruoka-aineita ja myös luokan 30 tavaroita voidaan käyttää dieettitarkoituksiin. […]
1 heinäkuun 2014
Patentti- ja rekisterihallitus oli 4.5.2007 rekisteröinyt tavaramerkin Otava luokkien 30, 32 ja 33 tavaroille. Patentti- ja rekisterihallitus hylkäsi 24.10.2008 antamallaan päätöksellä Kustannusyhtiö Otavan edellä mainittua rekisteröintiä vastaan tekemän väitteen, koska toiminimen Kustannusosakeyhtiö Otavan toimiala (kustannustoiminta, graafisen teollisuuden ja niihin liittyvän liiketoiminnan harjoittaminen) ei kattanut nyt rekisteröityyn tavaramerkkiin nähden samoja tai samankaltaisia tavaroita eikä väitteentekijän ollut […]
1 heinäkuun 2014
Patentti- ja valituslautakunta hylkäsi Oy Panda Ab:n hakemuksen tavaramerkin OMINTAKEINEN MAKEINEN rekisteröinnistä luokassa 30. Haettu merkki oli ilman erottamiskykyä. Se tarkoittaa omaperäistä, persoonallista ja omalaatuista sokerista, kaakaosta tai muusta sellaisesta valmistettua, kiinteäksi kappaleeksi muovattua tuotetta. ja se oli erottamiskyvytön makeisina ja makeisien kaltaisina tuotteina pidettäville tuotteille, kuten leivonnaisille, makeisille ja jäätelölle. Myös muidenkin tuotteiden suhteen […]
24 kesäkuun 2014
PRH oli hylännyt Väritukku Oy:n (valittaja) kuviomerkin ”Sävylä” rekisteröimisen. Hylätty merkki oli kuvio ja teksti ”Ulkomaalien värisuunnittelu”. Merkin keskelle oli kirjoitettu sana ”Sävylä”. Väritukku Oy vaati, että PRH:n päätös kumotaan ja hakemus merkin rekisteröimiseksi hyväksytään. Valittajan mukaan tavaramerkilain 14 §:n 1 momentin 4 kohdan perusteella sukunimi muodostaa esteen tavaramerkin rekisteröinnille ainoastaan, jos se yleisesti mielletään […]
24 kesäkuun 2014
PRH oli hylännyt vippi.fi -tavaramerkin erottamiskyvyttömänä. Merkkiä on haettu luokkaotsikolla ”Vakuutustoiminta; rahatalousasiat; raha-asiat; kiinteistöasiat” luokkaan 36 kokonaisuudessaan. Tavaramerkkilain 13 §:n mukaan rekisteröitävän tavaramerkin tulee olla omiaan erottamaan haltijan tavaramerkit muiden tavaroista. MaO katsoi, että merkin osa ”vippi” ilmaisi, että kyseessä on rahan lainaamiseen liittyvän palvelu. MaO viittasi unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön (EUT:n tuomio C-191/01, annettu 23.10.2003), […]
17 kesäkuun 2014
P.R. (kantaja) vaati, että Valmet Power Oy (vastaaja) velvoitetaan suorittamaan hänelle 1.799.000 euroa viivästyskorkoineen ensisijaisesti työsuhdekeksintölain 7 §:n mukaisena kohtuullisena korvauksena sekä toissijaisesti patenttilain 58 §:n mukaisena korvauksena patentinloukkauksesta. Asian valmistelun yhteydessä asianosaiset sopivat, että markkinaoikeus ottaa kantaa siihen, oliko asia sovittu 8.2.1998 tehdyllä sovintosopimuksella sekä siihen, onko kantajan oikeus kohtuulliseen korvaukseen vanhentunut. Lisäksi asianosaiset […]
17 kesäkuun 2014
PRH oli hylännyt vippi24.fi -tavaramerkin erottamiskyvyttömänä. Merkkiä on haettu luokkaotsikolla ”Vakuutustoiminta; rahatalousasiat; raha-asiat; kiinteistöasiat” luokkaan 36 kokonaisuudessaan. Tavaramerkkilain 13 §:n mukaan rekisteröitävän tavaramerkin tulee olla omiaan erottamaan haltijan tavaramerkit muiden tavaroista. MaO katsoi, että merkin osa ”vippi” ilmaisi, että kyseessä on rahan lainaamiseen liittyvä palvelu. MaO viittasi unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön (EUT:n tuomio C-191/01, annettu 23.10.2003). […]