Oikeustapaustietokanta

Oikeustapaustietokannassa on tiivistelmiä suomalaisten tuomioistuinten aineettomia oikeuksia koskevista ratkaisuista 2000-luvulta lähtien, osin myös vanhemmista, sekä kaikki IPR University Centerissä olevat skannatut tapaukset vuosilta 1979-1998. Tietokannassa on jonkin verran myös tekijänoikeusneuvoston lausuntojen ja työsuhdekeksintölautakunnan ratkaisujen tiivistelmiä.

Tapauksista viedään tietokantaan keskeiset tunnistetiedot, sovellettava laki tai lainkohta, IPR University Centerin asiasanat (perustuvat mahdollisuuksien mukaan YSAan), mahdolliset tiedot lainvoimaisuudesta sekä ratkaisun tiivistelmä tai joissain tapauksissa koko teksti.

IPR University Centerin kirjastoon ei saada täysin kattavasti kaikkia immateriaalioikeudellisia oikeusratkaisuja, joten tietokanta ei ole aukoton silloinkaan, kun kaikki instituutissa oleva aineisto on viety sinne.

Hae oikeustapauksia

Hakutulokset (2810)

4.12.2009

Tiivistelmä 14.4.2010 / smhPatentti- ja rekisterihallitus oli (2004) rekisteröinyt Sandvik Mining and Construction Oy:n (jäljempänä S) kuviomerkin ROCK+ mm. koneille ja moottoreille luokassa 7, mm. ajoneuvoille luokassa 12 ja mm. kallionlouhintaan liittyvien koneiden huoltopalveluille luokassa 37. PRH oli hylännyt (2005) Atlas Copco Aktiebolagin (jäljempänä A) väitteen rekisteröintiä vastaan. Väitteentekijä ei ollut osoittanut vakiinnuttaneensa m…

4.12.2009

Tiivistelmä 14.4.2010 / smhPatentti- ja rekisterihallitus oli (2004) rekisteröinyt Sandvik Mining and Construction Oy:n (jäljempänä S) tavaramerkin ROCK+ mm. koneille ja moottoreille luokassa 7, mm. ajoneuvoille luokassa 12 ja mm. kallionlouhintaan liittyvien koneiden huoltopalveluille luokassa 37. PRH oli hylännyt (2005) Atlas Copco Aktiebolagin (jäljempänä A) väitteen rekisteröintiä vastaan. Väitteentekijä ei ollut osoittanut vakiinnuttaneensa…

30.11.2009

Tiivistelmä 14.12.2009/phhSuomen Luomumarket Ky oli 1998 rekisteröidyn kuviotavaramerkkinsä perusteella vaatinut verkkotunnuksen santaclaus.fi sulkemista, peruuttamista ja siirtämistä Luomumarketille. Viestintävirasto oli 5.6.2007 hylännyt vaatimuksen mm. sillä perusteella, että se oli tutkinut verkkotunnuksen santaclaus.fi myöntämisedellytykset ennen sen myöntämistä (2003) Rovaseudun kuntayhtymälle, joka myöhemmin oli siirtänyt tunnuksen Rovanie…

25.11.2009

Kysymys hääpuvusta otetun valokuvan yleisön saataviin saattamisesta internetissä.Hakija A oli pyytänyt lausuntoa hää- ja juhlapukujen valokuvaamisesta yksityiseen käyttöön ja näiden kuvien julkaisemisesta internetissä. Hakijan hääaiheisessa portaalissa oli pohdittu, onko sallittua valokuvata morsianta hää- tai juhlapuvun sovitustilanteessa yrityksen sovituskopissa, mikäli yritys antaa siihen luvan, ja sen jälkeen laittaa valokuva esille verkkoon…

25.11.2009

Kysymys valokuvan tallentamisesta internetpalvelusta ja valokuvan henkilöhahmon siluetin toisintamisesta ilman valokuvaajan suostumusta.Hakija oli julkaissut valokuvan internetin Flickr-palvelussa. Hakijan mukaan valokuvan siluettikuvaa oli käytetty yhdistyksen B mainosmateriaalin pohjana. Hakijan mukaan alkuperäisen valokuvan ja siluettikuvan välinen yhteys oli ilmeinen. Hän oli pyytänyt lausuntoa siitä rikottiinko hänen valokuvaan kohdistuvia t…

13.11.2009

Tiivistelmä 9.4.2010 / smhPatentti- ja rekisterihallitus oli (2005) katsonut, että Hilti Aktiengesellschaftin kansainvälinen rekisteröinti punaiselle värille (Pantone C32) ei koske Suomea. Rekisteröintiä oli haettu luokissa 6 (eräänlaiset metalliset säilytyskotelot), 7 (työkalut) ja 20 (ei-metalliset säilytyskotelot). Vain punaisesta väristä muodostuva merkki oli vailla erottamiskykyä, eikä hakija ollut osoittanut merkin tulleen erottamiskykyisek…

13.11.2009

Tiivistelmä 12.4.2010 / smhPatentti- ja rekisterihallitus oli (2004) hylännyt Oy Karl Fazer Ab:n väitteen ja pitänyt voimassa Société des Produits Nestlé S.A.:n (jäljempänä S) kansainvälisen tavaramerkkirekisteröinnin luokissa 28 ja 30.Oy Karl Fazer Ab oli valittanut valituslautakuntaan, joka oli (2008) kumonnut PRH:n päätöksen ja palauttanut asian sen toteamiseksi, ettei kansainvälinen rekisteröinti koske Suomea.S valitti korkeimpaan hallinto-oi…

13.11.2009

Tiivistelmä 12.4.2010 / smhPatentti- ja rekisterihallitus oli (2005) katsonut, ettei Chanelin kansainvälinen tavaramerkkirekisteröinti PURETÉ IDÉALE, mm. kosmetiikalle ja ihonhoitotuotteille luokassa 3, koske Suomea. Merkki muodostuu ranskankielisestä tekstistä, joka tarkoittaa ideaalista puhtautta, joten se ilmaisee tavaroiden laatua ja on vailla erottamiskykyä.Yhtiö oli valittanut valituslautakuntaan, joka oli (2008) hylännyt valituksen ja pysy…

13.11.2009

Tiivistelmä 12.4.2010 / smhPatentti- ja rekisterihallitus oli (2005) katsonut, ettei Dragsbaek A/S:n kansainvälinen tavaramerkkirekisteröinti BUTTERCUP, tavaroille ”butter, margarine and mixed products thereof” luokassa 29, koskenut Suomea. Merkki ei ollut erottamiskykyinen, koska se ilmaisee haettujen tavaroiden lajia ja käyttötarkoitusta. Suuri yleisö ei tunne englanninkielisen sanan merkitystä (mm. leinikki, voitelukuppi) vaan ymmärtää sen kuv…

11.11.2009

Tiivistelmä 15.6.2010 / IALTeknowarelle oli myönnetty suomalainen patentti FI 86024 keksinnölle ”kunnonvalvontajärjestelmä merkki- ja turvavalojärjestelmää varten”. Keksinnön tarkoitus oli seurata järjestelmän toimintakuntoa ja antaa tarvittavat hälytykset joko valaisimien tai varavirtalähteen toiminnan ollessa puutteellinen. Planray oli vaatinut tämän patentin mitättömäksi julistamista vedoten siihen, ettei patentti eronnut olennaisesti ennestää…

Share: